Friday, 30 August 2013

18.1.2006


19º53,952´N, 70º57,222´W  Luperon, Dominikaaninen Tasavalta
Kuva
Jouduimme kylmän rintaman aiheuttamiin tuuliin tullessamme itään. Bahaman pohjoispuolella San Salvadorin tietämissä tuuli kääntyi hiljalleen pasaatituulten suunnalle koilliseen. Jouduimme tuulen vuoksi tulemaan San Salvadorin eteläpuolelta, mutta kuitenkin Samana Cayn ja Mayacuanan pohjoispuolelta. Vauhti pysyi purjein kuitenkin melko hyvänä, vaikka virta ja kääntyvä tuuli, taas vastainen noin 30 solmua, tekikin aallokon ilkeäksi.
Tulimme maanantaiaamuna Caicos Bankin suojaan ja ajelimme koneella täysin vastaiseen hyvin matalassa ja kirkkaassa vedessä Providencialesiin, Sabodilla Bayn ankkuripaikalle. Tuntuipa hyvältä laskea ankkuri 3 metriin hiekkapohjaan. Vaikka tuuli olikin reipas, 25 - 30 solmua, ei ollut epäilystäkään, ettei ankkuri olisi pitänyt. Muita veneitä oli kymmenkunta, yksi ranskalainen, yksi suomalainen (me) ja loput amerikkalaisia.
Kuva
Tullimuodollisuudet olivat tyypillisen karibialaisia: toimisto sataman pölyisessä parakissa, 5 taalaa, leimat passiin ja sillä selvä. Minkäänlaista jollalaituria ei ollut, joten jollat vedettiin hiekkarannalle puun juurelle ja siihen lukkoon vaijerilla. Meidän painava jollamme, jossa kaksoispohja vuotaa, oli jätettävä lähes vesille ja saimme sen lukittua vaijerilla vulkaanisessa kalliossa olevaan reikään. Vedimme ankkurin perästä ulos, jolloin se piti jollan irti kalliosta. Vuorovesi on pahimmillaan vain 3 jalkaa, joten siitä ei ole ongelmaa.
Matkaa kylän keskustaan oli ehkä 10 mailia, eikä tällä puolen saarta ollut kauppoja eikä kapakoita. Siispä menimme päivän levon jälkeen tien poskeen ja nostimme peukalon ylös. Ensimmäinen pakettiauto otti meidät kyytiin ja vei keskustaan. Providenciales on noin 10 mailia pitkä kylä. Päätien varresta pääsi karibialaiseen tapaan pikkubussilla minne hyvänsä. Piti vain muistaa, että liikenne on vasemman puoleista, ettei tule mentyä väärään suuntaan. Kiinteistöjen hinnat olivat satumaisia (amerikkalaisia) ja kaikki muutenkin kallista. Pääsimme bussilla takaisin melkein jollan viereen. Julkinen liikenne siis pelaa täälläkin.
Kuva
Lähdimme aamulla South Caicosille Caicos Bankin pidempää reittiä Starfish Channellia pitkin, syväyksemme takia. Matkaa oli 53 mailia ja köröttelimme vastatuuleen. Kölin alla oli koko aikana vain 0,5 - 2m vettä, mikä hiukan jännitti. Reitti kulkee 50 metrin etäisyydeltä koralliriutoista, ja legit ovat pitkiä. Kyllä GPS-autopilotti on poikaa!
Tulimme iltahämärässä Cockburn Harborin ankkuripaikalle. Seuraavana aamuna ajoimme jollalla viereiselle pikkusaarelle. Suuri alue ankkuripaikasta länteen kuivuu alavedellä. Oli mielenkiintoista kävellä merenpohjaa kuivin jaloin. Rannoilla oli kasapäin conchin eli lambin (suuri simpukka) kuoria, osa alamittaisia. Tehokalastus on sillekin todellinen uhka.
Kuva
Kävimme myös tutustumassa kylään, joka oli jotenkin lohduttoman tuntuinen. Porukassa ei tuntunut olevan pontta muuhun kuin Heinekenin juontiin ja dominon pelaamiseen. Tapasimme saarella asuvan pariskunnan, joka tarjosi kyydin lähimpään avoinna olevaan ravintolaan lentokentän lähelle. Paikka oli siisti ja ruoka kelvollista. Viinilasillinen tosin maksoi saman kuin ruoka-annos, mitä emme osanneet odottaa, ovathan Kalifornian viinit lyhyen tuontimatkan päässä.
Illansuussa teimme vielä retken viereiselle luonnonsuojelusaarelle. Täälläkin ranta oli kuin conchien hautausmaa. Varoituskylttien mukaan saarella on iguaaneja, joten pidimme Latten hihnassa ja nautimme rantavedessä kahlaamisesta.
Seuraavana päivänä lähdimme Grand Turkin South Basin ankkuripaikalle. Paikka on kaupallinen satama vailla asutusta, mutta se on ainut paikka tehdä ulosselvitys. Viikonlopusta johtuvien pienten viivytysten jälkeen saimme leimat papereihin ja olimme matkalla kohti Dominikaanista tasavaltaa.
Kuva
Päätimme käydä matkan varrella olevalla Salt Cayllä, mutta koska tuuli oli kääntymässä kylmän rintaman vuoksi, emme päässeet sinne ankkuriin. Jatkoimme siis jonkin matkaa ja ankkuroiduimme asumattoman Big Sandy Cayn edustalle.
Tarinan mukaan saarelle on kätketty espanjalainen aarre, jota emme yrityksistämme huolimatta löytäneet. Paikka on tarinoiden mukaan ollut myös merirosvojen tukikohtana. Onhan se Columbus Passagen varrella, joten rosvottavaa on ollut. Aarteen sijasta löysimme muun muassa kolmet merikilpikonnan jäljet. Ne johtivat merestä hiekkapenkkaan, jonne kilpikonna oli laskenut munansa. Saaren tuulen puolelle oli ajautunut rantaan kaikenlaista mielenkiintoista tavaraa. Otimme talteen kaksi laivakäyttöön tehtyä pelastusrengasvaloa, muutaman verkon kohon ja yhden pikakiinnityshaan. Tuuli oli kuitenkin nousemassa ja kääntynyt suoraan ankkurilahteen, joten meidän oli lähdettävä, vaikka olisimme mielellämme halunneet jäädä vielä etsimään aarretta.
Kuva
Salamoiden välähdellessä horisontissa suuntasimme keulamme kohti Dominikaanisen Tasavallan Luperonia paikan suojaisuuden ja turvallisuuden vuoksi. Kartat eivät ole kovin hyvin paikkansa pitäviä, mutta pääsimme kuitenkin ongelmitta perille mangrovelahteen, jonne ankkuroiduimme. Sisäänajo on kapea ja matala, n. 7 jalkaa, eikä sitä ole merkitty kuin yhdellä punaisella poijulla, ja senkin paikka on epäluotettava. Ankkurissa on runsaasti jo vuosia paikallaan olleita lähinnä amerikkalaisia veneitä.
Reetta ja Vida ovat tulossa Sosuaan, noin 50 km itään Puerto Platan toiselle puolen pariksi viikoksi. Kävimme tämän vuoksi katsastamassa Sosuan ankkurointimahdollisuudet. Teimme matkan kolmella bussilla, joissa tilan jakoivat matkustajien lisäksi banaanitertut, jauhosäkit, kanat jne. Viimeisen etapin ajoimme bussilla, joka oli itse asiassa tavallinen henkilöauto (Toyota Corolla 1988), johon kuskin lisäksi ahtautui kuusi matkustajaa, me kaksi etupenkille.
Totesimme, että ankkuripaikka on avoin länteen-pohjoiseen, josta tuulee aina, kun kylmä rintama kulkee yli noin joka viides päivä. Muina aikoina sinne osuu maininki. Lisäksi varoitettiin, että varkaita riittää, mene ja tiedä. Jätämme siis veneen Luperoniin ja vuokraamme auton.

No comments:

Post a Comment