Friday, 30 August 2013

20.3.2006


9º32,672´N, 78º53,991´W Islas de San Blas, Cayos Limon
Kuva
Lähdimme 18. päivä Cristobalista. Tämän hetkisten tietojen mukaan olemme menossa kanavaan 31.3., ja näin ollen meillä on mukavasti aikaa. Tulimme noin 84 mailin vastatuulimatkan yön yli ja saavuimme 19. päivä norjalaispariskunnan suosittelemaan paikkaan. Olemme nyt ankkurissa riuttojen suojassa, monen pikkusaaren muodostamassa poterossa.
Heti kun olimme saaneet ankkurin alas, kylkeemme meloi kuna-intiaaneja yhdestä puunrungosta koverretulla kanootillaan. Naiset tulivat myymään meille kauniita aplikointitöitään, joita ostimmekin muutaman ja annoimme lapsille karkit. Seuraavaksi saapui kalanmyyjä samoin kanootilla. Ostimme illalliseksi kaksi kalaa, yhteensä 2 $.
Kuva
Tänään ostimme ruoaksi kaksi suurta taskuravun näköistä rapua, ja hiukan myöhemmin tuli eilinen kalanmyyjä mukanaan kaksi hummeria. Grillasimme lounaaksi taskuravut. Ne olivat enemmän kuin herkullisia. Illalliseksi on luvassa valkosipuli-chilimarinoitua hummeria grillattuna. Konkurssiin ei joudu ainakaan hintojen vuoksi, hummerit 3 $ kappale.
Ankkuripaikkamme eteläpuolella on pieni saari, jossa on baari ja rakenteilla oleva "hotelli" eli viisi palmunlehtimajaa, lähinnä sukeltajien käyttöön. Projektin johdossa on mukavan oloinen kuna, joka toimii myös saaren päällikkönä ja hoitaa baaria. Retkiltä palattuamme poikkeamme toisinaan baarissa kylmällä oluella ja juttelemme päällikön kanssa. Hän kertoi meille saariston nykytilasta ja sen kehitysnäkymistä, kunien historiasta ja tietysti omasta elämästään.
Kuva
San Blasin saaristo on kuna-intiaanien hallinnoimaa aluetta. Jokaisella asutulla saarella on oma päällikkönsä, joka ratkaisee pienemmät ongelmat. Tärkeämmät asiat viedään päällikköjen kokouksen ratkaistavaksi, ja vasta kun kysymyksessä on vakava rikos, asia annetaan Panaman viranomaisten käsiteltäväksi. San Blasissa asuu noin 40.000 kunaa, ja alueella on satoja ellei peräti tuhansia saaria. Kaikilla saariryhmillä on oma 6-luokkainen koulunsa, yhdellä 9-luokkainen. Sen jälkeen on mentävä Panama Cityyn tai muuhun kaupunkiin jatkamaan koulunkäyntiä. Koulu itsessään on ilmainen, mutta asuminen ja eläminen tietysti maksavat.
Kuna-intiaanien tavallisin kulkuväline on yhdestä puunrungosta veistetty kanootti. Pitkiä legejä varten siinä on kahvelipurje, ja sen mastoa käytetään matalassa vedessä sauvoimena. Kanooteissa on lisäksi melat, joilla sekä ohjataan että melotaan. Kaikki kanootit näyttävät olevan varsin vanhoja.
Kuva
Pääsaarella, Porvenirilla, on lentokenttä, josta on kaksi kertaa päivässä lento Panama Cityyn pikkukoneella (noin 20 matkustajaa). Saarella on 5 hotellia, yhteensä noin 200 hengen kapasiteetti, ja sukellusmatkailua ym. tarjoavia yrityksiä. Myös suuret risteilijät pysähtyvät täällä aika-ajoin. Seuraava saapuu kuulemma perjantaina.
Kävimme snorklaamassa saaren eteläisellä riutalla. Korallit ovat tosi hienoja, ja riutta syvenee jyrkästi 10 metrin päässä matalikosta. Vesi on hyvin kirkasta ja näkymät mahtavat. Veneemme vieressä on suurin koskaan näkemämme conch. Varsinainen simpukka ei kasva pituutta, mutta se kasvattaa valtavan lehden tapaisen kylkiäisen. Se on niin syvällä, että luultavasti se saa elää vielä pitkään rauhassa.
Lähes kaikki pikkusaaret ovat asuttuja, mutta suuret asumattomia. Asutut saaret on puhdistettu pensaikoista ja muusta aluskasvillisuudesta. Näin saadaan ilmastointi pelaamaan ja päästään eroon moskiitoista ja muista pistävistä hyönteisistä.

Kuva
Viivyimme Cayos Limonin ankkuripaikalla 23.3. saakka. Paikka osoittautui niin mukavaksi, ettemme siirtyneet muualle. Ankkuripaikkaamme näkyi Eden Passage, jonka toisella puolella oli paljon veneitä ankkurissa. Teimme sinne jollaretken. Ankkuripaikka oli suojainen, mutta ei muuten mitenkään erikoinen. Paikan viehätys olikin ehkä siinä, että sinne oli helppo mennä ja sieltä löytyi aina seuraa. Me poistuimme pikaisesti oman poteromme rauhaan.
Menimme iltapäiväksi snorklaamaan "omaa" riuttaamme ja löysimme itäpuolelta kerrassaan loistavan alueen jyrkänteineen. Voisipa tänne jäädä pitemmäksi ajaksi! Tapasimme Colonissa veneen, joka oli tullut San Blasiin pariksi viikoksi ja jäi tänne lopulta useammaksi kuukaudeksi. Emme enää ihmettele heidän päätöstään.
Saimme valitettavasti Henriettalta ja Benjaminilta viestin, että olemme menossa kanavaan jo 28.3. Päätimme lähteä 23.3. ja yöpyä Portobelossa. Kävimme vielä viimeisenä iltana lähisaaremme baarissa oluella ja tapasimme amerikkalaisen katamaraanin Auroran miehistön. He olivat myös menossa kanavasta läpi ja olivat tulleet San Blasiin odotusajaksi. Menimme illalla heidän veneelleen tutustumaan sähköiseen haintorjuntalaitteeseen. On harkinnassa!
Kuva
Lähdimme 23. päivä aamuhämärissä, mutta silti kuna-ystävämme oli vilkuttamassa meille hyvästejä rannalla. Tuuli oli alkuun hyvä, ja saimme purjein mukavan 7-8 solmun vauhdin sivumyötäisessä. Pari tuntia ennen Portobeloon kääntymistä meidät saavutti 47 jalkainen Beneteau Sophie II, jonka perässä liehui Suomen lippu. Tämä oli ensimmäinen näkemämme suomalaisvene sitten keväällä 2005 Bermudalla tapaamamme Kristiinan. VHF-yhteyden kautta selvisi, että veneellä matkasivat David ja Suvi Whiteside. Vene on tosiasiassa rekisteröity USA:ssa, mutta he käyttävät Suomen lippua merellä. He olivat myös matkalla Portobeloon, joten sovimme tapaavamme siellä.
Kuva
Tuuli loppui ja jatkoimme koneella Portobelon ankkuripaikalle, missä vietimme miellyttävän illan Suvin ja Davidin seurassa. He ovat seilanneet viimeiset kolme vuotta puolen vuoden jaksoissa Panaman ja Kolumbian vesiä ja olivat nyt tulossa Cartagenasta.
Yritimme vaihtaa mastonhuipun tricoloria, mutta jatkuvat sadekuurot estivät homman. Cristobalissa on liian kova aallokko, mahtaakohan onnistua Balboassa.
Tulo Portobelosta oli sateista ja tuuletonta, tulimme siis koneella. Nyt olemme Colonissa lähes samassa paikassa ankkurissa kuin aikaisemminkin. Kuulimme Henriettalta, että veneilijät pitävät maanantaina 27.3. klubilla kokouksen, jotta line handler -asia saataisiin järjestettyä. Kanavaan mennessä jokaisessa veneessä on nimittäin oltava kapteenin ja kanavahallinnon järjestämän neuvonantajan eli advisorin lisäksi neljä ihmistä köysissä eli ns. line handlerit. Line handlereina toimivat sekä vuoroaan odottavien että jo kanavan läpi menneiden veneiden miehistöt. Näin eivät viimeisetkään veneet jää ilman apua.
Kuva
Mentyämme maanantaiaamuna maihin, näimme listalta, että Sareman nimi olikin 27.3. menevien joukossa. Eli lähtö samana päivänä klo 17.30! Tästä alkoi ryntäily paikasta toiseen: oli yritettävä järjestää koiran rokotukset ja lääkkeet, vietävä kanavaköydet veneeseen, saatava Suomesta lähetetyt VISA-kortit DHL:ltä, haettava pyykit, tehtävä viimehetken hankinnat jne. Ruokaostokset oli tehtävä pikimmiten, pitihän kanavamatkan aikana tarjota kaksi lämmintä ateriaa plus aamiainen ja välipalat kuudelle hengelle. Olimme myös vielä ilman line handlereita!
Kuva
Ostokset saimme tehtyä, mutta eläinlääkäriä ei tavoitettu millään. Jätimme Titon hommaksi etsiä eläinlääkäri Michael Lau käsiinsä ja selvittää onko hän hankkinut tarvitsemamme lääkkeet. Saimme lopulta kaiken valmiiksi: fenderit, köydet, pyykit, visat, ostokset jne. ja olimme reippaina klo 14 kokouksessa. Saimme line handlereiksi Susanin ja Waynen Kanadan Vancouver Islandilta ja Ingridin Itävallan Wienistä.
Joukkomme kokoontui Saremaan klo 17.00 ja odotimme ankkurissa advisorin eli kapteeni Alan Barnesin saapumista. Tulisimme olemaan oikeanpuoleisena veneenä kolmen veneen "lautassa", ranskalainen katamaraani keskellä. Katamaraanin luotsi tulisi toimimaan ryhmän ylipäällikkönä.
Kuva
Veneiden sitominen yhteen alkoi parin kaapelin päässä Gatunin sulusta, tuuli takaa 26 solmua ja repivä virta 3-4 solmua, lisänä juuri sulusta ulostulleen laivan potkurivirta, ja totta kai pimeässä. Kytkimme kaikki kansivalot. Keulaköysi saatiin kiinni, mutta peräköyttä ei, koska tuuli ja virta vetivät molemmat veneet poikittain. Saimme tilanteen korjattua 2 kertaa, mutta kolmas oli liikaa, varsinkin kun katamaraanissa ei tehty mitään. Keulasta kuului helvetillinen paukahdus, kun lasikuitu ja teräs kohtasivat. Ihme kyllä, näkyviä vaurioita ei syntynyt, vaikka katamaraanin fenderit eivät olleet oikealla korkeudella. Luotsimme tosin sanoi, että äänestä päätellen katamaraanissa pitäisi olla metrinen reikä. Saimme vihdoin kaikki kolme venettä yhteen ja matkamme sulkuun alkoi.
Gatunin sulku koostuu kolmesta erillisestä sulusta, joiden yhteinen korkeusero on noin 85 jalkaa (26 m) ylöspäin. Köysissä oli Wayne keulassa ja Susan perässä ja muut auttamassa. Katamaraani hoiti ajon koneillaan, minkä pystyi. Kun sulkuun tuli vettä, virtaukset olivat melkoisia ja köydet lujilla. Keulaköyttä ei saatu vinssille, joten Waynen voimille oli käyttöä. Perä saatiin helposti vinssille, eikä siinä ollut ongelmaa.
Kuva
Kovimmat virtaukset syntyivät, kun edessämme ollut laiva, "Global Harvest", lähti liikkeelle konetta käyttäen. Sulun reunoilla liikkuvien pienten junien eli lokomotiivien tehtävänähän on vain pitää laivaa paikallaan sivusuunnassa, ja laiva liikkuu omilla koneillaan.
Pienet alukset kiinnitetään sulussa köysillä pollareihin. Maissa olevat köysimiehet heittävät heittoliinan veneeseen, ja siihen sidotaan varsinainen kanavaköysi, joka vedetään maihin pollariin. Heittoliinan painoa on syytä varoa, päähän osuessaan se vie varmasti tajun. Sulusta poistuttaessa varsinainen köysi vedetään takaisin veneeseen, mutta heittoliina jätetään siihen kiinni. Köysimiehet vievät ohuen köyden rantaa pitkin seuraavaan sulkuun. Siellä taas vedetään köysi pollariin.
Noin klo 21 olimme tulleet kolmesta sulusta läpi ja saapuneet Gatun-järvelle. Menimme yöksi poijuun kylkikiinnitykseen. Poijun toiselle puolen tuli katamaraani.
Luotsivene tuli hakemaan Capt. Barnesia, ja seuraavan luotsin piti saapua seuraavana aamuna klo 6.00. Yöllä oli rankkasade ja poijukiinnityksestä johtuen tuuli piiskasi sateen sisään luukuista. Kukaan ei juuri nukkunut. Nousimme ylös klo 5.00 ja nautimme kiireettömän aamiaisen mölyapinoiden karjahdellessa taustalla. Onneksi yöllinen kaatosade oli lakannut, ja taivas oli alkanut kirkastua.
Kuva
Uusi luotsimme Enrique saapui klo 7.30 ja olimme irti poijusta klo 8.00.
Lähdimme ensimmäistä sulkua kohti Banana Channellia pitkin, joka kuulemma oikaisee noin 0,5 tuntia. Aikamme Pedro Miquel sulkuun oli vasta klo 12.30, joten saatoimme körötellä. Sitten tuli uusi tieto: joku laiva oli saanut konevian, ja me pääsisimme sulkuun odotettua aikaisemmin. Lisäsimme siis nopeutta, ja olimme hyvin aikataulussa. Luotsimme kertoi, että jos veneet eivät ehdi mukaan, ne jätetään odottamaan aikaa parempaa. Hetken kuluttua saimme uuden tiedon, että muista ongelmista johtuen ei olekaan enää kiirettä. Menimme katamaraanin kanssa lounasajaksi poijuun. Saimme lounaan juuri valmiiksi, kun meille kerrottiin, että tilanne on taas muuttunut, ja meidän pitää lähteä kiireesti liikkeelle. Siispä matkaan, ja söimme lounaan matkalla sulkuun.
Kuva
Sulusta tuli ulos "Bremen Express" ja matkustajalaiva "Millenium". Pääsimme sulkuun kahden pienen päiväristeilyjä tekevän matkustajalaivan mukana niin, että punainen vene New Yorkista, sama joka oli Gatunissa katamaraanin toisella puolen, meni matkustajalaivan kylkeen, alumiininen yksimastoinen vene meni toisen katamaraanin vasemmassa kyljessä, ja me viimeisenä toinen katamaraani vasemmassa kyljessämme. Tällä kertaa kiinnitys meni helposti. New Yorkilais -vene oli kieltäytynyt kylkikiinnityksestä katamaraanin kanssa. Heidän mukaansa katamaraanin pollarit eivät olleet riittävän vahvoja. Veneiden tehoja ja potkureita vertailtuaan luotsit päättivät käyttää meidän veneemme voimavaroja matkantekoon.
Kuva
Olimme Tyynellämerellä klo 15.00, irrotimme katamaraanin kyljestämme ja suuntasimme keulamme kohti Las Americas -siltaa. Enrique jäi pois ennen siltaa, ja line handlerit vietiin maihin Balboa Yacht Clubin tenderillä. Balboa Yacht Clubilla ei ollut poijua saatavilla, joten kaikki nyt läpitulleet veneet tulivat Flamenco Islandin ankkuripaikalle.
Tällä puolella on noin 4 metrin vuorovesi, ja ankkuroinnissa on oltava tarkkana. Olemme paikassa, jossa ylävedellä on 10,5 m vettä, ja ankkurikettinkiä on ulkona 60 metriä. Ensikokemuksena voimme todeta, että Tyynimeri on nimensä mukainen.
Kuva
Menemme Panama Cityyn vasta tänään. Tarkoitus on, että Pekka lähtee 31. päivä takaisin Cristobaliin line handleriksi johonkin veneeseen. Olemme valmiit lähtöön 1.-2. 4., todennäköisimmin maanantaina 3. päivä. Viikonlopun ulosselvityksen ylityökuluja ei kannata maksaa. Ennen lähtöä on vielä ostettava ruokatarvikkeita ja generaattorin suodattimet, tricolor on vaihdettava toimivaan, öljynvaihto on tehtävä, vuorovesitaulukoita hankittava jne. Onpahan askareita tiedossa. Sekä vesi- että polttoainetankit on täytettävä ja perämoottorin bensakannut myös, kaikkiaan noin 100 litraa. Saahan bensaa saariltakin, mutta mihin hintaan ja kuinka puhdasta, sitä emme tiedä. Tuossahan se kulkee mukana ja hinta täällä on hiukan yli 0,6 taalaa litralta. Halvemmaksi bensa ei ainakaan matkalla tule.

No comments:

Post a Comment