Friday, 30 August 2013

Seuraavaksi Panamasta Alaskaan

Matkamme jatkuu osoitteessa:
http://panamastaalaskaan.blogspot.fi/

1.4.2006


 Balboa, Flamenco Islandin ankkuripaikka
Kuva
Pekka lähti aamulla bussilla takaisin Coloniin. Hän vei mukanaan köydet samoin kuin Saremaan unohtuneet Ingan kynän ja Waynen lippiksen sekä cd-kuvat retkestä molemmille. Cristobalissa selvisi, että line handlereita on liikaakin, joten Pekkaa ei tarvittu. Hän toi tullessaan Michael Laulta Lattelle lääkkeet seuraavaksi vuodeksi, joten sekin asia on nyt kunnossa.
Kuukausi on vaihtunut ja lähdön aika lähestyy. Yritämme vielä metsästää purjehdusopasta Papua New Guinean ja Thaimaan välille. Paljon kehuttu Blue Water Book Store Floridassa ei taaskaan vastaa kyselyymme. Pitää varmaan lainata joltakin ja kopioida.
Kävimme päivällä kaupungilla ja saimme ostettua mielestämme edulliset lyhyet märkäpuvut, korallitossut ja yhden harppuunapyssyn. Löysimme lisäksi paikallisen karttakaupan Islamorada Internacionalin. Siellä oli tarjolla lähes kaikki maapallon kartat paperilla ja cd:llä ja kirjallisuutta todella paljon. Onhan selvää, että laivat tarvitsevat niitä, ja aikaa tilaamiseen ei ole. Ostimme kaupan viimeisen purjehdusoppaan Thaimaan Phuketiin saakka, Pacificin vuorovesitaulukot ja List of Radiosignals USA-Pacific alueelle. Maailman sääfax-taajuudet ja -aikataulut meillä jo onkin. Vieraslippuja oli vain Ecuadoriin ja Tongaan. Ja kaupassa käytiin taas, joten Lattelle on nyt ruokaa vuodeksi ja meille myös. Limuja, vettä ja viiniä ei mahdu enää yhtään. Olemme valmiit lähtöön tuoreruokahankintojen ja tankkauksen jälkeen. Tankkauksen voimme ilmeisesti hoitaa tuossa aivan vieressä, Punta Culebrassa.
Kuva
Huomenna yritämme uusia mastonhuipun tricolorin edellyttäen, ettei tuule liikaa, ja sitten vielä öljyjen vaihdot. Polttoainesuodattimia on jäljellä enää 4, siispä hankitaan lisää. Varmaan myös tankkauksia varten voisi hankkia Baja-suodattimen. Syrjäkylillä kun ei tiedä mitä polttoainetonkissa on aikaisemmin ollut. Toisaalta tankkaamme harvoin ja tankkauspaikka voidaan valita luotettavammasta päästä. Ainoa paikka, jossa tuli vettä polttoaineen joukossa oli Korppoon Kesoil marraskuussa kauan sitten. Lähtiessämme täytämme myös kaikki kanisterit: 100 l bensaa, 100 l dieseliä, 40 l hanavettä ja 80 l pullotettua vettä. Tankeissa on 1.000 litraa vettä ja 1.000 litraa dieseliä.
Illalla nousi tuuli ja rikkoi hetkessä illuusion tyynestä merestä. Toivottavasti tuuli tyyntyy aamuksi, jotta saamme vaihdettua tricolorin. Maston huipussa työskentely kovassa keinutuksessa ei onnistu!

Aamu valkeni aurinkoisena ja tuulettomana, joten Riitta voitiin vinssata mastoon. Noin kahden tunnin taistelun jälkeen vanha tricolor oli poistettu ja uusi asennettu. Toivottavasti se toimii seuraavat pari vuotta eli loppumatkan!
Hankinnat on nyt tehty ja remontit hoidettu. Eli matka kohti Eurooppaa voi alkaa!

20.3.2006


9º32,672´N, 78º53,991´W Islas de San Blas, Cayos Limon
Kuva
Lähdimme 18. päivä Cristobalista. Tämän hetkisten tietojen mukaan olemme menossa kanavaan 31.3., ja näin ollen meillä on mukavasti aikaa. Tulimme noin 84 mailin vastatuulimatkan yön yli ja saavuimme 19. päivä norjalaispariskunnan suosittelemaan paikkaan. Olemme nyt ankkurissa riuttojen suojassa, monen pikkusaaren muodostamassa poterossa.
Heti kun olimme saaneet ankkurin alas, kylkeemme meloi kuna-intiaaneja yhdestä puunrungosta koverretulla kanootillaan. Naiset tulivat myymään meille kauniita aplikointitöitään, joita ostimmekin muutaman ja annoimme lapsille karkit. Seuraavaksi saapui kalanmyyjä samoin kanootilla. Ostimme illalliseksi kaksi kalaa, yhteensä 2 $.
Kuva
Tänään ostimme ruoaksi kaksi suurta taskuravun näköistä rapua, ja hiukan myöhemmin tuli eilinen kalanmyyjä mukanaan kaksi hummeria. Grillasimme lounaaksi taskuravut. Ne olivat enemmän kuin herkullisia. Illalliseksi on luvassa valkosipuli-chilimarinoitua hummeria grillattuna. Konkurssiin ei joudu ainakaan hintojen vuoksi, hummerit 3 $ kappale.
Ankkuripaikkamme eteläpuolella on pieni saari, jossa on baari ja rakenteilla oleva "hotelli" eli viisi palmunlehtimajaa, lähinnä sukeltajien käyttöön. Projektin johdossa on mukavan oloinen kuna, joka toimii myös saaren päällikkönä ja hoitaa baaria. Retkiltä palattuamme poikkeamme toisinaan baarissa kylmällä oluella ja juttelemme päällikön kanssa. Hän kertoi meille saariston nykytilasta ja sen kehitysnäkymistä, kunien historiasta ja tietysti omasta elämästään.
Kuva
San Blasin saaristo on kuna-intiaanien hallinnoimaa aluetta. Jokaisella asutulla saarella on oma päällikkönsä, joka ratkaisee pienemmät ongelmat. Tärkeämmät asiat viedään päällikköjen kokouksen ratkaistavaksi, ja vasta kun kysymyksessä on vakava rikos, asia annetaan Panaman viranomaisten käsiteltäväksi. San Blasissa asuu noin 40.000 kunaa, ja alueella on satoja ellei peräti tuhansia saaria. Kaikilla saariryhmillä on oma 6-luokkainen koulunsa, yhdellä 9-luokkainen. Sen jälkeen on mentävä Panama Cityyn tai muuhun kaupunkiin jatkamaan koulunkäyntiä. Koulu itsessään on ilmainen, mutta asuminen ja eläminen tietysti maksavat.
Kuna-intiaanien tavallisin kulkuväline on yhdestä puunrungosta veistetty kanootti. Pitkiä legejä varten siinä on kahvelipurje, ja sen mastoa käytetään matalassa vedessä sauvoimena. Kanooteissa on lisäksi melat, joilla sekä ohjataan että melotaan. Kaikki kanootit näyttävät olevan varsin vanhoja.
Kuva
Pääsaarella, Porvenirilla, on lentokenttä, josta on kaksi kertaa päivässä lento Panama Cityyn pikkukoneella (noin 20 matkustajaa). Saarella on 5 hotellia, yhteensä noin 200 hengen kapasiteetti, ja sukellusmatkailua ym. tarjoavia yrityksiä. Myös suuret risteilijät pysähtyvät täällä aika-ajoin. Seuraava saapuu kuulemma perjantaina.
Kävimme snorklaamassa saaren eteläisellä riutalla. Korallit ovat tosi hienoja, ja riutta syvenee jyrkästi 10 metrin päässä matalikosta. Vesi on hyvin kirkasta ja näkymät mahtavat. Veneemme vieressä on suurin koskaan näkemämme conch. Varsinainen simpukka ei kasva pituutta, mutta se kasvattaa valtavan lehden tapaisen kylkiäisen. Se on niin syvällä, että luultavasti se saa elää vielä pitkään rauhassa.
Lähes kaikki pikkusaaret ovat asuttuja, mutta suuret asumattomia. Asutut saaret on puhdistettu pensaikoista ja muusta aluskasvillisuudesta. Näin saadaan ilmastointi pelaamaan ja päästään eroon moskiitoista ja muista pistävistä hyönteisistä.

Kuva
Viivyimme Cayos Limonin ankkuripaikalla 23.3. saakka. Paikka osoittautui niin mukavaksi, ettemme siirtyneet muualle. Ankkuripaikkaamme näkyi Eden Passage, jonka toisella puolella oli paljon veneitä ankkurissa. Teimme sinne jollaretken. Ankkuripaikka oli suojainen, mutta ei muuten mitenkään erikoinen. Paikan viehätys olikin ehkä siinä, että sinne oli helppo mennä ja sieltä löytyi aina seuraa. Me poistuimme pikaisesti oman poteromme rauhaan.
Menimme iltapäiväksi snorklaamaan "omaa" riuttaamme ja löysimme itäpuolelta kerrassaan loistavan alueen jyrkänteineen. Voisipa tänne jäädä pitemmäksi ajaksi! Tapasimme Colonissa veneen, joka oli tullut San Blasiin pariksi viikoksi ja jäi tänne lopulta useammaksi kuukaudeksi. Emme enää ihmettele heidän päätöstään.
Saimme valitettavasti Henriettalta ja Benjaminilta viestin, että olemme menossa kanavaan jo 28.3. Päätimme lähteä 23.3. ja yöpyä Portobelossa. Kävimme vielä viimeisenä iltana lähisaaremme baarissa oluella ja tapasimme amerikkalaisen katamaraanin Auroran miehistön. He olivat myös menossa kanavasta läpi ja olivat tulleet San Blasiin odotusajaksi. Menimme illalla heidän veneelleen tutustumaan sähköiseen haintorjuntalaitteeseen. On harkinnassa!
Kuva
Lähdimme 23. päivä aamuhämärissä, mutta silti kuna-ystävämme oli vilkuttamassa meille hyvästejä rannalla. Tuuli oli alkuun hyvä, ja saimme purjein mukavan 7-8 solmun vauhdin sivumyötäisessä. Pari tuntia ennen Portobeloon kääntymistä meidät saavutti 47 jalkainen Beneteau Sophie II, jonka perässä liehui Suomen lippu. Tämä oli ensimmäinen näkemämme suomalaisvene sitten keväällä 2005 Bermudalla tapaamamme Kristiinan. VHF-yhteyden kautta selvisi, että veneellä matkasivat David ja Suvi Whiteside. Vene on tosiasiassa rekisteröity USA:ssa, mutta he käyttävät Suomen lippua merellä. He olivat myös matkalla Portobeloon, joten sovimme tapaavamme siellä.
Kuva
Tuuli loppui ja jatkoimme koneella Portobelon ankkuripaikalle, missä vietimme miellyttävän illan Suvin ja Davidin seurassa. He ovat seilanneet viimeiset kolme vuotta puolen vuoden jaksoissa Panaman ja Kolumbian vesiä ja olivat nyt tulossa Cartagenasta.
Yritimme vaihtaa mastonhuipun tricoloria, mutta jatkuvat sadekuurot estivät homman. Cristobalissa on liian kova aallokko, mahtaakohan onnistua Balboassa.
Tulo Portobelosta oli sateista ja tuuletonta, tulimme siis koneella. Nyt olemme Colonissa lähes samassa paikassa ankkurissa kuin aikaisemminkin. Kuulimme Henriettalta, että veneilijät pitävät maanantaina 27.3. klubilla kokouksen, jotta line handler -asia saataisiin järjestettyä. Kanavaan mennessä jokaisessa veneessä on nimittäin oltava kapteenin ja kanavahallinnon järjestämän neuvonantajan eli advisorin lisäksi neljä ihmistä köysissä eli ns. line handlerit. Line handlereina toimivat sekä vuoroaan odottavien että jo kanavan läpi menneiden veneiden miehistöt. Näin eivät viimeisetkään veneet jää ilman apua.
Kuva
Mentyämme maanantaiaamuna maihin, näimme listalta, että Sareman nimi olikin 27.3. menevien joukossa. Eli lähtö samana päivänä klo 17.30! Tästä alkoi ryntäily paikasta toiseen: oli yritettävä järjestää koiran rokotukset ja lääkkeet, vietävä kanavaköydet veneeseen, saatava Suomesta lähetetyt VISA-kortit DHL:ltä, haettava pyykit, tehtävä viimehetken hankinnat jne. Ruokaostokset oli tehtävä pikimmiten, pitihän kanavamatkan aikana tarjota kaksi lämmintä ateriaa plus aamiainen ja välipalat kuudelle hengelle. Olimme myös vielä ilman line handlereita!
Kuva
Ostokset saimme tehtyä, mutta eläinlääkäriä ei tavoitettu millään. Jätimme Titon hommaksi etsiä eläinlääkäri Michael Lau käsiinsä ja selvittää onko hän hankkinut tarvitsemamme lääkkeet. Saimme lopulta kaiken valmiiksi: fenderit, köydet, pyykit, visat, ostokset jne. ja olimme reippaina klo 14 kokouksessa. Saimme line handlereiksi Susanin ja Waynen Kanadan Vancouver Islandilta ja Ingridin Itävallan Wienistä.
Joukkomme kokoontui Saremaan klo 17.00 ja odotimme ankkurissa advisorin eli kapteeni Alan Barnesin saapumista. Tulisimme olemaan oikeanpuoleisena veneenä kolmen veneen "lautassa", ranskalainen katamaraani keskellä. Katamaraanin luotsi tulisi toimimaan ryhmän ylipäällikkönä.
Kuva
Veneiden sitominen yhteen alkoi parin kaapelin päässä Gatunin sulusta, tuuli takaa 26 solmua ja repivä virta 3-4 solmua, lisänä juuri sulusta ulostulleen laivan potkurivirta, ja totta kai pimeässä. Kytkimme kaikki kansivalot. Keulaköysi saatiin kiinni, mutta peräköyttä ei, koska tuuli ja virta vetivät molemmat veneet poikittain. Saimme tilanteen korjattua 2 kertaa, mutta kolmas oli liikaa, varsinkin kun katamaraanissa ei tehty mitään. Keulasta kuului helvetillinen paukahdus, kun lasikuitu ja teräs kohtasivat. Ihme kyllä, näkyviä vaurioita ei syntynyt, vaikka katamaraanin fenderit eivät olleet oikealla korkeudella. Luotsimme tosin sanoi, että äänestä päätellen katamaraanissa pitäisi olla metrinen reikä. Saimme vihdoin kaikki kolme venettä yhteen ja matkamme sulkuun alkoi.
Gatunin sulku koostuu kolmesta erillisestä sulusta, joiden yhteinen korkeusero on noin 85 jalkaa (26 m) ylöspäin. Köysissä oli Wayne keulassa ja Susan perässä ja muut auttamassa. Katamaraani hoiti ajon koneillaan, minkä pystyi. Kun sulkuun tuli vettä, virtaukset olivat melkoisia ja köydet lujilla. Keulaköyttä ei saatu vinssille, joten Waynen voimille oli käyttöä. Perä saatiin helposti vinssille, eikä siinä ollut ongelmaa.
Kuva
Kovimmat virtaukset syntyivät, kun edessämme ollut laiva, "Global Harvest", lähti liikkeelle konetta käyttäen. Sulun reunoilla liikkuvien pienten junien eli lokomotiivien tehtävänähän on vain pitää laivaa paikallaan sivusuunnassa, ja laiva liikkuu omilla koneillaan.
Pienet alukset kiinnitetään sulussa köysillä pollareihin. Maissa olevat köysimiehet heittävät heittoliinan veneeseen, ja siihen sidotaan varsinainen kanavaköysi, joka vedetään maihin pollariin. Heittoliinan painoa on syytä varoa, päähän osuessaan se vie varmasti tajun. Sulusta poistuttaessa varsinainen köysi vedetään takaisin veneeseen, mutta heittoliina jätetään siihen kiinni. Köysimiehet vievät ohuen köyden rantaa pitkin seuraavaan sulkuun. Siellä taas vedetään köysi pollariin.
Noin klo 21 olimme tulleet kolmesta sulusta läpi ja saapuneet Gatun-järvelle. Menimme yöksi poijuun kylkikiinnitykseen. Poijun toiselle puolen tuli katamaraani.
Luotsivene tuli hakemaan Capt. Barnesia, ja seuraavan luotsin piti saapua seuraavana aamuna klo 6.00. Yöllä oli rankkasade ja poijukiinnityksestä johtuen tuuli piiskasi sateen sisään luukuista. Kukaan ei juuri nukkunut. Nousimme ylös klo 5.00 ja nautimme kiireettömän aamiaisen mölyapinoiden karjahdellessa taustalla. Onneksi yöllinen kaatosade oli lakannut, ja taivas oli alkanut kirkastua.
Kuva
Uusi luotsimme Enrique saapui klo 7.30 ja olimme irti poijusta klo 8.00.
Lähdimme ensimmäistä sulkua kohti Banana Channellia pitkin, joka kuulemma oikaisee noin 0,5 tuntia. Aikamme Pedro Miquel sulkuun oli vasta klo 12.30, joten saatoimme körötellä. Sitten tuli uusi tieto: joku laiva oli saanut konevian, ja me pääsisimme sulkuun odotettua aikaisemmin. Lisäsimme siis nopeutta, ja olimme hyvin aikataulussa. Luotsimme kertoi, että jos veneet eivät ehdi mukaan, ne jätetään odottamaan aikaa parempaa. Hetken kuluttua saimme uuden tiedon, että muista ongelmista johtuen ei olekaan enää kiirettä. Menimme katamaraanin kanssa lounasajaksi poijuun. Saimme lounaan juuri valmiiksi, kun meille kerrottiin, että tilanne on taas muuttunut, ja meidän pitää lähteä kiireesti liikkeelle. Siispä matkaan, ja söimme lounaan matkalla sulkuun.
Kuva
Sulusta tuli ulos "Bremen Express" ja matkustajalaiva "Millenium". Pääsimme sulkuun kahden pienen päiväristeilyjä tekevän matkustajalaivan mukana niin, että punainen vene New Yorkista, sama joka oli Gatunissa katamaraanin toisella puolen, meni matkustajalaivan kylkeen, alumiininen yksimastoinen vene meni toisen katamaraanin vasemmassa kyljessä, ja me viimeisenä toinen katamaraani vasemmassa kyljessämme. Tällä kertaa kiinnitys meni helposti. New Yorkilais -vene oli kieltäytynyt kylkikiinnityksestä katamaraanin kanssa. Heidän mukaansa katamaraanin pollarit eivät olleet riittävän vahvoja. Veneiden tehoja ja potkureita vertailtuaan luotsit päättivät käyttää meidän veneemme voimavaroja matkantekoon.
Kuva
Olimme Tyynellämerellä klo 15.00, irrotimme katamaraanin kyljestämme ja suuntasimme keulamme kohti Las Americas -siltaa. Enrique jäi pois ennen siltaa, ja line handlerit vietiin maihin Balboa Yacht Clubin tenderillä. Balboa Yacht Clubilla ei ollut poijua saatavilla, joten kaikki nyt läpitulleet veneet tulivat Flamenco Islandin ankkuripaikalle.
Tällä puolella on noin 4 metrin vuorovesi, ja ankkuroinnissa on oltava tarkkana. Olemme paikassa, jossa ylävedellä on 10,5 m vettä, ja ankkurikettinkiä on ulkona 60 metriä. Ensikokemuksena voimme todeta, että Tyynimeri on nimensä mukainen.
Kuva
Menemme Panama Cityyn vasta tänään. Tarkoitus on, että Pekka lähtee 31. päivä takaisin Cristobaliin line handleriksi johonkin veneeseen. Olemme valmiit lähtöön 1.-2. 4., todennäköisimmin maanantaina 3. päivä. Viikonlopun ulosselvityksen ylityökuluja ei kannata maksaa. Ennen lähtöä on vielä ostettava ruokatarvikkeita ja generaattorin suodattimet, tricolor on vaihdettava toimivaan, öljynvaihto on tehtävä, vuorovesitaulukoita hankittava jne. Onpahan askareita tiedossa. Sekä vesi- että polttoainetankit on täytettävä ja perämoottorin bensakannut myös, kaikkiaan noin 100 litraa. Saahan bensaa saariltakin, mutta mihin hintaan ja kuinka puhdasta, sitä emme tiedä. Tuossahan se kulkee mukana ja hinta täällä on hiukan yli 0,6 taalaa litralta. Halvemmaksi bensa ei ainakaan matkalla tule.

17.3.2006


Panama
Cristobal, Colon
Kuva
Teimme eilen päiväretken autolla Portobeloon, pieneen kylään, joka sijaitsee Colonista noin tunnin ajomatkan päässä itään. Portobelon kautta on aikoinaan kulkenut noin puolet espanjalaisten Etelä- ja Väli-Amerikasta hamstraamista rikkauksista. Luonnonkauniilla paikalla sijaitseva kylä on surullinen esimerkki vanhan Euroopan ahneudesta. Lahti on suojattu linnoituksin ja kanuunoin, mutta silti sinne on hyökätty useita kertoja. Muun muassa Sir Francis Drake menetti henkensä kylän edustan taisteluissa. Merirosvokapteeni Henry Morgan joukkioineen oli onnekkaampi. Hän onnistui tekemään yllätyshyökkäyksen kylään tunkeutumalla sinne maata pitkin ikään kuin takaovesta.
Kylän edustan lahti on hyvin suojainen, eikä sisäänajossa ole yllättäviä riuttoja. Kylässä on mielenkiintoinen museo, joka kertoo paikan historiasta varastettujen rikkauksien läpikulkupaikkana. Satuimme olemaan museossa samaan aikaan kuin Panaman edellinen presidentti. Ystävämme Titon mukaan entisten presidenttien ei tarvitse tehdä työtä virkakautensa jälkeen, koska poliitikkojen omaan taskuun jää aina riittävästi. Eikä vain Panamassa!

Kanavaan pääsi eilen illalla viisi venettä normaalin kahden veneen sijasta, ja se nopeuttanee jäljellä olevien läpimenoa muutamalla päivällä. Suunnitteilla on ensi viikolle veneiden niputusta, ja se nopeuttaisi edelleen aikatauluamme. Tuskin pääsemme kuitenkaan lähtemään ennen kuun vaihdetta, joten Islas San Blas sisältyy ohjelmaan vastatuulesta huolimatta.
Kuva
Eläinlääkäri kävi tänään antamassa Lattelle rokotukset ja lupasi antaa loput juuri ennen kuin lähdemme sekä toimittaa tarvittavat lääkkeet seuraavaksi vuodeksi. Asiat siis etenevät.
Haemme illalla Henriettalta ja Benjaminilta reittipisteet San Blasille. He viettivät saaristossa muutaman viikon ennen Coloniin tuloaan ja ovat kehuneet aluetta kovasti.
Tuuli on nyt varsin reipas, 25-30 solmua, ja koettelee ankkurien pitävyyttä. Jollamatka vastatuuleen on märkä, mutta tässä helteessä se vain virkistää!

10.3.2006


Cristobal
Kuva
Paperisota on nyt hoidettu. Cruising Permit, 69 USD, ja kilo muita papereita, jotta saatiin mittaus aikaan. Veneemme kokonaispituudeksi mitattiin 15,6 m, taavetit mukaan lukien. Mittauspaperit tehtiin Marinan baarissa. Emme ehtineet hoitaa maksua enää illalla, joten suoritimme sen tänä aamuna. Illalla klo 18 jälkeen soitimme numeroon, josta saimme päivän, jolloin pääsemme läpi kanavasta: 6.4.2006!! Edessämme on siis kolmen viikon odotus, ellei ihmeitä tapahdu. Odotusajan käytämme mm. remontointiin ja hankintoja tehden. Paikkamaalaus on ainakin edessä ja pohjan puhdistus snorklaamalla. Kaasupullo on täytettävänä, 11 kg 12 USD. Moottoriöljyä ja valopetrolia pitää myös hankkia. Mastovalo täytyy saada toimimaan ja markiisikangasta on ostettava hyttysverkkoja varten. Latten rokotukset saadaan kuntoon, eläinlääkäriin on jo otettu yhteys Titon avulla. Kaiken saa helposti järjestettyä, kunhan tietää kenen puoleen kääntyä. Pekka yrittää hankkia täältä myös radioamatööriluvan. Mahdollisesti myös uudet visakorttimme ehditään toimittaa tänne, joten ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin.
Pakolliset kuviot hoidettuamme olemme päättäneet tehdä Titon kanssa retken Portobeloon ja purjehtia sen jälkeen kuna-intiaanien asuttamille San Blas -saarille. Aika kuluu nopeammin mielenkiintoisessa ympäristössä, ja tuleepa näin Cruising Permitillekin käyttöä!

8.3.2006


9º20,619´N, 79º54,678´W Cristobalissa
Kuva
Olemme ankkurissa Colonin edustalla, kanavaan menevän väylän varrella noin 12 metrin syvyisessä vedessä. Tulimme 4,5 vrk Caymanilta, kuten laskettiin. Loppumatka oli myötäiseen ryskimistä, mutta tultiin kuitenkin. Laivoja tuli näkyviin vasta viimeisen vuorokauden aikana, ja kanavan suullahan niitä on ruuhkaksi saakka. Traffic Control ei juuri välitä huviveneistä, mutta vastaa sentään kutsuun ja antaa luvan edetä ankkuriin.
Maahantulomuodollisuudet ovat luku sinänsä. Satamassa oli ensimmäisenä vastassa jollalaiturin maksunkerääjä, 2 taalaa päivä. Sitten immigration-viranomaisten puheille. Seuraavaksi kanavan mittaustoimistoon varaamaan mittausaika, jonka saimme seuraavaksi päiväksi. Sitä varten tarvitaan köydet, jotka vuokrasimme paikanpäältä. Saimme mittausköydet, jotka on palautettava heti mittauksen jälkeen, ja kanavaan saadaan työköydet. Fendereitä tarvitaan 5 kummallakin puolella. Tätä tarkoitusta varten täällä vuokrataan muovilla päällystettyjä autonrenkaita. Meillä on kuusi fenderia puolellansa Euroopan kanavamatkailun ajoilta. Saapa nähdä, hyväksytäänkö ne. Huomenaamuna menemme hakemaan viisumit, joita ei virallisen ohjeen mukaan tarvita. Ne maksavat onneksi vain 10 USD kpl. Sitten tarvitsemme vielä Cruising Permitin Capitanerista, vaikka olemmekin menossa vain kanavan läpi.
Colonilla on erittäin huono maine väkivaltaisena kaupunkina, joten kaupunkikävelyt eivät tule kuuloonkaan. Onneksi on paikallinen taksikuskimme Tito, joka tietää kaiken ja tuntee kaikki. Hänen avullaan saamme asiat hoitumaan, ja voimme tehdä ajankuluksemme ehkä jokusen maaseuturetkenkin.

7. 3.2006


10º38,38´N 79º50,64´W 
Kuva
Panamaan matkaa 72 mailia. Takanamme on sekä mukavaa purjehdusta että typerää myötämainingissa rullaamista. Kaksi vuorokautta meni aivan ilman konetta, nyt taas jatketaan naftapasaatilla, kun tuuli loppui lähes kokonaan. Tietojemme mukaan täällä pitäisi olla reipasta pasaatituulta, joopa joo.
Panaman kanavaan meno ei ole yksinkertaista. Ensin pitää tehdä selvitys Panamaan, kolmelle eri viranomaiselle. Seuraavaksi pitää saada Panama Canal Tonnage Certificate eli veneen mittaus. Seuraavaksi pitää varata kanavaanmenoaika. Sitten katsotaan köydet ja fenderit. Koko homma maksetaan, onneksi luottokortilla. Deposit, kaiketi 600 taalaa, maksetaan myös kortilla. 24 tuntia ennen kanavaan menoa vahvistetaan aikataulu.
Tyynenmeren puolella, Balboassa, tankataan ja hankitaan tuoresapuskat ja sitten menoksi. Panamassa pitää tehdä hankintoja: moottoriöljyä, suodattimia, lamppuöljyä, painekeitin ja kahvinkeitin. Ostimme Kuubasta kunnon kahvia, joten tällä erää sanomme hyvästit pikakahville!

Kohti Panamaa


15º09,34´N, 79º33,90´W 
Matkaa Panaman Cristobal Colonin aallonmurtajalle on 345 mailia. Tänään oli ensimmäinen purjehduspäivä, tuuli on tähän asti loistanut poissaolollaan. Tuuli loppui taas illalla ja käynnistimme koneen. Virtaukset ovat varsin voimakkaita. North Equatorial Current oli vastainen, noin 1,5 solmua, nyt on myötävirta noin 1 solmua. Jos nopeus pysyisi tällaisena, olisimme perillä tiistai-iltana, mutta veikkaan edelleen keskiviikkoaamua. Keli on hiukan ilkeä, maininki heijaa, mutta tuuli ei riitä antamaan purjeille tukea. Nopeus on silti noin 7 solmua. Kalaa on yritetty pyytää, huonolla menestyksellä. Meri näyttää olevan täynnä sargasso-levää, ja joudumme puhdistamaan pyydyksen vähän väliä.
Matkantekoon alkaa taas tottua, pari päivää menee aina harjoitellessa. Tyynellämerellä tulemme tekemään pitkiä legejä heti alussa, joten tämä on hyvää harjoitusta. Olemme joutuneet väistämään kahta laivaa, joilla kummallakin oli väistämisvelvollisuus. Molemmat tulivat vasemmalta, mutta kuten tiedämme, pienemmän on parempi mennä alta pois. Yöllä alle mailin etäisyydellä oleva laiva tuntuu meistä aina riskiltä. Tietysti on vaikeaa sanoa, onko kippari katsonut laitteillaan, että ohitus tapahtuu turvallisesti. Toinen mahdollisuus on se, että laiva ajaa autopilotilla, eikä komentosillalla kukaan tarkkaile tilannetta. Onneksi on myös kapteeneja, jotka ottavat muut huomioon: takaamme tullut laiva ilmoitti muuttavansa kurssia noin 5 mailin jälkeen lähes samalle kurssille kuin me, siis kohti Panamaa, ja pyysi katsomaan, ettemme jää alle. Valitettavasti vain näin fiksuja näyttää olevan harvassa.
Olemme kuunnelleet Radio Finlandin lähetyksiä, jotka kuuluvat tänne yllättävän hyvin. Tunnin lähetys silloin tällöin auttaa meitä pysymään ajan tasalla. Hallituksen ilmeinen halu kiristää alkoholipolitiikkaa ihmetyttää. Kun tilastot osoittavat, että ongelmat vähenevät, pitää asialle tietysti tehdä jotakin. Kieltolakihan kasvatti alkoholin kulutuksen 5-kertaiseksi, eikö kannattaisi harkita. Luulisi Suomen hallituksella olevan tärkeämpääkin tekemistä. Hyvä puoli tietysti on, kun eivät puutu mihinkään oleelliseen, niin ei synny isoja vahinkojakaan. Jääkiekon häviö kyllä harmittaa ankarasti, ennen kaikkea kun hävisimme arkkivihollisellemme Ruotsille.
Jostain syystä kevättalvi Lapissa on viime aikoina ollut usein mielessä, mutta kaikkeahan ei voi saada. Ehkä sitten joskus...

4.3.2006 klo 01.10


Caymansaarilta Panamaan
19º06,83´N, 79º51,17´W 
Kuva
Saavuimme Caymansaariin kuuluvalle Cayman Bracille opaskirjan suosittelemaan paikkaan sopivasti puolen päivän aikaan. Q-lippu oli ylhäällä, eikä aikaakaan, kun viranomaiset kutsuivat VHF:llä. Kävin jollalla hakemassa ensin moskiittomyrkyttäjän, joka myrkytti sisätilat niin tehokkaasti, että päänsärystä toipumiseen meni kaksi päivää. Seuraavaksi tulivat tulli ja immigration omalla veneellään. Papereita täytettiin kuin Kuubassa konsanaan, ja venekin tutkittiin jälleen kerran. Suurimpana ihmetyksenaiheena oli, ettei meillä ollut aseita veneessä, ei edes pistoasetta kuten miekkaa. Machete eli viidakkoveitsi meillä on, mutta sitä ei lasketa aseeksi. Hyvä niin.
Meille kerrottiin, että olisimme saaneet mennä suoraa Scott Harbourin poijuun. Siirryimmekin sinne heti muodollisuuksien jälkeen. Scott Harbour on saaren länsipäässä, jossa on saaren keskus lentokenttineen. Veneitä käy kuulemma joskus jopa yksi viikossa, toisinaan menee kuukausia, ettei käy yhtään. Lentomatkustajia sen sijaan tulee saarille paljon. Saaret ovat todellinen sukeltajien paratiisi. Kaikkialla on poijuja veneitä varten, ja rantavesiin on myös upotettu laivoja sukellusta varten.
Kuva
Ensimmäisen poijumme alapuolelle merenpohjaan oli kuulemma rakennettu kokonainen Atlantis raunioineen, patsaineen ja pylväineen. Mitähän ne seuraavaksi keksivät! Scott Harbourissa olimme poijussa, joka oli kiinnitetty 15 metriä syvällä olevaan hylkyyn, sukellusta varten upotettuun venäläiseen sotalaivaan. Vesi kuohui ja kupli veneemme ympärillä, kun sukeltajaryhmä toisensa jälkeen tutki hylkyä. Koko saarta kiertää myös sukelluskelpoinen jyrkänne, joten luonnollisiakin kohteita on tarjolla. Vesi on saarten ympärillä kristallin kirkasta ja virtaukset kohtuullisia, joten ymmärrämme alueen suosion.
Me emme toistaiseksi ole hankkineet sukelluslisenssiä, mutta kävimme snorklaamassa rannan tuntumassa ja ihastelimme uuden korallin ja varsinkin erilaisten papukaijakalojen määrää.
Kuva
Caymansaarilla on oma valuuttansa, Caymanin dollari, joka on noin 1,2 x USD. Keräsimme taas kerran kolikot talteen Paololle, portugalilaiselle numismaatikolle, mutta Caymanin vieraslippu jäi hankkimatta, ja se jäi vähän kaivelemaan. Sen olisi saanut ostettua maaseutumuseosta, jonne oli kuitenkin sen verran matkaa, että jätimme menemättä.
Merkillinen paikallinen ilmiö näytti olevan umpihumalaisten autoilijoiden määrä. Keskustan baarissa nuokkui mies tiskin ääressä ja toikkaroi havahduttuaan autolleen. Hänen jälkeensä tulivat autovuokraamon miehet baariin lounaalle jo valmiiksi päissään. Ilmiön takana on ehkä vasemmanpuoleinen liikenne, sitähän ei kukaan kestä selvinpäin.
Teimme iltapäivällä ulosselvityksen. Se onnistui helposti rannalla auton konepellin päällä.
Tuuli on nyt idästä 4-5 solmua, josko sitäkään. Moottori, naftapasaati, käy ja isoa on hiukan ulkona tasaamassa keikutusta. Huomenna pitäisi jo olla purjehduskeli, mutta mitään ihmeellistä ei ole luvassa. Tähtäämme matalikkojen välistä, Serranilla Bank ja Alice Shoal ja siitä Panamaan Coloniin. Laskennallinen purjehdusaika on neljä ja puoli vuorokautta, mutta virtaukset saattavat aiheuttaa yllätyksiä. Kovempien tuulten alue jää kuitenkin selvästi meistä itään.

1.3.2006


21º42,03N 80º21,64W 
Lähdimme aamulla Cienfuegosista. Tankkasimme 190 litraa polttoainetta ja jäimme odottelemaan viranomaisia. Kuubassa muuten jokainen viranomainen pyytää päälliköltä luvan nousta alukseen, jotkut jopa riisuvat kenkänsä, mikä on muualla harvinaista. Aikaa kului ensin polttoainemittarin päähanan avaimen löytämiseen, sitten tankkaamiseen, sitten maksamiseen, minkä jälkeen oli vuorossa lähtöpapereiden täyttö. Emme saaneet passeihimme tulo- emmekä lähtöleimoja. Kuubassa leimattu passi saattaisi aiheuttaa varsinkin USA:han meneville ongelmia, jotka näin vältetään. Pääsimme lähtemään klo 10, kuten olimme ajatelleetkin.
Olemme edenneet vastatuulessa, vain 6 solmua, 4,5 solmun nopeutta kohti Cayman Bracia. Kone käy ja purjeet hiukan auttaa. Parempi ajaa vastaiseen noin vuorokausi, saamme siten paremman tuulikulman Panamaan. Tuulen pitäisi olla idässä tai koillisessa, mutta on lähes etelässä. Elämme toivossa, että Kuuban vuoristo vaikuttaa vielä, ja tilanne paranee muutaman tunnin sisällä.

28.2.2006


22º48,59´N 80º11,426´W Cienfuegos
Toissapäivänä Casildan marinaan tuli hollantilaisvene Angelique, jonka tapasimme jo Santiagossa. Oli mukava nähdä taas Dia ja At. He kertoivat tulleensa sisäreittiä rannikon tuntumassa. He olivat matkan aikana onnistuneet vaihtamaan rommipullon viiteen hummeriin ja lisäksi he saivat hankittua leipää, joka Kuubassa ei aina ole helppoa. Myös he olivat jääneet pohjaan kiinni, kaikkiaan viisi kertaa, yrittäessään tulla lahden poikki marinaan. Marinasta oli lähetetty lopulta paikalle apujoukkoja, jotka luotsasivat heidän veneensä laituriin.
Kuva
Päätimme lähteä Dian ja Atin kanssa seuraavana päivänä vuoristoretkelle. Vuoret ovat hieman alle 1000 metriä korkeita, ja alue on suurimmaksi osaksi luonnonsuojelualuetta. Keskelle vuoristoa on rakennettu mammuttihotelleja á la Neuvostoliitto, joiden vieraille järjestetään retkiä putouksille, vaelluspoluille, jne. Me pyrimme välttämään ruuhkakohteet, seurasimme omia polkujamme ja nautimme vuoristonäkymistä, jotka ovat eksotiikkaa veneilijälle.
Lähdimme eilen aamulla Casildasta kohti Cienfuegosia kirjoittamaan itsemme ulos Kuubasta. Irrottauduimme laiturista ylävedellä, mutta silloinkin kaiku näytti kölin alla olevan vettä vain 2,0 metriä pahimmissa paikoissa. Atin toivotus ´Vaya con Dios!` oli ihan paikallaan.
Tulomatka Cienfuegosiin oli reipas; ensin 25 solmua idästä, sitten tyyntä, 20 solmua etelästä, 25 solmua lännestä, 25 solmua pohjoisesta ja vihdoin 25 solmua koillisesta. Sisääntulo oli helppo linjatauluineen kaikkineen. Vain kartan "datum" poikkeaa hiukan. Kartan mukaan WGS84, mutta erotus on noin 90 metriä itään. Tosiasiassa datum saattaa olla NAD, mutta eipä sillä ole merkitystä.
Kuva

Marina oli korkeasesongista huolimatta remontissa ja kaikki vierasveneet olivat ankkurissa marinan edustalla. Ovat tainneet ottaa mallia Halifaxin lentokentästä. Marina on lähellä kaupungin keskustaa, vain 5 minuutin hevostaksimatkan päässä á 1 peson hintaan. Kävimme hallissa ostamassa hedelmiä ja salaattiaineksia ja saimme hankittua myös 7 leipää. Ostimme myös 2 hummeria á 4 pesoa, siis noin 3 euroa kpl.
Cienfuegosin provinssi on Kuuban suurin sokerin tuottaja, 40.000 tonnia päivässä. Sokeritehtaita on täysi tusina. Lähellä on myös ydinvoimala ja sen edustalla on merenkululta kielletty alue. Cienfuegos on myös Jardines de la Reinassa näkemämme kalastuslaivaston kotipaikka.
Kuva
Lähdemme huomenaamuna kohti Panamaa toivottavasti Cayman Brackin kautta, jos keli sallii. Olemme sopineet lähtöselvityksen klo 0800 ja luultavasti olemme valmiit lähtöön klo 10.

24.2.2006


21º44,200N 79º59,678´W Casildan Marinassa
Kuva

Tulimme perille Casildaan aamulla tuulettoman yön jälkeen. Menimme opaskirjan ohjeiden mukaan kaupungin satamaan ilmoittautumaan, mutta totesimme kirjan tiedot vanhentuneiksi. Meitä kehotettiin menemään suoraan marinaan, jossa voimme kirjoittautua sisään. Satamasta marinaan pienen lahden poikki kulkeva reitti aiheutti meille melkoisia ongelmia. Se on merkitty yhdellä punaisella ja yhdellä vihreällä reimarilla. Sen lisäksi olisi pitänyt tietää, että punaiselle ajetaan oikealta laajassa kaaressa aivan reimariin kiinni, minkä jälkeen mennään suoraan kohti vihreää. Mehän emme näistä juhlaliikkeistä olleet tietoisia ja olimme hetken kuluttua kunnolla pohjassa kiinni. Onneksi marinasta tuli vene ulos, ja samalla kun pakitimme itsemme irti pohjasta, seurasimme silmä tarkkana veneen reittiä. Tämän jälkeen pääsimme ongelmitta suojaisaan marinaan, johon sopii vain pystytuuli. Täällä on myös Sunsailin tukikohta. Rannassa on kaksi hotellia, molemmat all inclusive, mikä tarkoittaa sitä, että jollei sinulla ole oikean väristä ranneketta, sinulla ei ole mitään asiaa sisälle. Hyvä niin!

Kuulimme, ettei Casildassa voi enää tehdä ulosselvitystä Kuubasta. Se on tehtävä joko Cienfuegosissa tai Santiagossa. Asiat ovat siis muuttuneet täysin purjehdusoppaan teon jälkeen.
Kuva
Casildaan tulomme syy oli halu käydä Trinidadissa. Se on Kuuban kolmanneksi vanhin kaupunki, aikanaan sokerinviljelyn keskus, joka sijaitsee noin 10 kilometriä satamakaupunki Casildasta sisämaahan. Kaupunki on UNESCO:n World Heritage -listalla eikä syyttä.
Aloitimme Trinidad-retkemme pysäyttämällä ensimmäisen taksin lähihotellin kulmalta. Saimme 3-pyöräisen skootterin, jonka huippunopeus oli 25 km tunnissa ja hinta 4 pesoa.
Vietimme päivän kiertämällä kaupunkia ristiin rastiin. Käväisimme mm. kirjamessuilla, joilla oli enemmän ihmisiä kuin kirjoja, Kuubassahan on huutava pula paperista, ja markkinoilla, jossa myytiin erilaisia kirjontatöitä, soittimia, vaatteita ja tietysti turistirihkamaa. Kävimme myös kaupungin katedraalissa ja kuuntelemassa kuubalaista musiikkia. Kaupungin hienot, vanhat rakennukset on osittain kunnostettu, mutta työtä on vielä paljon. Arvokkain keskusta on suljettu autoliikenteeltä.
Kuva
Kadulla soitti kuubalaiseen tapaan vanhojen herrojen orkesteri. Liikutuimme nähdessämme orkesterin nimen "Los Pinos", asummehan saman nimisellä mäellä Espanjassa.
Palasimme veneelle jälleen kolmipyöräisellä skooteritaksilla. Tällä kertaa keltaisessa (edellinen oli sininen), jossa oli tosi tehokas moottori, huippunopeus 35 km tunnissa.

23.2.2006


Tuulisen yön jälkeen

Sääfaxin (New Orleans) mukaan seuraava rintama on täällä perjantaina iltapäivällä, joten suunnittelemamme lähtö torstaina aamulla, muutaman tunnin ankkurointi Canal Grandessa ja aamulla Casildaan, näyttäisi oikealta ratkaisulta.
21º05,5´N, 79º33,8´W 24.2.2006 klo 05.35 UTC eli 00.35 paikallista aikaa.
Kuva
Eilinen päivämme saarilla oli kuin paratiisissa! Kävimme lähisaarten hiekkarannoilla kahlaamassa ja snorklaamassa. Ihastelimme iguaanien jälkiä ja löysimme hiekkadollareita ja erilaisia simpukankuoria. Periaatteessa emme milloinkaan ota kotiloa, joka on asuttu. Muutaman kerran on käynyt niin, että olemme huomanneet vasta veneellä, että tyhjäksi luulemassamme kuoressa asustaakin erakkorapu. Vain kerran olemme huomanneet tämän liian myöhään.
Oli täysin tyyntä. Ankkuripaikkamme oli sen verran etäällä rannasta, etteivät hyttyset kiusanneet. Illalla söimme grillattua kanaa ja ihailimme tähtikirkasta taivasta. Tänään lähdimme tyynessä kohti Casildaa. Ankkuroimme Canal Grandessa noin 3 metrin syvyiseen veteen runsaan puolen mailin päähän rannasta. Ulosvirtaus toi mukanaan sisämeren sameaa vettä, joten pohjaa ei juuri näkynyt. Menimme rannalle, jossa rantahietikko oli iguaanien jälkien kirjoma. Yrittäessämme päästä ryteikön läpi laguuniin, pelästytimme puussa lepäävän iguaanin, joka pakeni uskomatonta vauhtia pensaikkoon. Näimme myös ensimmäistä kertaa jutian, ruskeaturkkisen kissan kokoisen nisäkkään.
Kun tulimme takaisin veneelle, virtaus oli kääntynyt sisämerelle päin, ja vesi oli kristallinkirkasta. Pohjan korallit houkuttelivat snorklaamaan, mutta virta oli liian voimakas.
Tuuli on nyt huimat 7 solmua pohjoisesta, kone työntää ja purjeet avittaa. ETA Casilda klo 09.

22.2.2006



Kuva
Cayo Cuervo. Teimme retken rannalle iguaanien joukkoon. Koko saaren kärki on hiekkarantaa, kaiketi kilometrin verran, ja hiekkamatalikko ulottuu kahlaussyvyisenä ainakin 500 metriä vihreälle reimarille saakka. Rannalla oli paljon erilaisia simpukankuoria, pari isoa meritähteä ja runsaasti erikokoisten iguaanien jalan- ja pyrstön jälkiä. Ruohikon reunassa oli isoja vihreitä merietanoita noin metrin syvyydessä.
Jatkoimme pikkusaarelle sisäänajon toiselle puolen. Sieltä löytyi lisää hienoja simpukoita ja, vihdoinkin, aivan ehjä hiekkadollari. Yhtään hummeria emme ole vielä nähneet, mutta taskurapuja kyllä. Ristimme pikkusaaren Sand Dollar Cayksi ja päätimme, jos sää sallii, mennä sinne huomenna piknikille.

21.2.2006


21º04,723´N, 78º57,501´W 
Cayo Cuervo. Lähdimme illalla suunnitelman mukaan. Tuuli tyyntyi täysin, ja hienosta paikasta oli jotenkin haikea lähteä. Ajattelimme mennä 12 League Labyrinthin saarijonon päästä sisämeren puolelle Cayo Granadan sisälahteen ankkuriin, ja saapuminen sisäänajoon ajoitettiin aamuun klo 8. Riuttojen läpi on hyvä mennä päivänvalossa, vaikka ajoväylät onkin hyvin kartoitettuja. Käännyttyämme Cabo Cruzissa koilliseen, nousi tuuli hetkessä 20 solmuun idästä ja ryhdyimme nostamaan purjeita. Hetken päästä purjeita taas pienennettiin, kun tuulimittari näytti 30-35 solmua. Tuuli kääntyi yöksi pohjoiseen ja nousi parhaimmillaan 38 solmuun, siis normaali amerikkalainen vastatuuli.
Kuva
Saavuimme aamulla sisäänajoon, mutta tuuli oli edelleen 30-35 solmua ja aallokko noin 3 metristä. Sisäänajossa on vettä vain 4 metriä, joten sinne ei ollut menemistä. Jatkoimme siis länteen, ja tuulikin kääntyi lopulta itään ja heikkeni 25-30 solmuun. Edessä oli mukavaa purjehdusta koko päivän parhaimmillaan 8,5 solmun vauhdilla.
Olimme iltapäivällä Canal Caballonesin sisäänajossa. Aukon itärannalla oli ankkurissa purjevene, ensimmäinen tällä legillä näkemämme. Tuuli tyyntyi taas täysin, ja ajelimme koneella pari tuntia hummerimertoja väistellen ankkurilahteemme Cayo Cuervoon. Lahti on hyvin suojainen, ja siksi varmaan Kuuban tämän alueen kalastuslaivasto pitää tätä yhtenä tukikohtanaan. Troolarit tuovat saaliinsa ankkurissa olevaan jäähdytyslaivaan. Fleetissä on varmaan kymmenkunta troolaria.
Kuva
Tulimme lahden pohjukkaan mangrovepensaiden ympäröimään lahdelmaan. Kävimme maissa hiekkarannalla ja iloksemme totesimme, että edessämme on vain 100 m leveä hiekkakannas merta vasten. Rannalla oli paljon iguaanien jälkiä, mutta ihmisen jalanjälkiä ei näkynyt lainkaan. Iltahämärän mukanaan tuomat hyttyset ajoivat meidät nopeasti takaisin veneelle. Onneksi meillä on hyttysverkot kaikissa aukoissa! Aiomme viipyä tässä pari päivää ja jatkaa sitten Canal Grandeen. Sisämeren vesi on jotenkin sameaa ja muuttuu kirkkaaksi aukoissa, canaleissa. Canal Grandessa voisi ehkä jopa saada lobsterin kiinni käsin!
Sääkarttojen mukaan seuraava rintama olisi täällä perjantaina. Vallitseva tuuli on idästä 15 solmua. Lähtö Kuubasta tapahtuisi tämän hetken suunnitelman mukaan 26.2. tai jopa 25.2., jos rintaman tuuli olisi suosiollinen. Sitä ennen tutustumme kuitenkin ainakin Trinidadin kaupunkiin, joka on yksi UNESCO:n suojelukohteista. Satamakaupunki Casilda, joka on vajaan puolen tunnin matkan päässä Trinidadista, on myös tietojemme mukaan port of entry, joten saamme siellä selvitettyä itsemme ulos maasta.

19.2.2006


19º55,795´N, 77º41,559´W  Las Colorados.
Tulimme aamulla klo 10.15 Las Coloradosin lahteen tyynen yön jälkeen. Tuuli nousi vastaisena viimeisen 10 mailin matkalla, ja ankkuriin päästyämme se on noussut edelleen 20-25 solmuun pohjoisesta. Ankkuripaikka ei ole kovin suojainen, mutta hiekkapohjassa on onneksi hyvä pito. Pysymme tässä iltaan klo 18 saakka ja jatkamme ulkokautta Jardines de la Reinaan, ehkä suojaiseen Cayo Granadaan. Tuuli on kiusallisen voimakas. Tietojemme mukaan saamme ankkuroida lähes missä hyvänsä, mutta maihin emme saa mennä, mutta siitäkin on erilaisia näkemyksiä. Luotamme siihen, että meille tullaan sanomaan, jos olemme kielletyssä paikassa. Olemme päättäneet tarvittaessa sanoa, että jouduimme ankkuroimaan, koska potkuriakselimme vuotaa ja se on korjattava. Tottahan se onkin, pitää kiristää boxitiiviste.
Jos tuulen suunta olisi toinen, ja saisimme mennä maihin, voisimme jäädä tähän pidemmäksikin ajaksi. Rannassa on hotellin tapainen vai mahtaako olla kasarmi, vesi on turkoosinsinistä ja koko lahti on kaunista hiekkarantaa. Osasivatpa Castro ja kumppanit valita hienon paikan.
Kuva
Rannikkoliikenne on täällä lähes olematonta. Kääntyessämme Cabo Cruzista oli väylän molemmin puolin alus, joista toisella oli kalastusvalot. Lähempänä ajoi kalastusalus aivan vierestä ja aivan rannan tuntumassa oli 2 kalastusvenettä, joista yksi spriipurjeella. Muutoin merellä ei ole ollut liikennettä yhtä vastaan tullutta norjalaisvenettä lukuun ottamatta. Ymmärtäähän sen, Jamaica on lähellä, ja tuuli ja virta siihen suuntaan.
Näyttää siltä, että kartat ovat WGS datumilla. Tulomatkan reittipisteet pitivät hyvin paikkansa.

18.2.2006


19º50,45´N, 76º41,29´W 
Kuva
Eläinlääkäri kävi lähtöä edeltävänä päivänä tekemässä tarvittavat paperit ja päästämässä pakastekanamme karanteenista. Kysyimme, olisiko hänellä tai hänen maaseudulla työskentelevillä kollegoillaan käyttöä kumisaappaille. Olimme inventaariota tehdessämme todenneet omistavamme kolmet käytetyt kumisaappaat, joita emme tarvinneet. Hän ilmoitti ottavansa ilomielin saappaat vastaan, mutta ne pitäisi salakuljettaa veneestä, koska hän ei saanut ottaa mitään vastaan ulkomaalaisilta. Isojen saappaiden vieminen salaa maihin osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi, joten Pekka ja eläinlääkäri marssivat saappaiden kanssa tulliin, jossa tullivirkailija tarkasti ne ja teki niistä asianmukaiset lahjoituspaperit. Kukaan ei joutunut maksamaan tullimaksuja eikä lahjaveroa, ja eläinlääkäri oli onnessaan. Taidamme olla yksi niitä harvoja suomalaisveneitä, joka on tehnyt virallisen lahjoituksen Kuuban valtiolle.
Kuva

Torstaina olimme Marin ja Lilin luona tapaksella. Naiset olivat valmistaneet mm. kimbomboa ja yukkaa kuubalaiseen tapaan, ja me veimme mukanamme liha- ja kalasäilykkeitä ja kalifornialaista viiniä. Ilta kului syöden ja seurustellen pitkälle yöhön.
Perjantaina tapasimme Santiagossa Peter Gersin perheineen. He olivat lomamatkalla Kuuban pohjoisrannikolla ja tulivat vuokra-autolla saaren poikki tapaamaan meitä muutamaksi tunniksi. Tapasimme hotelli Casa Grandan kattoterassilla, josta on hienot näkymät yli kaupungin kattojen. Kävimme myös kuuntelemassa elävää musiikkia Casa de la Trovassa. Oli mukava nähdä heitä pitkästä aikaa!
Perjantaina Pedro ja Rosa kutsuivat meidät jäähyväisillalliselle. Tunnelma oli haikea, olihan tämä tällä erää viimeinen iltamme Santiagossa.
Lähdimme aamulla klo 11 Santiagosta. Lähtöselvitys oli tilattu edellisenä päivänä aamuksi klo 8, mutta viranomaiset tulivat vasta lähempänä klo 10. Papereita täytettiin taas kasoittain ja vene tarkastettiin kahden miehen voimin. Yhtään ylimääräistä matkustajaa ei löytynyt, joten olimme vapaat lähtemään. Tankkasimme hintaan 55c(US) litra ja ostimme marinan kaikki kuubalaiset punaviinit hintaan 2,45 USD/pullo. Rommia ostettiin muutama pullo lahjoitustarkoituksiin hintaan 3,40 USD pullo. Pedro toimitti vielä viikon vihannekset, juustoa ja leipää matkaa varten.
Matkaamme nyt koneen voimin täysin tyynessä 5,5 solmun vauhdilla. Yllätykseksemme kuulimme, että voimme kyllä mennä ankkuriin lähes minne hyvänsä, mutta maihin saamme mennä vain marinasta, ja sellainen on vasta Casildassa.
Kuva
Menemme luultavasti ankkuriin Las Coloradosiin, samaan lahteen johon Fidel Castro, veljensä Raoul ja Che nousivat maihin 2.12.1956 ja josta henkiin jääneet 12 alun alkaen 81 hengestä pakenivat läheisille Sierra Maestran vuorille. Olemme siellä päivän ja lähdemme yötä vasten Jardines de la Reina -saarille. Reitillä on paljon riuttoja, ja saapuminen on ajoitettava aamupäivään. Matka riutta-alueen läpi on vain noin 8 mailia, mutta kuubalaisten karttojen "datum" on epäselvä, emmekä voi luottaa GPS-paikannukseen. Datum voi olla NAD 72, mutta voi olla uudempikin (NAD 82), jolloin se olisi sama kuin WGS 84. Kanadan kartoissa oli molempia, mutta se oli merkitty, vaikkakin pienellä. Näissä ei ole merkintää. Cabo Cruz näyttää olevan aivan vieressä, mutta sinne on matkaa 50 mailia. Sierra Maestran vuoristo kulkee korkeana ja jylhänä lähes rannan tuntumassa. Tunnelma on epätodellinen.