Friday, 30 August 2013

Kohti Panamaa


15º09,34´N, 79º33,90´W 
Matkaa Panaman Cristobal Colonin aallonmurtajalle on 345 mailia. Tänään oli ensimmäinen purjehduspäivä, tuuli on tähän asti loistanut poissaolollaan. Tuuli loppui taas illalla ja käynnistimme koneen. Virtaukset ovat varsin voimakkaita. North Equatorial Current oli vastainen, noin 1,5 solmua, nyt on myötävirta noin 1 solmua. Jos nopeus pysyisi tällaisena, olisimme perillä tiistai-iltana, mutta veikkaan edelleen keskiviikkoaamua. Keli on hiukan ilkeä, maininki heijaa, mutta tuuli ei riitä antamaan purjeille tukea. Nopeus on silti noin 7 solmua. Kalaa on yritetty pyytää, huonolla menestyksellä. Meri näyttää olevan täynnä sargasso-levää, ja joudumme puhdistamaan pyydyksen vähän väliä.
Matkantekoon alkaa taas tottua, pari päivää menee aina harjoitellessa. Tyynellämerellä tulemme tekemään pitkiä legejä heti alussa, joten tämä on hyvää harjoitusta. Olemme joutuneet väistämään kahta laivaa, joilla kummallakin oli väistämisvelvollisuus. Molemmat tulivat vasemmalta, mutta kuten tiedämme, pienemmän on parempi mennä alta pois. Yöllä alle mailin etäisyydellä oleva laiva tuntuu meistä aina riskiltä. Tietysti on vaikeaa sanoa, onko kippari katsonut laitteillaan, että ohitus tapahtuu turvallisesti. Toinen mahdollisuus on se, että laiva ajaa autopilotilla, eikä komentosillalla kukaan tarkkaile tilannetta. Onneksi on myös kapteeneja, jotka ottavat muut huomioon: takaamme tullut laiva ilmoitti muuttavansa kurssia noin 5 mailin jälkeen lähes samalle kurssille kuin me, siis kohti Panamaa, ja pyysi katsomaan, ettemme jää alle. Valitettavasti vain näin fiksuja näyttää olevan harvassa.
Olemme kuunnelleet Radio Finlandin lähetyksiä, jotka kuuluvat tänne yllättävän hyvin. Tunnin lähetys silloin tällöin auttaa meitä pysymään ajan tasalla. Hallituksen ilmeinen halu kiristää alkoholipolitiikkaa ihmetyttää. Kun tilastot osoittavat, että ongelmat vähenevät, pitää asialle tietysti tehdä jotakin. Kieltolakihan kasvatti alkoholin kulutuksen 5-kertaiseksi, eikö kannattaisi harkita. Luulisi Suomen hallituksella olevan tärkeämpääkin tekemistä. Hyvä puoli tietysti on, kun eivät puutu mihinkään oleelliseen, niin ei synny isoja vahinkojakaan. Jääkiekon häviö kyllä harmittaa ankarasti, ennen kaikkea kun hävisimme arkkivihollisellemme Ruotsille.
Jostain syystä kevättalvi Lapissa on viime aikoina ollut usein mielessä, mutta kaikkeahan ei voi saada. Ehkä sitten joskus...

No comments:

Post a Comment