Tuesday, 4 February 2020

Suomesta Panamaan 2002 - 2006




Harjoittelua




Entisinä moottoriveneilijöinä harjoittelimme purjehdusta Itämerellä muutaman vuoden käymällä Porin Jazzeissa, Tukholmassa, muutaman kerran Gotlannissa ja Bornholmissa sekä tosipurjehtijoiden tapaan itsenäisyyspäivänä Utössä, eli noin 1500 nm vuodessa.



Matka 2002-2003


Irrottauduimme 25.5.2002, Pekka, Riitta ja basenjimme Penda, Turusta Salmisen telakan laiturista. 


Utön, Gotlannin, Bornholmin, Kielin kanavan ja Helgolandin kautta päädyimme Hollannin Delfzijliin. Sinne saapuivat myös Maria ja Vesa, joiden avulla riisuimme purjeet, rakensimme telineet mastoille ja laskimme mastot kannelle.


Matka jatkui nyt Hollannin, Belgian ja Ranskan jokia ja kanavia pitkin kohti Välimerta. Matkanteko keskeytyi odottamatta Port St. Sedanissa muutamaksi päiväksi, kun sulunhoitajat menivät lakkoon vastalauseena sulkujen automatisoinnille. 


Maria ja Vesa jatkoivat täältä junalla Saksaan, ja heidän tilalleen tulivat Pariisin kautta Anna-Maija ja Amanda.


Saavuttuamme Verduniin Maija lähti Sveitsiin ja apujoukoiksi saapuivat Pirkko ja Antti. Heidän oli tarkoitus olla mukana Lyoniin asti, mutta kuinkas siinä kävikään. Canal d'el Estellä Charmesissa katkesivat potkuriakselin laipan pultit ja akseli vääntyi. 


Tilapäiskorjauksin pääsimme Saonen alkuun Correen, jossa vene nostettiin ylös kanavan varteen ja potkuriakseli uusittiin monenmoisten sekasotkujen jälkeen.
Asuimme veneessä, mutta saimme onneksi käyttää teollisuushallin jalanjälkitoilettia ja saimme hallista myös maasähkön. Ihmiset olivat ystävällisiä ja avuliaita: saimme käydä suihkussa ja pestä pyykkiä paikallisessa marinassa erikoishintaan, ja naapurit lahjoittivat meille hedelmiä ja tuoreita kananmunia.


Aikataulun venymisen vuoksi Pirkko ja Antti joutuivat Lyonin sijasta lähtemään jo Corresta. Vuokrasimme auton ja heitimme Hyväriset lähikaupungin rautatieasemalle, josta he jatkoivat matkaansa Pariisiin. Me sen sijaan suunnistimme Lyonin lentokentälle hakemaan Reettaa. Tästä eteenpäin matka taittui Kauppilan perhemiehistön voimin.


Kaiken kaikkiaan meillä oli onni matkassamme. Osuimme paikkaan, jossa veneen nosto ja lasku saatiin järjestettyä suuremmitta ongelmitta keskellä umpimaaseutua. Paljon huonomminkin olisi voinut käydä!


Runsaan puolentoista viikon kuluttua pääsimme liikkeelle. Matkamme jatkui Saone-joen kautta Rhonelle Cotes du Rhonen viinialueen ytimeen ja sieltä lopulta Välimerelle.


Noin kolme kuukautta kestäneen matkamme aikana halki Euroopan olimme nousseet noin 330 metriä merenpinnan yläpuolelle ja menneet läpi kaikkiaan 350 sulkua.


Port St. Luisin marinassa Port Napoleonissa, joka on Jeanneau-veneiden valmistussatama, rikasimme Sareman uudelleen. 


Jatkoimme täältä purjein Ibizan ja Formenteran kautta Espanjan Almerimariin. Siellä mm. maalattiin pohja ja asennettiin Inmarsat-puhelin (joka vihdoin saatiin toimimaan Gran Canarialla).


Vaihdettuamme koiramiehistönjäsenemme basenji Pendan cairnterrieri Pipsaan alias Captain Stigiin, lähdimme Almeriasta kahden kuukauden huollon jälkeen Gibraltarin kautta ensin Kanarian Lanzarotelle, sitten Fuerteventuralle ja lopulta Gran Canarialle.








ARC 2002




Pekan syntymäpäivänä, 24. marraskuuta, lähdimme yhtenä n. 220:sta ARC-veneestä kohti Karibiaa päämääränämme ST. Lucian Rodney Bay, jonne saavuimme n. kolmen viikon purjehduksen jälkeen 15. joulukuuta. Atlantin ylityksellä Sareman miehistön kolmantena jäsenenä oli Seppo Lintula, eläkkeellä oleva meriupseeri, jonka ansiokkaalla opastuksella selvitimme mm. sekstantin käytön salaisuuksia.


Kokemuksia kertyi laidasta laitaan: ensimmäisen yön yli 40 solmun vastatuuli, englantilaisesta veneestä meistä 120 mailin päässä mereen pudonnut ja hukkunut kippari, F2:n peräsinongelmat ja lopulta veneen hylkääminen merelle, omasta veneestämme katkennut keulastaaki, mutta niiden vastapainona hyvä joukkuehenki, pasaatituulet, punahattuiset pilvet, runsaat kalansaaliit, delfiinien leikit, jne.



Seppo lensi pari päivää saapumisemme jälkeen St. Lucialta takaisin koti-Suomeen, ja me lähdimme noutamaan tyttäriä Martiniquelta joulun ja uuden vuoden viettoon.


Jouluateria, jonka nautimme St. Lucialla, oli tavallisuudesta poiketen kiinalaista, mikä sopi kinkkua ja lanttulaatikkoa paremmin trooppiseen ilmanalaan.


Riitta ja Amanda joutuivat palaamaan Espanjaan heti uuden vuoden alussa, mutta Saara ja Reetta jäivät vielä kolmeksi viikoksi purjehtimaan Martiniquen ja Dominican vesille.




Talvi sujui mukavasti Karibian lämmössä. Sekstantin Pekka Tamminen ja Martti Tähtinen kävivät ilahduttamassa sekä koiraa että kipparia. Sekstanttilaisten jälkeen tuli Antti Korte parin viikon purjehduslomalle.


Riitta lensi takaisin huhtikuun lopussa, ja vapunpäivänä lähdimme Martiniquelta takaisin Eurooppaan. Azorien korkea oli tällä kertaa varsin laaja, joten Perkins joutui töihin, n. 450 polttoainelitran verran. 19 vrk:n ja yhden revenneen genoan jälkeen olimme Azorien Faial-saarella Hortassa.


Viikko Azoreilla mahdollisti tutustumisen vain kahteen Azorien yhdeksästä saaresta. Jäipä hyvä syy mennä uudestaan. Myös Peter Cafe Sport tuli tutuksi!

Edessämme oli noin viikon matka Portugalin Lagosiin. Tradewindit eivät puhaltaneet, vaan viimeiset 3 vuorokautta tulimme taas Perkinsin voimin rasvatyynessä laivoja väistellen ja delfiinejä ihastellen.



Matkavalmisteluja 2003 - 2004

Veneemme on nyt Portugalin Portimaossa, jossa viivymme noin vuoden. Sillä aikaa, kun Riitta tyhjentää kotia, jonka annamme vuokralle seuraavaksi viideksi vuodeksi, Pekka suunnittelee ja toteuttaa Saremaan tehtäviä teknisiä muutoksia ja uudistuksia.Pohjan hiekkapuhallus ja maalaus ovat väistämättä edessä. Onhan primer paikkauksia lukuun ottamatta alkuperäinen. Purjeet ovat myös tiensä päässä, aurinko on tehnyt tehtävänsä. Purjeet olivat alkujaankin sopivia lähinnä Suomen oloihin, jossa purjehduskausi kestä vain muutaman kuukauden vuodessa. Muoto oli jo ajat sitten menetetty, ja genoan saumat ratkesivat juuri ennen Hortaa.

Purjejärjestelykin on jo hahmottunut. Pyrimme siihen, että kannelle ei tarvitsisi mennä lainkaan pahoilla keleillä, mikä tarkoittaa rullapurjeita, siis mukavuutta ja turvallisuutta nopeuden kustannuksella. Mutta aikaahan meillä on! Olemme oppineet, että esim. Karibialla voi ani harvoin käyttää täysiä purjeita. Tarkoituksemme on valita lyhyen kokemuksemme perusteella varmatoimisimmat rullalaitteet ja tarkoitukseemme suunnitellut purjeet. Aika näyttää olemmeko onnistuneet. Talvi kuluu kuitenkin Portugalissa, minkään asian hoitaminen kun ei täällä ole kovin helppoa eikä nopeaa.
Isopurje on nyt rullalla, keulassa on Furlex genoalle, vanha Profurl sisempään keulastaakiin asennetussa fokassa, ja kaikki 3 purjetta ovat uusia. North Sails Suomesta toimitti purjeet kansainvälisen vertailun mukaan laatuun nähden hyvään hintaan. Ison rulla on Seldenin valmistetta (Furlex main). Niitä ei enää lisälaitteina tehdä, mutta varastosta löytyi vielä, ja se sopi tietysti Seldenin mastoon täydellisesti!

Pohja on hiekkapuhallettu ja maalattu, sinkit uusittu ja kansi ja kyljet maalattu. Potkuriakselissa on erillinen painelaakeri ja nivel, molemmat mitoitettu noin kaksinkertaiselle teholle. Nyt saattavat koneen kumityynytkin kestää. Kaasupullot on täytetty. Teetin adapterin, jolla pullot voi täyttää huoltoasemalla autoille tarkoitetulla kaasulla. Aivan laitonta varmaan, mutta toimii. EU:n myötä (helpottaa meitä kaikkia) pulloja ei enää täytetä, vaan vaihdetaan täysinäisiin. Siis Repsol Repsoliin, Galp Galpiin, Kosan Kosaniin jne. Kaikkiin tarvitaan rahaa ja oma venttiilinsä.
Ankkuriketju on uusittu. Itämeren oloihin pinnoitettu ketju kestää Karibialla n. vuoden. Uuden saimme edullisimmin Espanjan Jerezistä, ja se on pituudeltaan 70 metriä. Samalla luovuimme peräankkurista. Emme olleet käyttäneet sitä lainkaan Itämereltä poistuttuamme. Ankkuri ja vanha ketju ovat nyt pilssissä varalla. Ja onhan keulassa toinenkin ankkuri.
Hankinnat on tehty ja vesitankki huuhdeltu ja täytetty. Enää tuoreruoat ja tankkaus ennen lähtöä, ja pallonkierto voi alkaa!



Portimaosta Las Palmasiin


33º 38,2´ N, 15º 12,9´ W, Suunta 242º

Matka on alkanut!


Lähdimme Portimaosta 3.10. täysin tyynessä, jota on nyt jatkunut viidettä päivää. Sääennusteen mukaan sama jatkuu, kunnes alkaa tuulla, mutta meille vastaisena. Kuluneesta 4 vuorokaudesta on purjehdittu vajaa vuorokausi, muutoin tuuli on ollut 7-9 solmua myötäistä. ETA Porto Santo huomenaamulla aikaisin. Menemme marinaan jos siellä on tilaa, muutoin ankkuriin.


Olemme liikkeellä kolmisin; Espanjasta Reetan ja Amandan pelastama katukoira Latte on mukana kolmantena. Vaikka Latte on vielä lähes pentu, se näyttää sopeutuvan vene-elämään varsin hyvin.


Irrottautuminen järjestäytyneestä yhteiskunnasta ei ole aivan yksinkertaista. Veroilmoitus on vielä tehtävä Suomeen, suomalaista sosiaaliturvaa ei meillä tosin ole enää ollut vuosiin. Maksuliikenne pitää jotenkin hoitaa, kaikkea kun ei saa automaattiveloitukseen. Luottokortit pitää uusia, sillä niitä ei Suomessa millään saa kaikkia 2 vuodeksi, muualla kyllä. Kortteja pitää olla kaikkia saatavilla olevia: esim. Suomen Visa ei toiminut Portugalissa, mutta Espanjassa kyllä; Espanjan Visa ei toiminut Portugalissa, mutta eipä toiminut Portugalin Visakaan Espanjassa, jne.


Garmin 120 GPS ryppyili Azoreilta tullessa. Asensimme Garmin 152:n lisäksi kuvitellen, että se on yhtä helppokäyttöinen kuin edellinen. Näyttää olevan yhteyksiä Microsoftiin. Kukahan tätäkin osaa käyttää yöllä, kun on kiire. Systeemi on tosin hieno pöydällä ja päivänvalossa ohjekirja kädessä. Mutta ehkä aika opettaa!


Tätä kirjoittaessani on Madeiran Porto Santoon matkaa 68 nm. Vanha Garmin ryppyili taas 3 vrk lähdön jälkeen. Siinä täytyy olla ohjelmavika oireiden perusteella (vaikka sitähän valmistaja ei myönnä), mutta nyt on 2 GPS:ää lisää ja kytkettynä autopilottiin. Siis ei huolta!


Mukanamme on vain paperikarttoja ja purjehdusoppaita. Elektronisiin karttoihin emme ole edes aikoneet siirtyä, koska paperikartat pitää olla joka tapauksessa mukana. Nykyisen GPS:n aikana reittiplotteri GPS:ssä ja paperikartta sekä asioiden huolellinen valmistelu riittää kyllä. Tosin yksi GPS meilläkin hyväksyy C-MAP NT kortit, mutta niitä on vain 2 laitteen mukana tullutta, molemmat Suomen saaristoon! Ne ovat lisäksi kovin kalliita ja niissä näyttää raporttien mukaan olevan virheitä. Lisäksi kammoksumme "integroituja systeemeitä". Yhden laitteen ongelma saattaa kaataa koko järjestelmän. Pienellä miehistöllä ei ole varaa toimimattomiin autopilotteihin!


Porto Santo


7.10.2004

Saavuimme Porto Santoon tänä aamuna. Koko matkalla ei juuri tuullut, eikä näin hidasta reissua ole tehty aikaisemmin. Viimeisenä yönä tuulimittari näytti samaa lukemaa kuin loki. Siis täysin tyyntä! Sääennusteen perusteella päätimme tulla marinaan, koska tuulen piti nousta tänään etelän puolelta. Tunti marinaan tulomme jälkeen tuuli nousikin ennustetusta suunnasta varsin reippaaksi, ja kaikki veneet nyt avoimelta ankkuripaikalta tulivat sisään. Saavuimme onneksi aamulla aikaisin ja saimme mukavan paikan.


Täällä näimme pitkästä aikaa Suomen lipun; Kari ja Marika Necessellään Lahdesta olivat matkalla maailmalle.
Porto Santo on pieni vulkaaninen saari. Asukkaita on vain n. 5000. Tuulen pitäisi taas asettua viikonlopun aikana, joten saareen tutustumiseen jää aikaa. Tuleepa otettua vaihteeksi polkupyörät käyttöön ja kohotettua kuntoa!


Kuulimme, että täällä on tehtävä lähtö- ja tuloselvitykset myös saarten välillä. EU-aikaan yllättävää kuuluvathan sekä Porto Santo että Madeira Portugalille. Mutta asia hoituu 10 minuutissa, joten eipä se haittaa.
Polttoaineensiirtopumppu piti vaihtaa. Onneksi varapumppu oli sopiva ja tiivistesarjasta löytyi putken o-renkaatkin. Kanarialta pitää yrittää etsiä vanhaan pumppuun uusi kalvo, sehän se yleensä vuotaa. Pilssiin ehti litran verran polttoainetta, mutta terveyssiteillä sen sai imeytettyä ja rasvanpoistoaine emulgoi loput.
Tuuli ei näytä merkkejä piristymisestä, joten jatkamme koneella Madeiralle.



32º 44´ N, 16º 42´ W

Yön koneella-ajon jälkeen olimme perillä Madeiralla. Ennakkotietojen mukaan olemattomankin tuulen aiheuttama maininki tulee suoraan Funchalin ankkuripaikalle, ja marina taas on aina täynnä. Päätimme mennä uuteen marinaan Quinta do Lodresiin.


Marina on todellakin aivan uusi eikä ruuhkaa ole. Rakentavat pikku hiljaa täysimittaisen "marinakylän", mutta varsinainen marina on vasta valmis. Paikka on Madeiran lentokentän lähellä ja koneita nousee ja laskeutuu yläpuoleltamme jatkuvasti. Kumma kyllä ääni ei haittaa. Täällä olemme nähneet tähän mennessä suurimmat merisiilit.


Maalasimme aallonmurtajaan ihkaensimmäisen kuvan, ja joku kävi kertomassa, ettei niin saa tehdä. Totta kai saa, onhan se vanha, kansainvälinen tapa! Toivottavasti muut purjehtijat tekevät siitä perinteen, kuten monissa muissakin maailman satamissa.


Olemme vuokranneet auton ja tutustuneet saareen. Luonto on kerrassaan mykistävä. Täällä pitäisi käydä keväällä kun kukkaloisto on kauneimmillaan ja tietysti myös uudenvuoden ilotulitusta katsomassa, onhan se maailmankuulu. Tulemme varmasti jonain päivänä takaisin!


Madeiran kolmas marina Calhetassa on valmistunut etuajassa. Uusin opaskirja kertoi sen olevan vielä työn alla, mutta se onkin jo käytössä. Paikallisten kertoman mukaan sisäänajo on kuitenkin mainingissa vaarallista, koska aukko on matala. Portugalilainen vene oli vaurioitunut pohjakosketuksen vuoksi. Ruoppaus on kertoman mukaan suunnitteilla.


Lähtö Kanarialle on suunniteltu lauantaiksi, jotta olisimme tiistaina Teneriffalla, luultavasti Marina Atlanticossa. Aikomuksemme oli poiketa Ilhas Desertas -saarilla, mutta kuukausi sitten sattuneen kivivyöryn seurauksena sinne ei enää myönnetä lupia. Sen sijaan n. 150 nm:n päässä oleville Ilhas Selvagens -saarille saa luvan, jonka aiomme hakea. Jos keli sallii, pysähdymme sinne lyhyesti katsomaan alueen erikoista lintukantaa. Sääfakseja on otettu sekä Lontoosta että Hampurista. Niiden mukaan tuulta ei juuri ole odotettavissa ja jos tuulee, suunta voi olla mikä vain. Matka on vain noin 300 nm, joten koneella sitten jos ei muu auta.


Lähdimme aamulla kohti Selvagen Grandea. Lupa sinne järjestyi helposti eikä maksanut mitään. Taas 5 vrk sääennuste antaa tuuletonta. Samoin marinassa ollut meteon ennuste kertoi tuulen olevan alle 15 km/h, siis alle 8 solmua ja niin näyttää olevan. Koneella mennään puolen solmun myötävirrassa, iso ja mesaani on jalustettu tiukalle keskelle vakaamaan menoa. Maininki on onneksi varsin vaatimaton, ehkä metrin luokkaa. Nopeus on 5,5 solmua ja ETA Selvagen sunnuntaina klo 1600 UTC. Olemme päättäneet pitää veneen aikana UTC, koska GPS antaa sen perusasetuksena ja esim. sääfaksien aikataulu ja muukin radioliikenne toimii sillä. Ja tuleehan keskipäivän positioidenkin väli silloin olemaan automaattisesti 24 h. Muutoin pitäisi kelloja siirtää aina 15 asteen välein, ja kukahan senkin muistaisi.


Teneriffan Santa Cruzissa on Marina Atlanticossa tilaa meille maanantai-iltana/tiistaiaamuna. Sieltä menemme ehkä Gran Canarialle katsomaan ARC:n veneitä ennen Cape Verdelle lähtöä. Aikaa onneksi on!




4.11.2004

Las Palmas


Saavuimme illalla ankkuriin täysinäiselle satamalahdelle. Marina on varattu vain ARC-veneille. Tulimme etelän kautta pidempää reittiä. Pohjoinen olisi ollut täysin vastaista, mutta etelän puoli puolet sivutuulta ja puolet luovia. Vihdoinkin purjein!


Moottoriöljyn joukossa oli vettä. Syyksi paljastui uusi meriveden ilmausventtiili, joka oli jumissa (myös generaattorin). Pari kertaa öljyn- ja suodattimenvaihto ja koneen käyttöä lämpimäksi. Ei kaiketi pitäisi uusia mitään, ellei ole aivan välttämätöntä.


Klo 5 aamulla satamapoliisi tuli komentamaan lähemmäs rantaa. Satamapoliisi kiertelee veneellään päivittäin ankkuripaikan ja pitää hyvin korrektisti huolta turvallisuudesta. Uusi paikka löytyi, mutta seuraavana aamuna havaitsimme, että ankkuriketju on juuttunut pohjassa oleviin kiviin. Sukeltajaa tarvittiin irrottamaan ketju, joka oli 2 kierrosta kiven ympärillä. Ei olisi nosto ankkurin päästäkään auttanut. Siirryimme vielä lähemmäs rantaa!
Viime yönä nousi taas tuuli suoraan lahteen (25 solmua), ja se nosti melkoisen aallokon.


Aamulla monet veneet taistelivat ankkureidensa kanssa, pääasiassa katkenneiden lukitusköysien vuoksi. Eräällä oli ankkurivinssikin revennyt irti kannesta. Meillä näyttää ankkuri pitävän, mutta ottaa taas kiveen kiinni. No, tiedämmepä mistä saa sukeltajan.


Tuuli loppui puolilta päivin, mutta maininki jäi.
Todennäköinen lähtö Kap Verdelle 15.11.2004!



Kanarialta Karibialle


24º 18,6´N, 17.37,4W 
Kartan mukaan Marokon ja Mauritanian rajan kohdalla n. 120 nm merellä.


Lähdimme Las Palmasista 16.11. klo 18 aikoihin. Ankkuri tuli ylös kivikosta vaivalloisesti vetämällä eri suuntiin. Jollakin näyttää olevan potkurissaan ankkurinnostoköytemme fendareineen. Taisi olla viimeinen kerta, kun ankkuroidumme Las Palmasin lahteen. Ennen lähtöä tapasimme vielä Satu 3:n miehistön Satun ja Karin 3 vuoden matkallaan. Alkupää on kaikille suunnilleen sama, joten ehkä tapaamme vielä.


ARC-hulinat olivat alkaneet ja valmisteluhässäkkä laitureilla oli entisenlainen. Pääsimme siis tunnelmaan!
Ennen lähtöä kävimme vielä hallista ostamassa hedelmät ja vihannekset. Valitettavasti ostosten määrää piti rajoittaa, koska hedelmät ja vihannekset pilaantuvat niin nopeasti, mutta herkullisen näköistähän siellä oli.
Satamassa oli täysin tyyntä ja aurinkoista, mutta jo ARC:n lähtölinjalla nousi mukava E-NE tuuli ja pääsimme heti purjehduksen makuun. Viime yönä piti jopa pienentää purjeita, 35 solmua on meillekin paljon.


Ensimmäiset päivämatkat olivat varsin hyviä, 148 ja 153 mailia, mutta nyt näyttää tyyntyvän taas.
Tuuligeneraattori ja aurinkopaneelit näyttävät riittävän päivän kulutukseen, kun emme käytä tutkaa emmekä valoja. Yöllä olemme käyttäneet generaattoria.
Aamulla saimme legin ensimmäisen doradon eli mahi-mahin (= kultamakrilli). Lounaaksi on siis luvassa tuoretta kalaa!


17º 18,3´ N 24º 38,2´ W


Kap Verden reittipisteeseen on matkaa 25 nm. Tuuli tyyntyi puolimatkassa täysin. Koneella on siis ajettu 3 vuorokautta. Tyyntä tarkoittaa tässä sitä, että nopeuden ollessa (koneella) 5 solmua, näyttää tuulimittari 5 solmua vastatuulta. Eilen nousi 6-7 solmun täysmyötäinen. Sen hyödyntäminen olisi edellyttänyt siksakkia. Eipä ryhdytty moiseen. Genaakkeria sen sijaan kokeiltiin, mutta sekään ei pysynyt vedossa mainingin takia. Päivämatkat ovat olleet 117-124 mailia. Yksi viehe menetettiin matkalla. Kala oli niin suuri, ettei rullan jarru juuri ehtinyt reagoida. Sääli, sillä se oli ehdottomasti paras tonnikalavieheemme. Toivottavasti saamme Kap Verdeltä uuden.


ARC lähti Las Palmasista 21.11. Veneet ovat niin kaukana, ettei SSB kuulu. Sen sijaan Radio Finland kuuluu jotenkuten. Lapissa on kuulemma 25 astetta pakkasta, täällä 30 astetta lämmintä. Iltapäivällä meidän pitäisi olla Mindelossa, Kap Verden pääkaupungissa Porto Grandessa. Matkaan Las Palmasista menee siis melko tarkkaan viikko. Lähes kolmannes Atlantin ylityksestä on jo takana!



16º 48,6´ N, 27º 56,1´ W 
Suunta suoraan länteen.
Reittipisteenä on Barbadoksen eteläkärki ja matkaa sinne on 1846 nm.

Aikamme Kap Verden Mindelossa meni nopeasti. Tutustuimme kaupunkiin ja teimme pakolliset hankinnat. Ankkuripaikka oli hyvä, ankkuri piti ja se saatiin ylös ilman vaikeuksia (vrt. Las Palmas). Ennen kaikkea tuuli oli aina samalta suunnalta eikä vuorovesivirtakaan käännellyt liikaa. Katamaraanit joukossa olivat ainut ongelma. Tuuli ottaa niihin reippaammin, ja ne ovat joskus köliveneisiin nähden hankalissa asennoissa.


Kaupunginlahteen tullessamme meidät otti vastaan paikallinen nuorimies (= boat boy) nimeltään Nilton. Hän lupasi huolehtia meistä ja veneestämme vierailumme ajan, ja sen hän tekikin kerrassaan mallikkaasti. Kaverissa on ainesta!
Ostimme paikallisesta kauppahallista vihannekset ja hedelmät ja kävimme myös kalahallissa. Portugalilainen viini olisi ollut halpaa, samoin paikallinen rommi ja olut. Emme ostaneet, koska oletamme varastojemme riittävän. Nettikioskeja oli, mutta yhteyksien toimivuus oli niin ja näin.
Saimme hoidettua tärkeimmät asiat. Suomen visa ei toiminut, mutta Portugalin visa sen sijaan toimi. Vaikka ravintolan ovella onkin Visa-tarra, se ei tarkoita sitä, että korttisi toimii. Tankkasimme viimeisillä escudoillamme: diesel maksaa noin 40 senttiä (europeräistä) litra ja vesi 100 l/euro.


Ostimme kalastajilta hummerit suoraan grilliin. Olivat HK:n sinisen hinnoissa. Grillasimme pari syntymäpäiväni kunniaksi. Erinomaista kylmän kuohuviinin kera! Kävimme myös Niltonin neuvomassa ravintolassa. Söimme runsaan annoksen paikalliseen tapaan valmistettua hummeria lisukkeiden kera; suussa sulavaa ja halpaa.
Tapasimme suomalaisvene Arurun ja Kuunari Helenan miehistöä. Aruru lähti edellisenä iltana ja Helena tunti ennen meitä. Aruru on noin 100 nm meitä edellä, ja Helena tekee 40 nm kaulaa joka päivä. Olemme olleet yhteydessä Helenaan päivittäin klo 18 UTC, ensin VHF:llä ja sitten SSB:llä. ARC:n veneet ovat meistä luoteeseen ja pohjoiseen. Kuuntelimme ARC:n sääennusteen: kevyttä on tiedossa. Herb oli kuulemma kertonut, että etelämpänä on tuulta, siis täällä. Missähän se tuuli on?


Lähtö meni mukavasti noin 20 solmun sivumyötäisessä. Ensimmäinen yö ajettiin koneella Sao Antaon katveessa. Päivällä oli sivutuuli ja aamusta saakka onkin tultu purjein. Ylhäällä on genaakkeri ja mesaani, ja nopeutta hiukan vajaa 5 solmua. Generaattori käy, ja vesikone tuottaa ensi kerran kahteen vuoteen vettä. Öljythän siihen piti tietysti vaihtaa ja ajaa säilytyskemikaalit ulos, mutta nyt menee vettä tankkiin. Konetta pitää käyttää vähintään joka kolmas päivä. Pysyvätpä tankit täynnä!



Itsenäisyyspäivä 2004


15º 21,3´ N, 43º 33,4´ W

Saavuimme eilen vihdoin pasaatituuliin, jotka ovat nyt vasta 41 asteen itäpuolella. Ennen sitä matkanteko oli erittäin hidasta, ja moottorointiin jouduttiin turvautumaan melko paljon. Päivämatkat ovat olleet 120 mailin luokkaa, nyt yli 150 mailia kokonaan ilman konetta.
Genaakkeri nostetaan heti, kun tosituuli on alle 20 solmua. Genaakkeri tuskin kestää tässä mainingissa kovempaa keliä. Nyt joudutaan genoalla ja isolla menemään hiukan liikaa pohjoiseen eli latitudi kasvaa. Genaakkerilla sitten päästään taas etelään. Hitaasta alkumatkasta johtuen jää Barbados varmaan väliin, ja menemme suoraan Martiniquelle, jonne tytöt ja Lasse tulevat 18. päivä joulun viettoon. ETA näillä näkymin tiistaina aamulla (14.12.).


Olemme olleet edelleen päivittäin yhteydessä Kuunari Helenaan, joka on jo n. 400 mailia edellä. Kuunari Lauralla sen sijaan on vain VHF ja Inmarsat, ei SSB:tä. Emme ole saaneet yhteyttä Lauraan yrityksistä huolimatta, onhan VHF:n kantama vain noin 40 mailia. Tapaamme siis Martiniquella.
Muiden veneiden kanssa olemme kyllä keskustelleet. Joku on matkalla Barbadosille, joku Venezuelaan jne. Kaikilla tuntuu kuitenkin olevan sama ongelma eli aikataulu. Alkutaival kun oli niin hidas. Sama vaivaa myös ARC:n painavia veneitä. Muitakin ongelmia näyttää olevan. Yleisimpiä ovat toimimaton e-mail ja kuumeneva generaattori. Paras kuulemamme kommentti: "We don´t have problems with the generator because we don´t have one".


Kalaa on saatu liikaakin! Toissapäivänä metrinen wahoo ja päivää ennen samankokoinen dorado. Kun syöjiä on vain kolme, joudumme heittämään suurimman osan saaliista takaisin mereen. Nyt kun nopeus on kasvanut, ei näytä kalaa tulevan. Hyvä niin!
Kohta juodaan Itsenäisyyspäivän kuohuviinit Sibeliuksen säestyksellä. Klo 12 matkaa jäljellä 937 mailia Barbadokselle ja 1006 mailia Martiniquelle. Ilman lämpötila 29 ºC ja merivesi 28 ºC.



16º 22,0´ N, 52º 25,9´ W

Matkaa Martiniquelle on 504 mailia + rantautuminen. Luulimme saavuttaneemme pasaatituulet 40 asteessa, mutta toisin kävi. Tuulta oli hiukan, mutta vasta 50 asteessa löytyi pasaati, eikä sekään kovin kummoisena. Genaakkerilla tultiin jonkin aikaa, kunnes nostin katkesi paapuurista kesken upean delfiininäytöksen, ja purje laskettiin meren kautta kannelle. Nyt on ylhäällä genoa puomilla paapuurissa, iso styyrpuurissa, samoin kuin mesaani. Tuuli on liian myötäinen, muttei haluttu mennä enempää pohjoiseenkaan. Aikamoista ryskytystä tämä meno on.


Nostin vaurioitti katketessaan tuulimittarin anturia niin, ettei tuulikulmaosoitus ole enää luotettava, vaan se vaeltaa. Vaihdetaan varaosa Martiniquella. Genaakkeriin pitää myös hankkia kunnon nostin, jos sellaista on yleensä olemassa. Köydet katkeilevat ja pylpyrät hajoavat. Ehkä ne normaalikäytössä kestävät, mitä se sitten lieneekään. Näihin oloihin pitää hankki ainakin pykälää suurempia, ja perehtyä asiaan muutenkin paremmin.
Generaattorin kumityynyt on vaihdettava, yksi pilssipumppu ja tasokytkin uusittava (Rulet ovat kestäneet, kaikki muut hajoavat muutamassa kuukaudessa), purjeita pitää hiukan paikkailla, aurinkokatoksen neuloksia korjailla jne. Vesitankissa kolisee jotakin sisällä. Se pitää siis avata.


Merivesi on 28 asteista. Suihkun voi jo ottaa ensin ämpärillä merestä ja vain huuhtelu makealla vedellä. Teimme vesikoneen tuottomittauksen ja laaduntarkistuksen maistamalla. Nimellistuotto on 15 l tunnissa. 5 l saatiin alle 20 minuutissa, joten tuotto on OK. Lisäämällä toisen kalvon saattaa tuoton saada kaksinkertaiseksi samalla sähkömäärällä. Koneen rungossa on kaikki valmiina sitä varten. Siispä työn alle sekin. Karibialla pitäisi osia ja asiantuntemusta riittää. Veden laatukin on makutestin perusteella OK. Vesi ei maistu miltään. Siitä puuttuvat ilmeisesti myös kaikki mineraalit. Akkuvedeksi se on aivan kelvollista!
Purjehduksenhan piti olla kivaa. Tämä legi on ollut lähes tuskien taival: tuuli on joko perssilmästä, suoraan nenästä tai ei lainkaan tuulta. No, jossain vaiheessa se varmasti muuttuu. Meillä on nyt myös aikataulu, joka rassaa, ja jatkossa toivottavasti ei!


Tutkassa 8 nm:n skaalalla ei näy mitään. On aika vaihtaa vahtia. Olemme siirtyneet kahteen vahtiin yöllä, molemmat joustavia. Näyttää sopivan meille parhaiten. Neljän tunnin vahtivuorojärjestelmä on liian tiukka. Lattelle pitäisi vielä löytää sopiva koiravahti!



12. joulukuuta 2004

15º 25,6´ N, 58º 09,3´ W

Viimeinen vuorokausi merellä ennen Martiniquelle saapumista. ETA on huomenna iltapäivällä. Tuulta on ollut aika-ajoin reippaasti. Saimme tämän reissun ennätykseksi 166 nm/24 h. Nyt ei ole tuulta juuri lainkaan, noin 7 solmua, ja kone käy. Polttoaine riittää hyvin, tuskin puolta on käytetty. Edessä on mahtava sadepilvi, minimyrsky. Siinä olisi tuulta, mutta emme varmaankaan saa sitä kiinni.
Tänään näimme ensimmäisen fregattilinnun. Maata on siis lähellä!
Odotamme huomista, onhan 2 viikkoa merellä pitkähkö aika kahdestaan, mutta hyvä testi ajatellen Pacific-retkeä. Koirakin näyttää viihtyvän, kunhan anturakarvat leikataan, että on pitoa, ja ruoka riittää. Mahi-mahia eli doradoa riisin tai pastan kera on Latten herkkua.


Olemme saaneet koko matkalla paljon kalaa, lähes kyllästymispisteeseen asti. Välillä "makaroni ja kastikekin" (Seppoa lainataksemme) on poikaa!!
Huomenna olemme maissa, mikä on vaihteeksi mukavaa! Maininki on 2-3 metriä, mutta koska se on pitkää, sitä ei juuri huomaa. Lyhyet aallot siinä joukossa ovat arvaamattomia, mutta paikat ovat toistaiseksi säilyneet ehjinä.
Genaakkeri meni mereen pari päivää sitten, koska nostin meni poikki. Ohjeiden mukaan nostinta pitäisi lyhentää 500 mailin välein, mutta 300 mailia riitti meille. Täytyy taas perehtyä teoriaa myöten asiaan. Nostin on 12 mm "marlon braid". Pitäisi varmaan olla 14 mm tai peräti 12 mm tuplausblokilla? Pitänee soittaa Timo Telkolalle, jolla näyttää olevan homma hanskassa. Olen saanut parhaat neuvot juuri Timolta ja luotan häneen enemmän kuin Suomen hallitukseen.



13. joulukuuta 2004

14º 28,0´ N, 60º 51,9´ W
Karibia, Martinique, Le Marin

Pääsimme pasaatituuliin lopulta vasta 50 astetta läntistä, ja nekin loppuivat viimeiseksi päiväksi kokonaan. Päätimme siis jättää Barbadoksen väliin ja suunnistaa suoraan Le Mariniin. Lapset olivat tulossa Martiniquelle 18. joulukuuta, ja puuhaa on jos jonkinmoista ennen sitä.
Meidät ohjattiin samaan laituriin kuin kuunari Helena, joka oli saapunut Tobago Caysin kautta jo 13.12. Helenalla oli edessä muutama huoltopäivä, kun edellisen legin oppilaat olivat lähteneet ja seuraavia odoteltiin. Kävimme tutustumassa Helenaan kapteeni Timon ja perämies Riston opastuksella. Näkemämme ja kuulemamme perusteella päätimme tulevaisuudessa ehdottomasti pestautua Helenan oppilaiksi!


Laura saapui Le Mariniin Barbadoksen kautta 16.12., ja niin meitä oli kaikkiaan kolme suomalaisvenettä samassa laiturissa. Viereisessä laiturissa oli vielä yksi suomalaisvene DOM, jolla oli vaihde rikki ja uusi tilauksessa.
Heti Martiniquelle saavuttuamme soitin Timo Telkolalle katkenneesta genaakkerin nostimesta. Hän varmisti, että mitoitus on riittävä ja myös laatu. Köysi ei ole joustavaa, ja blokin rulla pyörii. Katkeamiselle ei ole mitään varsinaista syytä. Vaihdan siis 14 mm vastaavaan molemmat nostimet.
Myös kolmas pilssipumppu piti uusia. Nyt kaikki uppopumput on Rule-merkkisiä, samoin kuin tasokytkimet. Vanhin Rule on 3 vuotta vanha ja toimii edelleen moitteettomasti. Muunmerkkiset ovat kestäneet enintään 1,5 vuotta. Generaattorin kumityynyt piti myös uusia. Kahdesta oli tullut vulkanoitu keskuspultti läpi kumin metallia vasten, ja kahdesta pultti oli jo irti. Uudet ovat tyypiltään sellaisia, ettei pultti voi tulla läpi. Koko päivä meni uurastaessa, pultit kun ovat hankalissa paikoissa ja kaikki kiinni ruostuneita. Nyt on öljyt ja suodattimet vaihdettu ja tankattu. Tuulettomista keleistä huolimatta Atlantin ylitys vei vain 270 litraa polttoainetta generaattori mukaan lukien.


Le Marin oli entisellään, joskin palveluja oli lisätty. Mukavin uutuus olivat nettikahvilat, mutta käteisautomaatit ovat edelleen samassa surkeassa jamassa kuin aiemminkin.
Tytöt ja Lasse saapuivat 18. päivä, ja lähdimme lähes saman tien Petit Anse Darletiin, joka on yksi parhaista snorklauspaikoista Martiniquella. Muutaman nautinnollisen snorklauspäivän jälkeen jatkoimme St. Lucian Rodney Bayhin joulunviettoon ja sieltä edelleen Piton Bayhin.



26. joulukuuta 2004

49,5´ N, 61º 03,8´ W 
St Lucia, Piton Bay

Auringonottoa, snorklaamista ja mukavaa yhdessäoloa!
Vettä kuluu arvioitua enemmän, onhan naisia matkassa. Vesikoneemme on niin pieni (15 l tunti), että on otettava vettä marinastakin. Kuudelle hengelle 1000 litraa riittää viikoksi juuri ja juuri, ja se tarkoittaisi vesikoneen käyttöä 8 tuntia päivittäin. Yleensä ankkuripaikoissa vesi on niin likaista, että vesikonetta ei voi käyttää, eli yhtälö on mahdoton.


St Lucian hinnat ovat nousseet 2 vuodessa jonkin verran. Syynä voi myös olla huippusesonki, jolloin hinnat ovat yleensä tavallista korkeammat. Kaksi viikkoa saarella viipyvä turisti kyllä maksaa mitä pyydetään.



8. tammikuuta 2005

13º 15,8´ N, 61º 15,3´ W 
St Vincent, Cumberland Bay 

Amanda ja Lasse lähtivät takaisin Eurooppaan, ja me muut jatkoimme Martiniquelta St Lucian Marigot Bayn kautta St. Vincentin Cumberland Bayhin. Olemme olleet täällä nyt 2 yötä. Ensimmäinen yö meni mukavasti, mutta viime yönä piti lisätä peräköysi palmuun, kun yksi ei riittänyt, tuuli oli niin kova. Ja tietysti vettä on tullut kaatamalla. Ja kun täällä sataa kaatamalla, se on paljon!


Kävimme Cumberland Villagessa kävellen. Kahlaus joen yli polveen saakka ulottuvassa virtaavassa vedessä ja sitten mäkeä ylös, mutta kyllä kannatti.
Eilen olimme syömässä Josephin rantaravintolassa tonnikalaa a la Creole. Taatusti tuoretta, koska kala oli siitä parvesta, joka hyppeli veneemme keulassa tuntia aikaisemmin. Red Snapper -ateria olisi ollut myös mahdollinen. Sitä kalastettiin koukulla suoraan rannasta veneemme alta.

Yritimme tehdä tulliselvityksen läheisessä Walilaboo Lagoonissa, jossa on filmattu myös The Pirates of The Caribbean -filmi. Eihän se onnistunut vaan piti ajaa jollalla seuraavaan kylään poliisiasemalle. Saimme siellä jopa leimat passiin, mutta selvitys olikin vain immigration-selvitys. Tullin voimme kuitenkin hoitaa samalla, kun teemme lähtöselvityksen, siis huomenna Walilaboossa.


Kävimme snorklaamassa viereisellä riutalla, mutta koska vettä on tullut kaatamalla, ei näkyvyys ole kehuttava. Aurinkoa tarvitaan, jotta värit erottuisivat, ja sitä ei nyt ollut. Löysimme kuitenkin kauniin hiekkarannan, johon voisi pystyttää mukanamme olevan telttasaunan. Pidetäänpä mielessä!
Tänään oli rannassa kyläläisten viikonloppurieha: Bob Marley soi ja kovaa! Lopettavat kuitenkin varsin säälliseen aikaan eli noin klo 22! Ensin tuli noin kymmenen miestä ja kuorma-auto, jotka toivat rantaan musiikkilaitteet, generaattorin, pressukatoksen, jääkaapin ja kaljaa. Sitten alkoi pikku hiljaa valua kylän nuorisoa illanviettoon: uimaan, pelaamaan jalkapalloa ja tanssimaan.


Jatkamme täältä matkaa St Lucian kautta Martiniquelle. Lapset joutuvat lähtemään takaisin sohjolaan. Me sen sijaan käännämme keulan kohti etelää!



14. tammikuuta 2005

Martinique, Le Marin

Saara ja Reetta lähtivät tänään, ja tunnelma on haikea.Tyttöjen viimeinen viikko täällä oli todella märkä ja tuulinen. Lähtiessämme St. Vincentiltä St. Lucialle keli oli siedettävä; tähtikirkas taivas, mutta kova tuuli (yli 30 solmua). Saavuimme Rodney Bayhin pilkkopimeässä, kaatosateessa ja repivässä tuulessa. Olimme laskeneet matkan normaalinopeudella niin, että olisimme olleet perillä aamulla valoisaan aikaan, mutta matka joutuikin kovan tuulen takia huomattavasti nopeammin.

Seuraavana päivänä jatkoimme Martiniquelle St. Anneen ankkuriin. Siellä on mukava uida ja snorklata, ja paikka on suojainen sekä ankkurilla hyvä pito. Viimeiseksi yöksi tulimme Le Marinin lahdelle ankkuriin. Marina oli täynnä, ja hyvistä ankkuripaikoistakin oli pulaa.


Seuraavaksi yöksi siirryimme mangrovelahteen tuulensuojaan, kun lapset olivat lähteneet. Ei tuntunut mukavalta olla ankkurissa 10 m syvyisessä vedessä 50 m riutasta tuulen yläpuolella, kun tuuli on yli 30 solmua ja vettä tulee taivaan täydeltä. Nyt on kölin alla vettä vain 6 m. Kauppaan on tosin pitkä matka, mutta eipä tuo haittaa, kun jollalla pääsee pienellä kuormalla lujaa.

Jos sää paranee, lähdemme huomenna tankkauksen (vettä) ja kauppareissun jälkeen etelään kohti Admiralty Baytä (Bequia), joka on vain 92 mailin päässä. Se olisi sopiva yöpurjehdus sivumyötäiseen.

Suomalaisista veneistä DOM on edelleen täällä. Ilmeisesti uusi vaihde on yhä matkalla. Tällainen on meillekin tuttua; lähetin tuulianturimme St. Lucialta Saksaan kuriirilla (Fedex). Saapui perille 2 viikossa, vaikka lupaus oli muutamassa vuorokaudessa.

Tuuligeneraattorimme lopetti lataamisen kovatuulisella matkalla St. Lucialta Martiniquelle. Syykin selvisi; regulaattorin johdossa on sulake, jonka muovikuori oli sulanut ja kadottanut sulakkeen sähkökontaktin. Koko regulaattori oli myös tulikuuma. Nyt generaattori toimii taas uudella sulakepesällä, mutta näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että laitteet toimivat satamaoloissa, mutta eivät tositilanteissa.

On myös käynyt selväksi, että autopilotin molemmat näytöt pitäisi päivittää Saksassa tai Sveitsissä. Mitenkähän sekin onnistuisi kohtuullisessa ajassa, kun kuriiritoimitus yhteen suuntaan kestää 2 viikkoa. Pitäisikö mennä itse käymään Saksassa laitteiden kanssa vai tilata uusi näyttö?

Generaattoriin täytyy yrittää hankkia ulkoinen säädettävä regulaattori ja lisätä akkujen kapasiteettia. Säädettävällä regulaattorilla latausaika lyhenisi huomattavasti. Pitää varmaan myös harkita latauksen monitoria, jolloin näkisi suoraa lataustarpeen optimin. Vesikoneen käyttöaikaa pitäisi myös voida lyhentää sellaiseksi, että akkujen lataamiseen tarvittava generaattorin käyttö riittäisi myös siihen. Nyt pitää aika-ajoin käydä tankkaamassa vettä. Veden käytön rajoittaminen ei tunnu mielekkäältä, tarvitaanhan jokaisen uinnin jälkeen huuhtelu. Jos miehistöä on paljon, riittää vesi tankeissa noin viikoksi (1000 litraa), eli vesikonetta pitäisi käyttää 8-9 tuntia päivässä, mutta generaattoria sen sijaan vain 4 tuntia, riippuen kuitenkin esim. DVD:n katseluajasta. Jos kelit muuttuisivat normaaleiksi eli aurinkoista ja kohtalaista tuulta, riittäisivät aurinkopaneelit ja tuuligeneraattori kahden hengen tarpeisiin juuri ja juuri lukuun ottamatta vesikonetta.


Seuraavaksi pitää selvittää, mikä on paras paikka pohjan maalausta ajatellen: Trinidad, Martinique, Grenada vai Venezuela. Yritämme ottaa selvää Venezuelan turvallisuustilanteesta. Siellä telakointi olisi kuulemma edullista Trinidadiinkin verrattuna. Viimeistään Grenadalla pitää olla Venezuelan tilanne jotenkin selvillä. Maalauksessa on myös huomioitava mahdollinen meno USA:han. Maalin pitää olla siellä hyväksyttyä (ovat kuulemma jopa ottaneet näytteitä). Pohja on vielä jonkinmoisessa kunnossa, mutta vesirajassa alkaa jo olla levää. Harjaamalla sitä voi hoitaa vielä pari kuukautta. Kumma kyllä sinkit näyttävät vielä toimivan, mutta uusittavahan nekin on. Potkuriakselista on sinkki hävinnyt kokonaan, taitaa johtua marinoiden maasähköstä, meillä kun ei ole suojamaata eristetty. Pitäisi varmaan hoitaa sekin telakoinnin yhteydessä.

Thaimaan-Indonesian tsunami puhuttaa tietysti täälläkin. Karibian alueen yksi mahdollisen tsunamin aiheuttaja on Grenadan pohjoispuolella oleva vedenalainen toimiva tulivuori Kick´em Jenny. Hälytysjärjestelmän tarpeellisuudesta ja mahdollisesta toimivuudesta käydään vilkasta keskustelua sekä lehdistössä että purjehtijoiden kesken.



23. tammikuuta 2005

3º 37,9´ N, 61º 14,5´ W
Bequia, Admiralty Bay

Matkaa on tehty rauhallisesti. Tulimme St. Annen, St. Lucian Rodney Bayn ja Marigot Bayn ja St. Vincentin Cumberland Bayn kautta Bequian Admiralty Bayhin. Admiralty Bay on iso, suojaisa lahti, johon on helppo tulla ankkuriin. Vesi on kristallinkirkasta ja palvelut ovat huippuluokkaa: voit tilata VHF:llä veneen kylkeen proomun, josta saat vettä ja polttoainetta, joka vie roskat ja hoitaa likapyykin.


Katettu vihannestori oli paras näkemämme! Hedelmät ja vihannekset ovat tuoreita ja niitä on monipuolisesti tarjolla. Ainoa ongelma ovat yli-innokkaat myyjät, jotka kilpailevat keskenään ja harrastavat pakkomyyntiä hallin seinällä olevasta taulusta huolimatta.


Vuokrasimme pickupin oppaineen ja vietimme päivän tutustumalla saareen. Yksityishenkilön rahoittama nahkaselkäkilpikonnien kasvattamo, jossa poikasia pidetään 5-vuotiaiksi asti, minkä jälkeen ne päästetään mereen, oli vaikuttava.

Yllätykseksemme saimme kuulla, että Bequialla saadaan edelleen pyydystää valaita, tosin vain 3 vuodessa. Näimme myös valasaseman. Valaitten vaellusreitti kulkee Karibian saarten lomitse. Jouduimme tullessamme väistämään kolmea valasta St. Lucian ja St. Vincentin välissä. Ne ovat uteliaita otuksia, eivätkä aina ymmärrä väistää purjevenettä. Tässäkin tapauksessa on parempi, että pienempi väistää. Yksi kävi katsomassa meitä vain muutaman metrin päästä. Kaskelotteja ilmeisesti.


Seuraavaksi suunnistimme Mustiquelle. Ankkuroituminen oli mahdotonta, joten menimme poijuun. Svelli oli poikkeuksellisesti miltei lännestä ja rullaus mahtavaa.

Menimme illalla syömään maailmankuuluun Basilin ravintolaan, jossa mm. Mick Jagger oli käynyt viikkoa meitä ennen viihdyttämässä ruokailijoita. Ruoka oli mielettömän kallista ja viini Suomen hinnoissa. Kärsimme seuraavana päivänä ripulista, joten me tunnemme paikan nykyisin paremmin nimellä ´basillin baari´. Kävimme siis kaksi kertaa, ensimmäisen ja viimeisen!

Vierailumme saarella ei ollut muutenkaan oikein onnistunut. Metallisen kiinnityspoijun terävä reuna hankasi köytemme poikki keskellä yötä. Onneksi Pekka oli vielä hereillä ja huomasi ajoissa, mitä oli tapahtunut! Uudelleenkiinnittyminen pimeässä ja kovassa svellissä ei ollut aivan helppoa.


Täältä jatkoimme Canouanille. Mukavan oloinen saari, jossa pieni kylä, vähän vierasveneitä ja hiljainen hotelli rannassa. Muuten miellyttävää oloamme haittasi kuitenkin edelleen svelli lännestä, joka keinutti melkoisesti.
Seuraava kohteemme oli Tobago Cays, joka on uskomattoman hieno snorklausalue. Ankkuripaikkaa suojaa koralliriutta, joten aallokko on vähäistä, eikä maininki juuri haittaa.

Korallit olivat hienoja ja upeanvärisiä kaloja oli runsaasti. Siellä täällä näkyi kuitenkin paikkoja, jotka olivat tuhoutuneet kalastajien välinpitämättömyyden seurauksena. Nyt alue on onneksi suojeltu, ja sen eläimistöä pyritään elvyttämään.
Kävimme jollalla myös mailin päässä idässä olevalla riutalla. Siellä näimme ensi kerran rauskun, ja kilpikonnat uiskentelivat vieressä. Upeaa!


Paikalliset myyvät kalaa ja hummeria suunnilleen HK:n sinisen hinnalla, jos osaa tinkiä. Ensimmäinen hintapyyntö oli hyvinkin korkea, onhan alue suosittu, ja vuokraveneitä on paljon.


Teimme lähtöselvityksen St. Vincent ja Grenadiineilta Union Islandilla. Olimme ankkurissa keskellä lahtea. Läheiselle riutalle on rohkea yrittäjä rakentanut oman saaren nimeltään Happy Island, jonne pääsee jollalla ja uiden. Kävimme nauttimassa muutaman rommipunssin. Ruokaakin olisi saanut, jos olisi tilannut muutamaa tuntia ennen.
Sen sijaan kävimme sivukujalta löytämässämme ravintolassa syömässä rotit, jotka kuuluvat ehdottomasti lempiruokiimme.


Roti on maissiohukainen, joka on täytetty esim. kanalla, kalalla, simpukoilla (lambi) tai vihanneksilla sekä perunoilla ja currymausteisella kastikkeella. Hinta n. 5 EC eli 2 euroa.

Vaikka olimme jo kirjoittautuneet ulos St. Vincent ja Grenadiineilta, menimme vielä pariksi päiväksi ankkuriin Petit St. Vincentille, joka on osa saarivaltiota. Grenadan vastainen raja kulkee nimittäin vain kaapelinmitan päässä ankkuripaikastamme. Koska PSV:llä on vain hotelli, jouduimme käymään kauppareissulla jollalla Grenadan valtioon kuuluvalla Petit Martiniquella. Molemmat saaret ovat kooltaan Utöön luokkaa.


PSV:n pohjoispuolinen riutta on kerrassaan mahtava snorklausalue. Siellä kului muutama päivä mukavasti bongaamalla kaloja, joita emme olleet koskaan aiemmin nähneet.

Saavuimme Carriacoun Tyrrel Bayhin lauantaina, ja seuraavana maanantaina oli Grenadan itsenäisyyspäivä. Oletimme tietysti tullin olevan kiinni ja menimme Hillsboroughiin ilmoittautumaan vasta tiistaina. Onneksi päätimme jo etukäteen kertoa valkoisen valheen eli että olimme saapuneet vasta sunnuntaina. Saimme viivyttelystä moitteet, mutta onneksi vain sanalliset.


Ajelimme paikallispikkubussilla euron per henkilö Tyrrel Bayn ja Hillsboroughin väliä. Helppo ja edullinen tapa tutustua saareen ja myös sen asukkaisiin!

Tutustuimme ankkurilahdellamme myös uuteen, eksoottiseen ruokalajiin, mangrove-ostereihin. Paikallinen kalastaja myi niitä suoraan veneeseen. Sareman kyljessä keinuen hän avasi osterit ja asetteli ne lautasillemme sitruunanlohkojen kera. Hieno ja hillitty makuelämys!

Päätimme ottaa veneen ylös noin viikon kuluttua Tyrrel Bayn Yacht HaulOutissa, joka sijaitsee keskellä viidakkoa. Saamme vuokrattua täältä asunnon maalauksen ajaksi, joten koirakin pääsee pitkästä aikaa maihin. Trinidadin hinta on suunnilleen sama, ja täällä voin tehdä kaiken itse. Hurrikaani Ivanin tuhovoima ei ole yltänyt tänne, joten kaikki toimii.


Jatkoimme viikoksi etelään. Ensimmäinen pysähdys oli Grenadan pääkaupunki St. Georges, jota hurrikaani Ivan runteli pahoin viime syyskuussa. Keskellä laguunia ollut laituri on hävinnyt, rannoilla on edelleen maihin ajautuneita veneitä, ja laitureiden jätteiden joukossa näkyi paljon uponneita aluksia.


Kaupungin katoista on noin puolet poissa, ja useista taloista on jäljellä pelkät rauniot. Ivanin kourissa Grenadan 38.000 rakennuksesta säilyi ehjänä vain runsaat 4.000, noin 17.000 tuhoutui täysin, mutta onneksi toiset 17.000 voidaan vielä korjata. Grenadan valtio on käytännöllisesti katsoen konkurssissa.



12. helmikuuta 2005

Nyt olemme Prickly Bayssä, missä on paljon veneitä ankkurissa ilman mastoa, ja telakalla riittää töitä. Talot sen sijaan ovat selvinneet paremmin kuin pääkaupungissa. Huomenna teemme ulosselvityksen ja jatkamme Tobagolle, jos tuuli ei ole kovin vastainen. Ensi viikon alussa on tarkoitus palata Carriacoulle ja nostaa vene ylös pohjanmaalausta varten.



4. maaliskuuta 2005

11º 59,91´ N, 61º 45,74´
Prickly Bay

Aika on jälleen kulunut kuin siivillä. Telakointi Tyrrel Bayssä oli mielenkiintoinen. Lampaita pihalla, vuohia, kanoja ja kukkoja telakalla ja lehmänlantaa veneen alla aamuisin.


Vuokrasimme kylästä asunnon, koska koiran kanssa ei voi asua veneessä telakoinnin aikana. Asunto, yksi huone keittiönurkkauksineen plus kuisti, oli luksusluokkaa; ilmastointi ja jääkaapin päällä TV. Tosin kylpyhuoneen seiniä koristivat aamuisin gekko-liskojen pipanat, ja suihkualtaaseen ilmestyi pikkuruisia sammakoita joka sadekuuron aikana. Mutta mitäpä pienistä. Aamukahvit saimme nauttia iguaanien seurassa kuistilla, jolta oli suora näkymä ankkurilahdelle!


Kävelymatka telakalle oli vain 300 m, mukavaa, mutta ylävedellä kengät kastuivat. Ehdottomasti suositeltava paikka!
Kokonaishinta oli vain noin puolet Martiniquen vastaavasta. Muistin pyytää telakalta todistuksen, että myrkkymaali on myös USA:ssa hyväksyttyä.


Telakoinnin jälkeen lähdimme Grenadan St. Georgesiin hakemaan Ulla ja Hannu Laamasta kolmen päivän pikavierailulle. He tulivat USA:n kautta, ja matkatavarat kesävaatteineen olivat tietysti kadonneet matkalla. Onneksi he pystyivät Jamaikaan tehdyn välilaskun ansiosta heittämään talvivaatteet yltään.


St. Georgesin satamalahdessa tapasimme Matti Vahalan, suomalaisen 'lähes' yksinpurjehtijan, joka odotteli miehistöään.

Kävimme Laamasten kanssa Carriacoulla Tyrrel Bayssä ja snorklaamassa Sandy Islandilla. Viimeisen yön vietimme Ile De Rondella Corn Store Bayssä, joka ei ole varsinainen ankkuripaikka. Tosi hieno paikka, jossa runsaasti uutta korallia!


Saatoimme Laamaset St. Georgesin lentokentälle, josta heidän oli tarkoitus lentää takaisin Floridaan. Lentokentällä meille kerrottiin, että kaikki Air Jamaican lennot oli peruutettu. Hannun sinnikkyyden ansiosta he saivat kuitenkin järjestymään lennot Barbadoksen, Antiguan (joka myöhemmin vaihtui Trinidadiksi) ja New Yorkin kautta Fort Lauderdaleen, Floridaan, ja pääsivät näin lopulta kotiin Raisioon myöhässä, mutta ilman suurempia katastrofeja. Tosin heidän matkatavaransa olivat taas kadonneet!

Me jatkoimme matkaa Prickley Bayn kautta Union Islandille, sieltä Petit St. Vincentille ja Tobago Caysille snorklaamaan pariksi päiväksi. Täältä matka jatkui Bequialle ja St. Vincentin Cumberland Bayhin. Walilaboo lagoon on kohta taas suljettu, koska siellä ryhdytään kuvaamaan Pirates of The Caribbean -elokuvan jatko-osaa.


Cumberland Bay on ehdottomasti yksi suosikeistamme! Kiinnitimme Josephin rantaravintolan tolppaan peräköytemme vanhaan malliin. Ranta syvenee jyrkästi, eikä ankkuri pidä muutoin kuin viemällä peräköysi maihin.
Snorklausreissullamme näimme valtavan wahoon, ja muutenkin näkyvyys vedessä oli tällä kertaa aikaisempaa parempi. Opaskirjoissa varotetaan Cumberland Baystä, mutta miellyttävämpää paikkaa on mielestämme vaikea löytää.


Matkamme jatkui St Lucian Marigot Bayn kautta Martiniquelle. Le Marinessa tehtiin pari päivää huoltotöitä. WC:n pumppu vaihdettiin, samoin muutama letku. Pumppu tukkeutuu noin vuodessa näissä vesissä. Generaattorin merivesipumpun tiivisteet uusittiin myös. Niitä kun saa Martiniquelta 2 stefa-tiivistettä 39 euroa! Yksi generaattorin kumityyny (uusittu 2 kk sitten) oli jo ruosteessa ja myöhemmin ilmeni, että starttiakkujen laturin herätevirtakaapelin liitin oli myös jo hapettunut. Vuoto korjaantui. Vesitankki huuhdeltiin, koska Carriacoulta otettu vesi oli vesikonevettä ja kasvoi jo levää. Samoin asennettiin keittiön hanaan juomavesisuodatin, jonka pitäisi kestää 4000 litraa.


Kippari lähti täältä 2 viikoksi Suomeen, ja Riitta ja Latte jäivät viikoksi kahdestaan.
Seuraavalla viikolla saapuivat Laihistelijat eli Eeva, Maritta, Pirkko ja Seija kahden viikon aurinkolomalle.
Ensimmäiseksi viikoksi naiset vuokrasivat auton, jolla tekivät uimareissuja, kävivät mm. Fort de Francessa ja tutustuivat Martiniqueen. Kipparin paluun jälkeen purjehdimme St. Lucialle, jossa kävimme (naiset) Castriesissa markkinoilla, Soufriersissa, teimme saariretken, jne.

Kun vieraat ovat lähteneet Martiniquelta takaisin koti-Suomeen, me jatkamme pohjoiseen muutaman päivän huoltohommien jälkeen. Jollamme (Brig, made in Ukraina) aiheuttaa ongelmia. Keulan saumaa ei saa pitämään millään. Yritimme korjauttaa Martiniquella, mutta eivät osoittaneet kiinnostusta työntekoon. Lupasivat tulla hakemaan ja korjata, mutta eipä ole näkynyt. Tekivät saman tempun Domille. Näyttää siltä, että jos ei osaa ranskaa, ei hommakaan hoidu. Domin jolla on samanmerkkinen, ja siitä on auennut sama sauma, ja taisi kuunari Laurankin Brig aueta samasta paikasta.


Kuulimme Marissan törmäyksestä Haitin eteläpuolella ja epäonnistuneesta hinauksesta. Sääli hienon veneen kohtaloa. Varmistui taas, että pienemmän on parempi väistää, ja tutkavahti on hyvä pitää päällä. Luettuani iltasanoman/iltalehden artikkelin, en voi kuin ihmetellä. Artikkelissa ei varmasti ollut montaakaan asiaa oikein, ja tällaisia juttuja kansa uskoo! Kuulimme myös, että Laura on Bermudalla potkuriakseli mutkalla. Ovat saaneet köyden potkuriin. Huonoa tuuria!

Inmarsat puhelimemme on taas mykkä. Pitäisi saada kuntoon ennen avomerimatkaa, ehkä vielä Martiniquella. Edellisen kerran input/output -yksikkö oli rikki ja silloin sanottiin, että tavallinen vika on invertterissä, mutta muitakin vikoja on. Suomesta (Navsystems) ostettu laite oli alun perin rikki, vaikka se oli uusi, tosin näyttelykone.



23. toukokuuta 2005

23º 51,5´ N, 63º 51,3´ W
merellä

Martiniquelta matkamme jatkui Dominicalle, missä saaren vuotuinen sademäärä on noin 7 m, ja luonto on sen mukaisesti rehevää sademetsää.

Kippari oli nyrjäyttänyt nilkkansa, mutta löysimme onneksi luontaisparantajan, joka ikiaikaisia carib-intiaanien hoitokeinoja käyttäen sai sen kuntoon.


Pysähdyimme Roseaussa, pääkaupungissa, tekemässä selvitykset ja tutustuimme paikkaan. Täältä jatkoimme pohjoiseen Portsmouthiin, jonka lahdella on edelleen hurrikaanin aikanaan maihin tuomia laivoja. Indian River, saaren ainut navigointikelpoinen joki, on hieno elämys! Koska luonnonsuojelualueella on moottorin käyttö kielletty, joella liikutaan pienveneellä meloen. Oppaat vievät joelle kohtuuhintaan ja samalla saa hyvän selostuksen saaren historiasta, kasveista, eläimistä, ym.

Matka jatkui Iles des Saintsille. Eipä turistisaaressa ollut paljonkaan nähtävää. Turisteja tuodaan laivoilla päiväretkille Guadeloupelta, joten illat ovat onneksi varsin rauhallisia.


Antiguan English Harbourissa piti tietysti käydä. Nelsonin tukikohta on todella hyvin valittu ja satamaa on entisöity kovasti. Nähtiin tosimegajahteja, Mirabella mukaan lukien, sekä pitkä rivi Swaneja, jotka olivat valmistautumassa Antigua Race -viikkoa varten. Tapasimme siellä taas Domin sekä ARC-vene NeferNeferin, joka oli tullut osallistumaan purjehduskisaan.


Kahden yön ja muutaman hyvin kalliin oluen jälkeen lähdimme Montserratille. Puolet saaresta tuhoutui tulivuoren purkauksessa 10 vuotta sitten. Pääkaupungin rauniot tuhkan keskellä jäivät ikuisesti mieleen. Toinen puoli saaresta on edelleen asumiskelpoista ja elämä jatkuu muutaman tuhannen hengen voimin.


Matkalla Nevisille ohitimme Redondan. Yksityisen omistama asumaton saari on aikanaan julistautunut Kingdom of Redondaksi. Kuningas asuu nykyisin Englannissa, eikä alamaisista ole kiusaa.

Kova keli alkoi tietysti heti saavuttuamme St. Nevisin Charlestowniin. Ankkuri piti hyvin 35 solmun tuulessa, mutta maininki tuulen puolella teki yön ilkeäksi. Kävimme kaupungissa, joka vaikuttaa mukavalta. Tulli oli kiinni ja kehnon ankkuripaikan vuoksi päätimme jatkaa St Kittsille, joka on saman valtion pääsaari. St Kittsillä totesimme parhaaksi mennä marinan suojaan, jonne jäimmekin kahdeksi yöksi. Saimme samalla vesitankit täyteen. Tapasimme Boraboundin Linda ja Jack Woodsin matkalla Venezuelaan. Saarikierros taksilla oli mielenkiintoinen. Saarella on mm. rautatie sokeriruokojen kuljetusta varten.


Kun sateet olivat menneet menojaan, jatkoimme Statialle Oranjestadiin. Statia on Hollannille kuuluva verovapaa saari, jossa on ravintoloita enemmän kuin Washingtonissa asianajotoimistoja. Saimme satamakapteenilta kyydin kaupunkiin, joka on sataman kohdalla korkean mäen päällä. Takaisintulo kävellen olikin helppoa. Kaupunki on hyvin siisti Karibian kaupungiksi. Saari ilmeisesti elää turismilla ja öljyn välityksellä, siis verovapaudellaan.
Seuraavaksi reitillä olisi ollut Saba, jonne emme kuitenkaan menneet, vaan jatkoimme suoraan St Barthelemylle eli St Bartsille, jonka Ruotsi myi aikoinaan Ranskalle. Tämä on selvästi parempiosaisten paratiisi, jossa megajahdit pysähtyvät.


Keskustasta löytyivät kaikki merkkikaupat eikä massaturismista näkynyt merkkiäkään.
Seuraava kohteemme oli 'kaksoissaari' Sint Maarten/Saint Martin, jonka Hollanti ja Ranska ovat jakaneet keskenään. Hollannille kuuluvalla Sint Maartenilla oli karnevaalipäivä, joten ohitimme Simpson Bayn ja jatkoimme Saint Martinille Marigotiin ankkuriin. Simpson Bayssä ei voi uida, koska laguuni, johon johtaa vain 2 kanavaa, on lähes umpinainen. Marigotissa vesi on puhdasta eikä sieltä jollalla mene kuin 10 minuuttia Hollannin puolelle, josta löytyvät venetarvikkeet ja parhaat palvelut.


Riitta lähti täältä viikoksi Suomeen, ja Kippari jäi tekemään huoltotöitä ja tekemään hankintoja pohjoisen reissua ajatellen. Inmarsat lähetettiin remonttiin Rhode Islandille, josta se luvattiin toimittaa Bermudalle. Brig-jolla hylättiin ja tilalle ostettiin Caribe. Laiturissa käytettävä akkulaturi toimii vain 220 voltilla, joten hankimme uuden laturin, joka toimii sekä Pohjois-Amerikan 110 että Euroopan 220 voltilla. VHF:n tarkistuksen tuloksena oli ostettava uusi VHF, jossa on USA:n kanavat. Entisessä VHF:ssä ei niitä ollut, vaikka näyttöön tulivatkin. Saimme samalla paremman DSC-laitteen. Ensimmäisen VHF:n kaiutin ei toiminut, mutta takuuna vaihdettiin koko laite. Pelastuslautan paikka vaihdettiin, ja biminiin asennettiin reunatuet.


Ostosten ja öljynvaihtojen jälkeen olimme valmiit pohjoiseen. Menimme huoltoaseman laituriin, jossa kerrottiin, ettei dieseliä ole. Seuraavaksi aamuksi luvattiin. Jäimme siis yöksi ankkuriin vesitankin täytön jälkeen. Aamulla totesimme, ettei dieseliä ollut tullut, ja kävimme 5 mailin päässä marinassa kysymässä, mutta sama juttu. Siis takaisin Marigotiin, jonne tällä välin oli onneksemme tullut polttoainetta.


Tankkauksen jälkeen lähdimme kohti Bermudaa. Sääennusteiden mukaan tuulta ei juuri ole, ja kolmen vuorokauden aikana olemmekin purjehtineet vain vajaan vuorokauden. Onneksi polttoainetta riittää. Kalaa ei ole tullut lainkaan, ehkä siksi, että uistimessa on heti sargasso-levää, kun sen laskee veteen. ETA Bermuda perjantai.



Karibialta Kanadaan

27. toukokuuta 2005

32º 22,30´ N, 64º 40,66´ W
St. George, Bermuda



Viikkoa myöhemmin ja 360 litraa dieseliä käytettyämme saavuimme Bermudalle St. Georgeen. Bermuda Harbour Radio opastaa ystävällisesti perille tullilaituriin saakka. Valopistooli otettiin tullin varastoon Bermudalla olon ajaksi, ja koira joutui eläinlääkärin tarkastukseen. Olisi pitänyt kuulemma hakea tuontilisenssi ennen saapumista, mutta mistäpä sen tiesi. Tarkastus läpäistiin tietysti kirkkaasti, onhan koiralla sekä Espanjan että Ranskan koirapassit ja enemmän troppeja kuin meillä.


Runsaan viikon aikana tutustuimme Bermudaan, sen luontoon ja historiaan, ja kauhistelimme riuttojen määrää ja vaarallisuutta. Laki kieltää auton vuokrauksen, mutta onneksi linja-auto/lauttareitit kattavat koko saaren. Kävimme mm. Hamiltonin merimuseossa ja Dockyardissa.


Bermuda on mukava sekoitus englantilaisuutta ja Karibiaa, ja saaren korkea elintaso näkyy selvästi.
Risteilyaluksia tulee USA:sta kaksin kappalein lähes päivittäin, ja 'hyvinvoipia' amerikkalaisia kalpeanaamoja näkyy kaikkialla. Mielestäni USA:n verotuksen voisi muuttaa painoindeksipohjaiseksi tai verotuksen voisi puolittaa, jos osaa käyttää haarukkaa ja veistä!


Tapasimme St. Georgessa s/y Kristiinan matkalla 4 vuoden reissun päätteeksi takaisin Suomeen. Vaihdoimme kirjoja ja DVD:itä, ja saimme heiltä USA:n kännykän. Mukavaa väkeä!


Purjehdusvalo, trikololori maston huipussa, sammui matkalla. Selvisi, että linssin päällä oleva muovikansi oli pudonnut, ja polttimo oli paljaan taivaan alla. Saatuaan vettä se ei enää toiminut. Hieman sikaflexiä, ja muovitonkasta leikattu uusi kansi toivottavasti pysyy. Samalla vaihdettiin uusi polttimo. Led-polttimoa ei ollut Bermudalla saatavilla. Se olisi kannattanut asentaa, koska sen elinikä on moninkertainen ja sähkönkulutus olematon. Tosin niin kauan kuin meillä on nykyinen jääkaappi, ei sähkönkulutus muissa laitteissa ole oleellinen, mutta polttimon vaihto maston huippuun ei houkuta.


Nostimme ankkurin 7. kesäkuuta. Seuraava kohde on Kanadan Nova Scotia ja siellä Halifax. Tämän hetkinen tuuliennuste on alle 10 solmua. Parempi tietysti niin kuin myrskyä.

Satelliittipuhelimen korjausarvio oli 3.800 $ US. Siis ei korjata! Pyysimme toimittamaan laitteen Halifaxiin. Hinnoittelu on "uuden hinta miinus 20%". Tuolla hinnalla saa Iridiumin + SSB emailin + Orbcomm emailin. Sama businessmallihan tuli Suomeen 1980-luvun lopussa valitettavasti jäädäkseen. Olemme toistaiseksi ilman puhelinta ja siirrymme luultavasti Soneran suurasiakkaista email-systeemiin Halifaxissa.



Bermudalta Halifaxiin

Ensimmäinen vuorokausi on takana, ja tuuli on käyttäytynyt ennustetulla tavalla. Nyt idästä 7 solmua ja koneella mennään. Virta onneksi auttaa solmulla. Reittipiste on Golfvirran eteläreuna 65 longitudilla. Virran pitäisi olla noin 30 mailia leveä ja tuulen silloin virran suuntainen ja heikko. ETA Halifax maanantai. Yöt kylmenevät, ja pitkiä housuja etsitään kaapeista.



10.kesäkuuta 2005

39º 30´ N, 64º 06´ W
perjantaina iltapäivällä 

Golf-virta ylitettiin aamulla. Leveys oli noin 30 nm, mutta virran voima yllätti. Se vei meitä 12 mailia sivuun reitiltä. Onneksi oli täysin tyyntä. Jos tuuli ja virta ovat vastakkaiset, voi hyvin kuvitella, että ylitys on rankkaa.


Olemme nyt lähes 40º pohjoista, ja koneella ajo jatkuu. Sääennusteiden mukaan meidän pitäisi viimeistään huomenna saada 15-20 solmua tuulta lounaasta. Ilman kunnon tuulta ETA Halifax maanantaina, mutta jos saamme 2 solmua lisää vauhtia, olemme perillä jo sunnuntaina. Maanantaina pitäisi Halifaxin kohdalla olla matala ja tuulta lännestä enintään 25 solmua. Yöllä emme aio mennä laivaväylille.

Tänään on ruokana kalapataa wahoo!


Ilma on edelleen hyvin lämmin. Edessä näkyy lupaavasti pilviä. Jos nyt saamme nopeutta selvästi lisää, ETA sunnuntai on mahdollinen! Mutta tietysti tuuli kuoli jonkin ajan kuluttua kokonaan.



11.kesäkuuta 2005

40º 53,11´ N, 63º 58,45´ W
lauantaiaamuna


Tuuli on noussut lännestä 15 solmuun. Nopeus veden suhteen nousee 7-8 solmuun, mutta vastavirrasta johtuen nopeus pohjan suhteen on alle 7 solmua. Jos pysymme tässä nopeudessa, olemme Halifaxissa sunnuntai-iltana. Sääfaxin mukaan tuulen pitäisi pysyä samansuuntaisena maanantaihin saakka ja jopa voimistua hiukan, 20 solmuun. Nova Scotian kupeeseen on muodostumassa maanantaina uusi matala, joten olisi hyvä olla perillä jo sunnuntaina. Tosin sääennusteet muuttuvat jatkuvasti.



41º 35,09´ N, 63º 53,99´ W

Olemme Halifax 1 VTS -alueen reunassa 24 tunnin päästä, siis sunnuntaina klo 13 paikallista aikaa. Marinaan on siitä vielä noin 3 tunnin matka. Jos ei ihmeitä tapahdu, nautimme illallisen Halifaxissa (ja olutta!!). Pimeän tuloon on muutaman tunnin pelivarakin, tosin virtausten vaikutusta emme tiedä. Ylävesi on klo 13.28, siis vuorovesivirtaus on vastainen, mutta vuorovesi on silloin vain 3 jalkaa. Matkamme on edennyt mukavasti. Tuuli on vaihdellut 14 ja 22 solmun välillä. Mesaanissa on yksi reivi, autopilotti joutui turhan lujille täydellä mesaanilla, se kun ryhtyy kampeamaan keulaa tuuleen. Aallokko on vaatimatonta, alle 2 m ja tuulen suunta on ollut sama niin kauan, ettei ristiaallokkoa ole. Ilman lämpötila on 19 ºC ja sumusta johtuen kovin kylmän tuntuista. Talvivaatteet on haettu esiin!


Virtaukset olivat vastaiset ja tuuli loppui sitten kokonaan. Sumua, näkyvyys noin 50 m. Ajelimme koneella hiljalleen. Kyllä GPS ja tutka ovat verrattomia välineitä!



12. kesäkuuta 2005

Saavuimme Halifaxiin, Royal Nova Scotia Yacht Squadronin laituriin klo 19.29 paikallista aikaa.
Teimme sisäänkirjauksen marinaan ja puhelinilmoituksen tulliin ohjeiden mukaan. Kaksi tullivirkailijaa tuli heti käymään. Emme ilmoittaneet VTS:lle, koska se on pakollista vasta 20 m pidemmille aluksille. Ilmoittautumattomuus saattoi olla tullin tuloa nopeuttava asia. Keskustelu alkoi hiukan tiukasti, mutta asettui sitten hyvin asiallisiin uomiin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun viranomaiset tutkivat veneen. Saimme oleskeluluvan syyskuun loppuun saakka. Koiran papereita tutkittiin ja puhelinsoiton jälkeen kerrottiin, että aamulla tulee maataloustarkastaja koiraa katsomaan. Aamulla tulikin 2 herrasmiestä, katsoivat paperit ja kirjoittivat koiralle tuontiluvan.


Marina on Pohjois-Amerikan vanhin, yksityinen pursiseura hienoine klubirakennuksineen, hyvin hoidettuine nurmikkoineen ja lämmitettyine uima-altaineen. Olemme Turun Sekstantin virallisina edustajina heidän vieraanaan. Hyvin ystävällistä väkeä! Matkaa Halifaxin keskustaan on 3 km, ja bussi kulkee aivan vierestä kerran tunnissa ja maksaa 2 $CA. Tarvikekauppaan on 2 km ja se näyttää olevan hyvin varustettu.
Ensimmäinen hankinta oli pistoke maasähköjohdon päähän. Niitä on tietysti monen kokoisia, mutta 30 A osui silmämääräisesti oikeaan. St. Martinilta hankittu akkulaturi toimii myös 110 V 60 Hz sähköllä. Tämän pistokkeen pitäisi toimia myös USA:ssa. Omia sähkötyökaluja voi käyttää vain invertterillä tai generaattorilla.
Olemme laittaneet Webaston päälle. Toinen Webasto oli saanut vettä, mutta purkamisen ja puhdistuksen jälkeen sekin ihme kyllä toimii. Yöllä on 7 ºC ja päivällä 15-17ºC. Kostea sumu tekee olon kylmäksi.



9. heinäkuuta 2005

Armdale Yach Club 

Royal Yacht Squadronissa selvisi, että Marblehead-Halifax 100-vuotisjuhlaregatta vie kaiken tilan heinäkuun 10. jälkeen, joten siirryimme mailin lähemmäs kaupunkia Armdale Yacht Clubille. Paikka on halvempi, mutta sen kyllä näkeekin. Laituripaikkaa emme edes ajatelleet, kun näimme laiturit. Uusimmat poijut vaikuttavat riittävän tukevilta. Onhan meillä jolla. Clubin rakennukset ovat historiallisesti mielenkiintoisia, varsinkin verstas-varasto, joka on aikanaan toiminut vankilana. Vanhoja sellejä käytetään nyt lukittavina varastoina. Kävelymatka kauppakeskukseen on vain 10 minuuttia ja keskustaankin vain 40 minuuttia, ja busseja kulkee tunnin välein. Klubilla ruoka on hyvää, ja olut myös!


Saaria ja vuonoja riittää, mutta siitä huolimatta täällä purjehditaan vain päiväpurjehdusta. Veneet ovat pieniä, 26 - 29 jalkaa, eikä kukaan vietä yötä muualla kuin omassa poijussaan tai laiturissa. Joka keskiviikko on kilpailu ja sen jälkeen kerholla jälkiselitykset, siis olutta.


Olemme tutustuneet pursiseuran ihmisiin. Saimme mm. kutsun Valerien 40 ja risat synttäreille, jotka vietettiin Aishan ja Markin luona: burgereita, hotdogeja, grillattua kanaa, isännän tekemää olutta ja viiniä. Ihmiset ovat hyvin avoimia, ystävällisiä, auttavaisia ja seurallisia!
Jalankulkijana on hyvä olla. Autot pysähtyvät, jos vain näyttääkin siltä, että joku aikoo ylittää kadun. Samoin autoillessa liikennekulttuuri on huomaavaista. Aina mahtuu joukkoon. Mutta eipä autotkaan paljon maksa. Vuokraamamme Pontiac kaikin eväin maksaa täällä 21.000 $CA eli noin 14.000 euroa. Muistelen sellaisen olleen Suomessa 300.000 FIM ja yli.


Halifaxissa on noin 300.000 asukasta, mutta kaupunki vaikuttaa pikkukaupungilta. Talot ovat enimmäkseen omakotitaloja ja varsin suuria. Kiinteistöt ovat myös hyvin halpoja ja niitä on paljon kaupan, ja kun rantaa on paljon, saa myös rantakiinteistön hyvin edullisesti. ALV on 15 % ja se tulee aina kaikkien hintojen päälle, asioit sitten kirjakaupassa tai ravintolassa. Juomaraha on vakiintunut tapa ravintoloissa.

Vaikka Kanadan puhelinliikenne näyttää olevan A. G. Bellin aikaisella tasolla, internetyhteydet voi kätevästi hoitaa ilmaiseksi kirjastoissa. Nyt olemme siis kanadalaisen kirjastokortin haltijoita.
Kaasupullon täyttö on Kanadassakin oma lukunsa. Täällä on vain kahta liitinmallia + pikkupullosysteemi, eikä adaptereita ole saatavana. Olen tehnyt sovitepalan täkäläisistä jatkokappaleista yhdistelemällä. Onneksi oli Portugalin adapteri mukana, ja siitä sai Suomi-pullon liittimen. Nyt onnistuu pullon täyttö huoltoasemalla aivan kuin auton tankkaus itsepalveluna. Suomessa se olisi aivan varmasti laitonta ja rangaistavaa. Saa nähdä sopiiko sama liitin USA:ssa. 11 kg pullo kestää noin 4 kk, joten täyttö USA:ssa on väistämättä edessä. Kaasu on halpaa ja tyypiltään taas propaania. Butaanihan ei tule ulos pullosta talvella.


Pelastuslautta on tarkastettavana toisella puolen satamaa. Eurooppalaisen kanssa on vaikeuksia, mutta löytyi ratkaisu siihenkin lopulta.
Yllättävää, miten moneen asiaan eri jännite vaikuttaa, täällähän se on 110 V 60Hz. Akkulaturimme toimii 90-400 V 30-100Hz, samoin kuin tietokoneiden ja puhelimien laturit, mutta esim. sähkötyökalujen hankinnan saa unohtaa. No, meillähän on onneksi kannettava generaattori (80 euroa Espanjasta) ja invertteri.
Pitäisi vielä saada telakoitua pohjan maalauksen vuoksi. Näyttää tarvitsevan uuden maalin 6 kk välein. Kansi pitäisi myös maalata. Ilokseni havaitsimme, että täältä saa samaa Internationalin maalia, tosin Interluxin nimellä. Mikä lienee sopiva myrkkymaali, selviää varmasti aikanaan.

Riitta lähti Suomeen äitinsä 92-vuotissyntymäpäiville ja lapsenlasta odottamaan. Halifaxin normaalista sumusta johtuen kaikki lennot oli peruutettu. Air Canadan puhelinlinjat olivat tukossa satojen matkustajien yrittäessä vaihtaa lippujaan, ja läpi pääsi vain onnella. Saimme lopulta uudet liput lennolle, joka lähti Frederictonista New Brunswickista. Halifaxilainen pariskunta, Carolyn ja Bill Adams, jotka olivat matkalla Alaskan-risteilylle, osui samaan aikaan puhelinjonoon. Kun Riitta oli saanut omat lippunsa hoidettua, ojensimme luurin heille ja muutimme samalla koko porukan lennot lähtemään St. Johnista. Meillä oli vuokra-auto silloin vielä käytössä, joten Pekka ajoi matkalle lähtijät St. Johniin. Ajoaika oli 4,5 tuntia ja sama takaisin.
Nyt on kippari kahden koiran kanssa viettämässä hidasta elämää. Webasto on edelleen päällä, ja allerginen nuha on iskenyt.



Halifaxissa heinäkuun lopussa 2005

Vida Alma Elena syntyi 19. heinäkuuta! Äiti ja lapsi (ja mumma) voivat hyvin!!


Autopilotti on päivitetty, mutta yksi näyttölaite ei toimi, joten lähetin sen Sveitsiin korjattavaksi. Ohjelma on viimeisin versio ja sallii tietokoneen kytkemisen sarjaporttiin. Tarvitaan USB-serial -muunnin. Hinta oli 50 $CA, mutta kun asennusohjelma ei suostu toimimaan.

Satelliittipuhelin lähti Thranen huoltokeskukseen Calgaryyn. Uuden transceiverin hinta noin 2.200 $US ja korjauksen hinta 950 $US, sisältää uuden ohjelman ja 6 kk takuun. KVH:n hinta oli 4-kertainen. Huimaa!
Generaattorin vesi lopetti kierron. Viaksi paljastui vuotava merivesisuodattimen kansi. Silikoni toi siihen avun. Vesipumppu sen sijaan vuotaa taas ja suoraan akselin painelaakeriin. Tein vedenohjaussysteemin niin, että vuotovesi menee letkua pitkin pilssiin. Hehku lopetti samoin toiminnan. Vika löytyi etsiskelyn jälkeen hehkun solenoidin johdosta. Liitin oli hapettunut poikki. Asensin kokonaan uuden kaapelin ja nyt toimii taas. Pilssipumppu lopetti myös toiminnan, mutta johtojen liittimiä uusimalla sekin toimii taas (yksi neljästä). Samalla kokeilin pilssivesivahdin toiminnan, ja toimiihan se. Ruostetta on raavittu ja paikkamaalauksia tehty.


Käyn päivittäin Halifaxin kirjastossa netissä (ilmainen), mutta bussimatkailu ei aina onnistu. Toisinaan tulee käveltyä kaupunkiin ja takaisin. Hyvä niin. Langattoman yhteyden pitäisi toimia täällä, muttei toimi. Kyselyihin ei vastata, joten se siitä. Ehkä USA:ssa.

Aurinko/sadesuoja on myöhässä, muttei vielä paljon. Tiedän, että sitä tehdään kyllä. Ilma on onneksi kaunis, kaupungilla jopa liiankin kuuma. Sumua ei ole ollut enää kuin kerran viikossa. Katsotaan, saako satpuhelimella mitään aikaan. Iridium on myös vaihtoehto. Kaikki maksaa 1.200-1.500 $US, mutta erojen selvittäminen ei ole helppoa. 



Halifaxissa 28. heinäkuuta 2005

Riitta ilmoitti olevansa vielä elokuun kaksi ensimmäistä viikkoa Suomessa. Jää silti aikaa käydä Cape Bretonilla.
Satpuhelin on korjattu ja muutaman tunnin työn jälkeen sain sen toimimaan. Kaikki asetukset piti käydä läpi ja asettaa uudestaan. Todennäköisesti perimmäinen syy oli muistipatterin loppuminen. Selvisi myös, että Navsystems myi 4 vuotta vanhan laiteen uutena! Muistipatteri pitää vaihtaa ilmeisesti 5 vuoden välein ja laite pitää olla aina päällä. Ohjelma on viimeisin versio ja korjauksen takuu 6 kk. Onhan se jotakin! Lopullinen hinta oli 950 $US.
Bimini sovitettiin tänään. Laatu on erittäin hyvä ja vanhan korjaus sisältyi hintaan. Vanha on nyt paikallaan ja uusi lienee valmis ensi viikon lopulla.


Vuokraan huomenna auton ja käyn noutamassa pelastuslautan. Se on lupauksen mukaan valmis. Täytän samalla kaasupullon ja tuon kaupasta kaikenlaista painavaa, kuten pullovettä ja limuja. Perämoottorin tulpat voin hankkia samalla Canadian Tiresista, jonne on hankala mennä muilla keinoin. Moottoriöljyä pitää myös ostaa.
Autopilotin näyttö on Sveitsissä remontissa. Samalla siihen uusitaan ohjelma ja lisätään mini-helm. Sillä saa ohjattua kätevästi johdon päästä ja sen pitäisi keskiasennossa ohjata heading-suuntaan ja käännettäessä kääntää peräsin pyydettyyn kulmaan. Hinta oli vain 59 euroa.
Seuraava projekti on selvittää Inmarsatin e-mail ja asentaa se. Generaattori onneksi toimii nyt!

Olimme kutsuneet Armdalen purjehtijoita illanviettoon Saremalle ennen lähtöämme järville. Valerie plus Tanya ja Don tulivat omilla veneillään ja kiinnittyivät Sareman kylkiin. Aisha ja Mark tuotiin pursiseuran tenderillä. Valitettavasti Carolyn ja Bill olivat joukosta poissa. He tulivat myöhässä, ja koska kanadalaisesta kännykästä on toisinaan täysin mahdotonta saada yhteys suomalaiseen kännykkään, he jäivät rannalle. Sovimme seuraavana päivänä skyfilen välityksellä, että tapaamme palattuamme Cape Bretonin retkeltämme.

Autopilotin kompassin kompensointi edellytti juhlakierroksia lahdella, mutta meni läpi toisella yrittämällä, yhteensä 3 kierrosta. Purjehdimme Cape Canson ympäri Isle Madamelle 26 tunnissa. Olimme kylän lahdella ankkurissa pari päivää. Hieno ankkuripaikka, mutta kylä oli täysin kuollut.


Jatkoimme St. Peter's Canalin läpi St. Petersin marinaan ankkuriin. Kanava on poikkeuksellinen, koska Atlantin vuorovesi on kaksi kertaa päivässä sekä järven yläpuolella että alapuolella. Sulkuportit ovat näin molempiin suuntiin sulkevia. Kylän asukkaat olivat ystävällisiä ja avuliaita. Kylältä tullessamme meille tarjottiin useimmiten kyyti marinaan. On kuulemma helppo erottaa purjehtija muista ihmisistä.

Tapasimme marinassa myös Alexin Halifaxista ja saimme häneltä hyviä vinkkejä, minne mennä, mitä tehdä, onhan Alex käynyt järvillä toistakymmentä kertaa.


Muutaman päivän kuluttua jatkoimme 5 mailin päähän Damions Coveen ankkuriin. Näimme matkan ensimmäisen valkopäämerikotkan. Jatkossa näimme niitä päivittäin, mutta lintujen valtava koko ja kauneus ei milloinkaan lakannut ihastuttamasta. Jatkoimme matkaa koilliseen Eskasoniin (Indian Island). Reimareita ei ollut merkitty karttaan, mutta löysimme väylän ankkuripaikalle ilman vaikeuksia. Paikalliset osterinviljelijät kutsuivat meidät illanviettoon. Hauskaa oli ja runsaat tarjoilut, mutta jaksoimme kuitenkin lähteä seuraavana päivänä Barra Straitin kääntösillan kautta Maskells Harbouriin, jota opaskirja kehuu alueen kauneimmaksi ankkuripaikaksi.

Parin yön jälkeen matkasimme alueen suurimpaan kaupunkiin Baddeckiin, jossa olimme yön laiturissa. Baddeck on viehättävä noin tuhannen asukkaan kaupunki, jossa Alexander Graham Bell teki kokeitaan ja keksintöjään. Opaskirjojen teksteistä huolimatta paikallisissa marinoissa ei ollut nostureita meidän veneemme telakointiin.

Hankintojen jälkeen suuntasimme kohti Campbell Covea, jota Alex oli kehunut hyväksi osteripaikaksi. Ankkuripaikan viereisessä joessa olikin runsaasti ostereita, joita nautimme sekä raakana sitruunan kera että gratinoituna Pekan oman reseptin mukaan. Kuohuviini tosin pääsi loppumaan, joten seuraava kohde oli jälleen Baddeck, jossa on järvialueen toiseksi ainut Alko.


Olemme seuranneet hurrikaani Katrinan kulkua. Se voi aiheuttaa tuulia myös tälle alueelle. Lake Ontariolla saattaa olla koviakin tuulia, mutta luultavasti ei enää täällä, koska olemme niin paljon sivussa reitiltä. Tosin hurrikaani saattaa muuttaa suuntaa ennalta ilmoittamatta, joten olemme katsoneet valmiiksi ankkuripaikan kaiken varalta (Herring Cove). Keskuksen pitäisi olla tällä tasolla perjantaina.


Palasimme muutaman päivän päästä eteläiselle järvelle Barra Straitin kääntösillan kautta. Asiaa sotki hiukan se, että sillan punainen valo ei vaihtunut vihreäksi. Odotimme valon vaihtumista kulkuaukon edustalla veneen tempoillessa voimakkaassa virrassa, kunnes sillan hoitaja huomasi tilanteen ja ilmoitti VHF:llä, ettei valo tulekaan vaihtumaan. Mikähän valon tarkoitus mahtaa olla? Jatkoimme Big Harbouriin, mutta paikka oli liian avoin tuulille. Lähtiessämme juutuimme mutapohjaan paikassa, jossa kartan mukaan pitäisi olla 4-5 m vettä. Kyllä venäläisten aikanaan Suomenkin alueelle tekemä kartoitus nousi jälleen kerran arvoon arvaamattomaan. Täkäläisiin karttoihin ei voi juuri luottaa, ei välttämättä edes purjehdusoppaisiin.


Päätimme sen sijaan mennä Alexin suosittelemaan Little Harbouriin, jossa saatoimme myös jatkaa herkuttelua ostereilla. Lahteen pääsee noin 10 m leveästä aukosta, syvyyttä oli lähes saman verran. Ankkuroimme melko kauas rannasta suojan puolelle saadaksemme etäisyyttä rannan hyttysiin. Hyvä olikin, koska ostereiden hakureissulta palatessamme toimme hyttysiä rannasta mukanamme. Meillä on kaikissa aukoissa hyttysverkot, ja ne ovat osoittautuneet korvaamattomiksi paitsi hyttysiä myös etelän lentäviä torakoita vastaan.
Seuraavana päivänä lähdimme tutkimaan lähistön ankkuripaikkoja, mutta ne olivat joko liian matalia meille tai turhan asuttuja. Palasimme siis Little Harbourin rauhaan.

Kävimme illallisella rannalla olevassa ravintolassa. Paikkaa pitää saksalaissyntyinen vanhempi nainen, joka ruokaviiniä valitessamme suositteli paikallista punaviiniä! Järvialueen mikroilmasto mahdollistaa siis myös viininviljelyn, jota harjoitetaan lähinnä Marble Mountainsin alueella. Viini oli varsin kelvollista. Samalta alueelta on louhittu myös marmoria, mistä nimi, ja louhitaan sitä edelleenkin, mutta nykyisin lähinnä kuvanveistäjien käyttöön.



13. syyskuuta 2005

Merellä Cape Bretonista Halifaxiin

Kolmisen viikkoa kului lähes huomaamatta järviä koluten. Mutta nyt vaikutti siltä, että Hurrikaani Ophelia oli tulossa kohti pohjoista, ja meidän oli aika lähteä takaisin Halifaxiin. Ennusteen mukaan Ophelia pysyttelee muutaman päivän North Carolinan kohdalla, mutta kanadalaisen ennusteen mukaan saattaa tulla pohjoiseen viikonloppuna.
Jatkoimme St. Petersiin odottelemaan sopivaa keliä. Maanantaina oli repivä SW, siis vastainen, noin 30 solmua ankkuripaikalla. Tiistain ennuste 10-15 solmua pohjoisesta ja keskiviikoksi taas SW. Päätimme lähteä tiistaiaamuna. Tällä hetkellä, kun matkaa on jäljellä noin puolet, on tuuli 3-4 solmua vastainen, siis käytännössä tyyntä. Seuraamme Nova Scotian rannikkoa noin 3 mailia ulommaisista merimerkeistä suunnilleen 30 fatomin (55 m) syvyyskäyrää. ETA Halifax keskiviikkona klo 13 luultavasti edelleen tyynessä, toivottavasti ei vastaisessa! Olemme varanneet laiturin Royal Nova Scotia Yacht Squadronista, Armdale Yacht Clubin laiturit ovat liian heikkoja. Meidän on jätettävä vene muutamaksi päiväksi laituriin lähtiessämme Montrealiin hakemaan USA:n viisumeja. Toivottavasti Ophelia on siihen mennessä mennyt menojaan.


Pohjan maalaus pitää myös järjestää. Tutkimme matkalla veneen ylösnostomahdollisuuksia. Veneemme oli liian iso useimmille telakoille, mutta Lunenburgista löytyi lopulta 75 tonnin nosturi.

Kaiken kaikkiaan ajoitus on vielä epäselvä. Syyskuu on pahinta hurrikaaniaikaa, lokakuussakin niitä voi vielä tulla rantaan. Marraskuussa täällä on jo syysmyrskyjä, kun taas varsinainen hurrikaaniaika loppuu vasta 20. marraskuuta. Eli on lähdettävä, mutta ei liian aikaisin, eikä liian etelään. Tosin 35 astetta pohjoisempana vakuutukset on voimassa myös hurrikaaniaikana!


Menimme RNSYS:n laituriin ja surrasimme veneen kiinni laituriin. Riisuimme myös aurinkokatoksen ja köytimme purjeet mahdollisimman tiukasti. Pursiseuralaiset riisuivat veneistään jopa purjeet, ja pursiseuran liput ja aurinkokatokset otettiin alas. Ophelian ennustettiin menevän melkein päältä, tuulet kuitenkin enintään 80 solmua.
Se meni lopulta etelästä ohi, ja tuuli oli enintään 30 solmua eikä sadettakaan ollut kummemmin. Onneksi!
Meillä oli 'viisumihaastattelu' varattuna 21. syyskuuta, joten vuokrasimme auton ja lähdimme Montrealiin. Yhteensä 2.800 km ajoa sormenjälkien takia, mutta saimmepahan viisumit kymmeneksi vuodeksi!

Automatkailu oli mukavaa vaihtelua. Näimme Kanadan maaseutua, sen karjankasvatusaluetta ja tutustuimme Montrealin kaupunkiin. Saimme myös pitkästä aikaa ihailla ruskan loistavia värejä.


Hotelleihin ei huolittu koiria, joten Latte joutui majailemaan autossa. Yövyimme matkalla motellissa menen tullen. Koiraa ei sinnekään olisi oikeastaan hyväksytty, mutta ulkopuolella sesongin kaikki asiakkaat pitää kaiketi kerätä.

Palattuamme Halifaxiin oli hurrikaani Ritan vuoro aiheuttaa hämminkiä. Tuulet olivat kovia ja vettä tuli kuin saavista. Osa Quebeciä ja New Foundlandia tulvi, ja satoja perheitä jouduttiin evakuoimaan. Oli onni, että veneemme oli vielä Ophelia-kiinnityksillä laiturissa. Se hyvä puoli veneessä asumisessa on, ettei kovallakaan sateella tulvi vesi kynnyksen yli!

Vietimme mukavan illan Carolynin ja Billin seurassa ennen lähtöämme Lunenburgiin, jonne saavuimme 28. syyskuuta lähes tyynessä. Seuraavan yön keinuimme poijussa kaupunginlahdella noin 35 solmun tuulessa. Ensi maanantaina on tarkoitus nostaa vene ylös ja loppuviikolla lasketaan taas veteen, säävarauksella tietenkin.



10. lokakuuta 2005

44º 22,42 N, 64º 18,79 W 
Lunenburg 


Sateita on ollut riittämiin. Läheisessä poijussa oleva jolla täyttyi kahden päivän sateissa, ja nyt siitä näkyy hiukan perälautaa ja sähköperämoottoria. Eilen illalla tuuli nousi pohjoisesta repivänä. Yöllä oli parhaimmillaan 35 solmua, mutta nyt on onneksi tyyntä. Neljän vuorokauden ennuste lupaa itätuulta 10 solmua. Tällä hetkellä Bay of Fundylla ja Grand Manan Islandilla tuulee vielä reippaasti.


Tarkoitus on lähteä huomenna tiistaina kohti Mainea. Aikaa menee luultavasti 38-44 tuntia. Cape Sable ohitetaan ulkokautta, jolloin virtauksilla ei ole niin suurta merkitystä. Matkaa Cape Sablen alkuun on 85 nm, 5 solmun mukaan 17 h ja 6 solmun mukaan 14 tuntia. 11.10. on alavesi klo 23.53, josta alkaa flood ja jatkuu seuraavaan päivään 06.15 saakka. Jos lähdemme klo 12, olemme Sable 1 -reittipisteessä 2 tuntia alaveden jälkeen eli 12.10. klo 02.00. Sable 2, joka on selvästi ohi niemen, saavutettaisiin 4,5 tunnin kuluttua, siis juuri yläveden jälkeen. Voimme siirtää lähtöä myöhemmäksikin parilla tunnilla, muttei sen enempää. Aamulla klo 9 aikoihin olemme siis pisteessä Sable 2, josta on noin 120 nm matkaa Bar Harboriin, 5 solmun mukaan 24 tuntia. Näin ollen ETA Bar Harbor klo 09.



11. lokakuuta

Sadetta ja tuulta noin 7 solmua NE. Sääfaksin mukaan etelässä oleva matala ei aiheuta tänne ongelmia. Noin 200 nm etelään on tuulta 25-30 solmua, mutta rintama on tulossa vasta sunnuntaina pohjoiseen.
Sen sijaan paikallinen Canada WX2 antaa gale warning - varoituksen eteläiseen Nova Scotiaan: 35 solmua NE. Jäämme siis tänne odottelemaan sään kehitystä. Jos aika loppuu, menemme suoraan Cape God Canaliin ja Long Island Soundiin, sieltä New Yorkiin ja sitten on vuorossa Chesapeake Bay, Norfolk ja Intracoastal Waterways. Olemme valmiit muuttamaan suunnitelmia säätilanteen mukaan, sillä gale warning on täällä otettava vakavasti.



Bar Harborista Norflokiin

14. lokakuuta klo 00.45

43º 18,04´ N, 65º 45,77´ W
Cape Sable 

Aikamme sääennusteita kuunneltuamme päätimme lähteä Lunenburgista 13.10. klo 11.30. Tuuli oli aluksi idästä 15-20 solmua ja nousi päivän mittaan 25-30 solmuun. Nopeus on ollut meille huimaa, keskinopeus 8,1 solmua. Virtauslaskut Cape Sableen jäivät varsin karkealle tasolle, mutta emmeköhän selviä. Olemme parhaillaan Cape Sablessa tulossa Bay of Fundyn vaikutusalueelle. Kierrämme lounaisia reimareita, ja rullaus on reipasta suorasta takatuulesta ja matalasta vedestä johtuen. Vastavirta on kaiken lisäksi 1-2 solmua, siis tuulta vastaan, joten meno on tosi kuoppaista. Jos virtauslaskut pitävät paikkansa, olemme Bar Harborissa klo 18 aikoihin, mutta kaikki on tietysti mahdollista. Pimeässä saapuminen ei kuitenkaan juuri houkuttele.



15. lokakuuta klo 12.45

44º 23,63´ N 68º 12,09´ W
Bar Harbor 

Saavuimme Bar Harboriin eilen illalla klo 19.30. Viimeiset 20 mailia meri oli aivan täynnä hummeripyydyksiä. Ne on merkitty poijuparilla, jonka näkee noin 50 metrin päästä, jos näkee, ja niitä on aivan kaikkialla, myös keskellä suositeltua kulkureittiä. Emme tiedä, voiko niiden yli mennä, mahdollisesti. Ainakin nopeat lautat menevät. Vaarana on tietysti, että saa köyden potkuriin, ja mitä sitten tehdään.


Tuuli pysyi koko matkan idässä ja tyyntyi illalla. Menimme ensin kelluvaan kaupunginlaituriin katsomaan, voisimmeko tehdä vielä tuloiltana tulliselvityksen. Soitimme Customs Communication Centerin ilmaisnumeroon ja saimme sieltä Mainen puhelinnumeron. Se oli tietysti maksullinen, vaikkakin paikallispuhelu, ja kone pyysi dollarin. Sellainen olikin, mutta paperirahana, siispä kapakkaan kaljalle, jotta saimme puhelinrahaa. Sitten takaisin soittamaan, mutta tietysti illalla oli pyörimässä nauha, joka pyysi jättämään puhelinnumeron ja soittamaan 15 min päästä uudestaan, jos kukaan ei sitä ennen ota yhteyttä. Annoimme suomalaisen kännykkänumeron. Sen lisäksi kone pyysi lisää rahaa. Kolikot eivät riittäneet enää uuteen puheluun. Olisi ehkä pitänyt mennä uudelleen kaljalle. Sen sijaan menimme takaisin veneelle siirtämään vene poijuun, sillä laituriin osui runsaan metrin maininki, eikä siihen voinut jäädä.
Poijussa olikin hyvä olla, pientä keinutusta vain. Uni maittoi hyvin.

Aamulla nousi tuuli idästä suoraa satamaan 25-30 solmua. Poiju on tukeva, mutta eipä tee mieli laskea jollaa tässä aallokossa. Tullista ei kuulunut mitään, joten soitimme satelliittipuhelimessa Mainen raportointinumeroon. Pitkän puhelun jälkeen saimme ohjeet jäädä odottamaan, minkä teemme mielellämme, sillä tällä kelillä maihin meno ei houkuttele.

Rajojen vartiointi ei vaikuta kovin tiukalta terrorismiuhasta huolimatta. Toistaiseksi vain baarimikko on kysynyt, olemmeko terroristeja. Kun vastasimme, ettemme olleet, hän toivotti meidät tervetulleeksi saarelle.



18.10. 
illalla

Odottelimme 16. päivän iltaan saakka. Noin klo 18 aikoihin ryhdyimme soittelemaan satelliittipuhelimella. Bangorin numerosta kerrottiin, että Bar Harborissa pitäisi nyt olla virkamies paikalla ja, jos ei ole, soittakaa takaisin uudestaan. Saimme Bar Harborin tulliin lopulta yhteyden. Mies lupasi tulla klo 20 aikoihin kaupunginlaiturille. Pekka meni jollalla hakemaan tullimiestä, mutta kova merenkäynti ei tätä varmaankaan miellyttänyt, ja niin jouduimme molemmat menemään rantaan papereinemme. Koira sai jäädä veneeseen. Passit leimattiin, meille kirjoitettiin 6 kk:n oleskelulupa ja cruising license vuodeksi. Tullimiehen mukaan hän ei voinut velottaa mitään, koska sunnuntaina ei ollut kassaa toimistossa paikalla. Olimme vihdoinkin virallisesti USA:ssa.

Ylitsemme kulki matalapaine. Ilmanpaine laski vajaassa vuorokaudessa 1034 mbarista 980 mbariin, 7 tunnissa 42 mbaria! Tuuli puhalsi 40 solmua ensin idästä ja osui pahasti satamaan ja sitten lännestä ja olo tasaantui heti, sillä Cadillac-vuoret antoivat onneksi hyvän suojan. Sama matala on aiheuttanut tulvia Massachusettsissa, Rhode Islandilla ja New Jerseyssä. Yölämpötilat ovat nyt noin 10 astetta ja aika-ajoin sataa. Poijupaikkamme on kallis, mutta tukeva, ja saimme sesongin ulkopuolella alennusta. Aiomme lähteä huomenna Southwest Harboriin noin 15 mailin päähän. Siellä on chandlery, josta luultavasti saamme karttoja New Yorkiin ja Chesapeake Bayn alueelle sekä Intracoastal Waterwayn kartat.

Hurrikaani Wilma riehuu Meksikon lahdella, ja me seuraamme tilanteen kehittymistä. Ennusteen mukaan tuulen pitäisi täällä olla lännestä vielä huomenna, mutta kääntynee NW suuntaan keskiviikkona tai torstaina. Se sopisi hyvin meille lähtiessämme Cape Cod Canalin suuntaan. Meidän pitäisi olla Norfolkissa viimeistään marraskuun puolivälissä menossa jo sisävesille. Saapa nähdä ehdimmekö New Yorkiin lainkaan. Hurrikaaniaikakin on edelleen vaikuttamassa, ja vakuutus rajoittaa menon 35 asteen eteläpuolelle marraskuun loppupuolelle.


Yritimme aktivoida Kristiinalta saamamme Verizonin kännykän. Vihdoin nauhoitettujen ohjeiden jälkeen saimme puheyhteyden henkilöön, joka kertoi, ettei tätä puhelinta voi enää käyttää prepaid systeemissä. "Ostakaa uusi puhelin, me myymme niitä", neuvoi puhelinmyyjä. Mutta uutta puhelinta emme aio hankkia. Rajansa on rahastuksellakin.

Mainen kuuluisat lobsterit on nyt syöty. Mielestämme ne eivät olleet aivan maineensa veroisia. Rakastamme Kap Verden ja Karibian hummereita, jotka on maustettu chilillä ja valkosipulilla, mutta täällä käytetään vain voisulaa. Ei se huonoa ollut, mutta mitä hyvistä aineista (Pekka) saisikaan aikaan.
Vieressämme on Australian lipun alla "Little Swan", Kaukoidässä tehty ketsi. Sveitsiläis-tanskalainen pariskunta odottelee myös kelin tasaantumista. Ajoitus on kaikille täällä oleville purjehtijoille ongelma: olemme myöhässä ajatellen syysmyrskyjä ja aikaisessa ajatellen hurrikaaneja.

Kauppareissulla totesimme olevamme taas sivistyksen parissa: ruokakaupoista saa viiniä ja olutta, toisin kuin Kanadassa. Viinin hintakin on puolet Kanadan hinnoista, mutta kallista se silti vielä on. Tuotevalikoima on runsas, ja kaikkea saa kohtuuhintaan. Lohi on USD 5/lb, mutta tilliä ei löydy mistään. Lohta on tarjolla tuoreena ja savustettuna. Hummereita, erilaisia rapuja ja simpukoita sekä kaloja on mukavasti, ja liha on edullista.



Southwest Harbor

44° 16,427´ N 68° 19,308´ W

Lähdimme aamulla 18. päivä Bar Harborista tälle 15 mailin matkalle. Tuuli oli lännestä 10-15 solmua. Ohitimme Bar Harboriin aamulla tulleen risteilijän varsin läheltä ja saimme kuvamme ainakin sataan perhealbumiin. Purjehdustuulta riitti noin tunniksi. Hummeripotteja väistellen saavuimme ylävedellä Southwest Harboriin. Laiturit ammottivat täällä tyhjyyttään. Koska tarvitsimme vettä, polttoainetta ja karttoja (West Marin), menimme marinaan. Jäimme laituriin yhdeksi hyvin kalliiksi yöksi, saimmehan mahdollisuuden myös pyykinpesuun. Täällä ei pyykki kuivu veneessä millään. Polttoainetta on luvassa huomenna Hinckley Marinasta, joka on osa kuuluisaa Hinckley-telakkaa.


Sääennusteen mukaan keskiviikkona olisi 15 solmua ensin lännestä kääntyen torstaina ja perjantaina luoteeseen, lauantaina itään ja sunnuntaina koilliseen. Huomenna illalla näyttää siis olevan oikea aika lähteä noin 170 mailin matkalle. Silloin olisimme Cape Cod Canalin suulla perjantaiaamuna. Vuorovesi pitää vielä tarkistaa.
SW Harbor on sesonkikylä, joka on nyt lähes kuollut. Korkeasesongin aikaan kaikki paikat ovat varmaan tupaten täynnä. Cadillac vuoret ovat näkyvissä ja Soames Sound, ainut Pohjois-Amerikan Atlantin puolella oleva vuono, olisi aivan kulman takana. Meressä on kuitenkin niin paljon hummeripotteja, ettei matkailu niiden joukossa juuri kiinnosta. Ilma on kylmä, 10°, mutta etelään ollaan onneksi menossa.

Hurrikaani Wilma on Cayman Islandin kohdalla ja näyttää kyntensä varmaankin viikonloppuna Meksikon lahdella. Toivottavasti se on sarjassa viimeinen.



20. lokakuuta

3° 23,57´ N 68° 40,39´ W
Gulf of Maine 

Lähdimme eilen Southwest Harborista kohti Cape Cod Canalia. Tankkasimme Hinckleyn laiturissa 135 gallonaa noin 50 eurosenttiä litra. Tuuliennuste oli 20-25 solmua SW yöllä ja aamulla 20 solmua kääntyen NW. Aluksi tuuli oli 20-25 solmua S. Yön aikana tuuli kääntyi W ja puhalsi vastaisena useita tunteja 45-50 solmun voimakkuudella. Tavaroita lenteli pitkin lattioita, koska Gulf of Maine on matala ja tekee terävän aallon. Mieleen tuli jo takaisin kääntyminen, meno kun oli kaikkea muuta kuin mukavaa, mutta jatkoimme kuitenkin. Keulassa oli kutterifokka ja isoa oli hiukan ulkona. Aamusta alkaen vastatuuli on keventynyt noin 20-25 solmuun. Matka jatkuu nyt 4-5 solmun vauhdilla.


Yö ei sujunut ongelmitta. Ohjauksen varren lukituspultti katkesi aamuyöstä, mutta se oli helppo korjata lyömällä uusi pultti lekalla paikalleen. Tuulimittarin nopeusanturi on pysähtynyt. Ei varmaan kestänyt röykytystä! Varaosa on mukana, joten kaikki saadaan toimimaan ja vanhan voi taas lähettää Sveitsiin remonttiin. Webasto sammui muutaman kerran, mutta onneksi suostui käynnistymään uudestaan. Keskipilssin pumppu meni tukkoon, ja letkun takaiskuventtiili päästi vettä sisään. Nyt on sekin korjattu, muttei lopullisesti. Toinen istuinkaukalon lukuvaloista ei toimi, ei myöskään kompassivalo. Kutterifokan yksi lattatasku on revennyt ja tuuli on vienyt latan mennessään. Takakaiteen tuulisuojan naru on hävinnyt, ja kaiteen portin pressu on ratkennut. Muutaman kerran tuli aalto yli ja totesimme, ettei aurinkokennolla toimiva tuuletin pidä vettä: keittiön lattialle hulahti muutama litra. Toisen ankkurin puukiilat irtosivat taas, ja ankkuri pääsi hiukan kolistelemaan. Kiilat on sidottu narulla veneeseen, joten ne saadaan helposti uudestaan paikalleen. Yritämme saada perillä laituripaikan, jotta saamme korjaukset hoidettua kunnolla ja tavarat paikalleen.

Tunnelmaa ei suinkaan kohenna Coast Guardin tunnin välein toistama panpan-viesti: kaksimastoinen valkoinen purjevene, jossa kahden hengen miehistö, on kadoksissa. CG:n kutteri kävi meitäkin katsomassa ja huuteli VHF:llä. Sanoivat pysyvänsä parin mailin säteellä meistä. Olivat varmasti huomanneet omituiset koukeromme, jotka johtuivat katkenneesta lukituspultista. Runsaan tunnin kuluttua kiitimme heitä kauniisti huolenpidosta, ja he jatkoivat matkaansa pohjoiseen. Myös kalastusalus kutsui meitä, koska näki valkoisen 2-mastoisen purjeveneen. Huolehtivaista väkeä!


Veneessämme on käynyt vieraita, neljä muuttolintua lepäämässä kesken matkan. Yksi käväisi jopa keittiössämme. Aikansa levättyään ne jatkoivat kohti etelää, kuten mekin.

Cape Cod Canal on varsin hankala voimakkaiden virtausten takia. Flood virtaa itään 4-5 solmua ja Ebb länteen lähes samalla nopeudella. Huomenna slack on klo 12.45, ebb maks. klo 15.46 ja slack taas klo 18.55. Menemme siis kanavaan vasta klo 12.30 jälkeen. Tämän hetken arvion mukaan joudumme odottamaan ehkä tunnin verran, mutta hidastelemme vasta kanavan suulla, ei täällä. Matkaa Bostoniin olisi noin 65 nm.



21. lokakuuta klo 09.30

41°52,97´ N 70°25,03´ W 
Cape Cod Bay 

Tuuli on täysin tyyntynyt, nopeutemme purjein on kaksi solmua. Hyvä niin, koska kanavaan mennään vasta klo 12.30 aikoihin. Ulkoilman lämpötila on 9,5° ja aurinko paistaa. Kanavan läpiajo vie noin 2,5 tuntia. Menemme läpi lähes koko kanavan ja etsimme sitten pohjoispuolelta hyvän ankkuri- tai laituripaikan, luultavasti Onset Baystä.
Tulimme kanavaan slackin aikaan ja saimme kovan myötävirran. Lokinopeus oli 6 solmua ja maanopeus yli 10. Meno oli reippaampaa kuin Elben suistossa. Käännyimme kuohuvassa virrassa Onset Bayn sisäänajoon. Vene piti kääntää lähes vastavirtaan, jotta pääsimme sisään ja sitten kaikki tyyntyi täysin. Tulimme PIYC:n poijuun lepäämään. Paikka on niin suojainen, ettei tänne sovi kuin sade. Ranta on kaikkialla alle 0,5 mailin päässä ja seuran laiturissa on tilaa. Jäämme tänne odottamaan hurrikaani Wilmaa ja siirrymme laituriin, jos se on tulossa liian lähelle.



23. lokakuuta klo 00.00

41°44,22´ N, 70° 39,97´ W 
Onset 

Kolmen matalan yhdistelmä on parhaillaan päällä, ja Wilma tulossa. Ennusteen mukaan matalat siirtyvät koilliseen ja Wilma tulee niiden perässä. Välissä voisi olla vuorokausi, jonka aikana ehtisimme eteenpäin, mutta parempi odottaa Wilman päätöstä, tuleeko rannikkoa pitkin vai ei. Hurrikaani aiheuttaa kovia tuulia jopa 200 mailin päähän keskuksesta. Menemme huomenna Onsetin kylään etsimään nettikahvilaa, jossa näkisimme sääennusteen netistä. Samalla voisi katsoa myös e-mailit.



24. lokakuuta

Olemme siirtyneet pursiseuran laituriin. Wilman ennustetaan saapuvan illalla tai yöllä. Tuulen pitäisi olla yli 50 solmua ensin koillisesta, kääntyvän sitten pohjoiseen ja vihdoin luoteeseen. Sadetta pitäisi tulla pari tuumaa muutamassa tunnissa. Koska satamamestari ei kyennyt sanomaan poijujen painoista eikä ketjujen vahvuuksista mitään, totesimme, että on varmempaa tulla laituriin. Olemme nyt kiinni sekä laiturissa että laituria pitelevissä paaluissa. Ja odotamme. Myräkkä on luultavasti ohi keskiviikkoiltana, viimeistään torstaina.
Aikaa on kulunut hurrikaaneja (3) odotellessa niin, että menemme luultavasti Long Islandin ulkopuolelta. Soundin kautta tulisi muutama lisäyöpyminen ja virtausten odottelua. Newportista on New Yorkiin noin 150 nm eli 26-28 tuntia. Lähtö aamulla aikaisin ja saapuminen Manhattanille aamupäivällä vaikuttaisi järkevältä.



25. lokakuuta klo 03.20

Tuuli on koillisesta 20 solmua, puuskat 30 solmua. Klo 05.00 alkoi sade ja tuuli voimistui. Klo 08.00 tuuli oli N-NE 25 solmua, puuskat 35-40 solmua, klo 20.00 tuuli N-NW 7. Sade loppui kokonaan klo 1800. Olemme kiinni laiturissa ja laiturin paaluissa kaikkiaan 12 köydellä, joista osa on tuplana. Ajoittain tuuli tuntui tosi hurjalta, mutta sama tuuli merellä ei olisi ollut niin paha. Odotamme tuulen yltyvän yön aikana uudestaan, kun matalan sydän on mennyt ohi. Torstaista alkaen luvataan hyvää keliä, joten lähdemme heti kun mahdollista. Lähtö on ajoitettava aamuun klo 04-05, jotta saamme myötävirran. Virta on alkumatkalla 4-5 solmua, joten myötävirtaan pitää pyrkiä, ja kun saapuminen outoon satamaan pitää ajoittaa päivänvaloon, ei ole muita vaihtoehtoja. Legi Newportista NYkiin onkin helpompi.



25. lokakuuta 2005 klo 21.35

Tuuli nousee taas, mutta nyt luoteesta. Se painaa meitä laituriin noin 20 asteen kulmassa.
Odottaminen hermostuttaa!



26. lokakuuta klo 20.30
Tuuli on hiipunut alle 10 solmuun, puuskissa yli 20. Vielä 2 tuntia sitten se oli 38-40 solmua puuskissa ja vallitseva tuuli yli 25 solmua. Ennusteen mukaan huomenna tuuli on NW 15-20 ja jatkuu sunnuntaihin saakka New Yorkin alueellakin. Sääkarttojen mukaan etelässä on laaja korkeapaine eli aurinkoista ja tuuletonta. Lähdemme huomenna aamulla klo 06.30. Slack on klo 06.22 ja siitä eteenpäin 6 tuntia myötävirtaa. Newportiin tullaan nousuveden mukana.
Sisämaassa Bostonin kohdalla on satanut 3 tuumaa lunta. Talvi on tulossa, ja me kaipaamme etelän lämpöön.



29.lokakuuta

41°´28,74´ N 71° 19,58´ W
Newport

Saavuimme eilen Newportiin ja menimme ankkuriin, koska ankkuripaikalla oli mukavasti tilaa. Tänä aamuna nousi tuuli, noin 30 solmua NW, ja ankkurimme petti. Emme huomanneet mitään ennen kuin olimme poijussa olleen purjeveneen kyljessä ja jollamme jumissa veneen toisella puolella. Nostimme paniikkitunnelmissa vinssillä ankkurin väkisin ylös ja pakitimme naapurin kylkeä pitkin niin, että saimme jollan vapaaksi. Naapuriveneen törmäyslista murtui ja kylki tietenkin naarmuttui, mutta omaamme ei tullut mitään. Yritimme löytää pursiseurasta jonkun, jolle olisimme voineet ilmoittaa vahingosta, mutta ketään ei ollut paikalla. Pitää varmaan ilmoittaa Coast Guardille huomenna, jos ei muuten onnistu.


Tulimme poijuun, koska tuuli on jälleen voimistumassa. Nyt vaikuttaa siltä, että ankkurivinssimme on rikki. Äskeinen taisi olla sille liian kova rääkki. Tarkoituksemme oli lähteä huomenna, mutta keli on huono ja ankkurivinssin remontti edessä, joten jäämme tänne vielä muutamaksi päiväksi.

Saimme lopulta kiinni s/y Quetzalin omistajat Coast Guardin avustuksella. Raportit on nyt tehty ja vakuutusyhtiö hoitaa loput. Meillä oli mukava tapaaminen omistajien, Marcon ja Antoniettan, kanssa lähikahvilassa. He pitävät parin korttelin päässä olevaa italialaisravintolaa Mamma Luisaa, jonne meidät toivotettiin tervetulleiksi.


Täältä löytyi generaattoriin vesipumpun korjaussarja akseleineen kaikkineen. Jos sen nyt saa pitämään pidemmäksi aikaa, on yksi murhe pois. Mastonhuipun purjehdusvalo sen sijaan on taas pimeänä eikä LED valoa saa täältä. Siis Riitta mastoon taas!

Sääennusteiden mukaan saamme NW tuulen Long Island Soundiin matkallamme Port Washingtoniin. The Racessa virtaukset ovat noin 3,5 solmua, joten siitä on mentävä läpi slackin jälkeen. Port Washingtonissa on tarkoitus odotella otollista hetkeä Hell Gaten virtauksille. Näillä näkymin olisimme perjantaina Manhattanilla 79th Streetin marinassa.



6. marraskuuta 2005

40° 47,39 N 73° 59,06 W 
New York, 79th Street Boat Basin


Matka Newportista sujui odotetusti: alkumatkasta 30 solmua vastatuulta ja lopussa 7 solmua vastatuulta. Tulimme Long Island Soundin päähän 0,5 tuntia myöhässä ajatellen Hell Gaten virtauksia. Menimme sekä tankkaamaan että yöksi Port Washingtoniin. Saimme matkan ensimmäisen ilmaisen poijun ja väitetään, että USA on kallis. Illalla oli tuulta yli 30 solmua, mutta poijumme oli vankkaa tekoa.


Aamulla lähdimme matkaan tarkalleen Hell Gaten virtaukset ajoittaen. Olimme kuitenkin 20 minuuttia etuajassa ja virtaus oli aikamoinen, mutta pääsimme läpi ongelmitta. Matka jatkui East Riveriä pitkin Roosevelt Islandin ja Manhattanin välistä. Vapaudenpatsas tuli näkyviin, vaikka olikin aikamoinen savusumu. Kiersimme Manhattanin eteläkärjen (The Battery) Hudsonia ylös marinan poijuun. Poiju maksaa USD 30 yöltä ja paikka on vartioitu. Virtaus on lähes 4 solmua, joten jollalla joutuu ajamaan kovaa, jotta pääsee yleensä eteenpäin. Soutaen homma ei onnistuisi lainkaan. Ensimmäisen kerran teemme aaltoa poijussa!


 Marina on periaatteessa jo suljettu, mutta koska ilma on kohtuullisen lämmin, omistaja pitää paikan auki. Täällä on myös kaksi muuta vierasvenettä, kanadalainen purjevene ja mukavuuslipun alla oleva moottorijahti. Lähtömme on suunniteltu maanantaiksi, jolloin pitäisi olla aurinkoista ja länsituulta 20 solmun verran, tiistai-illasta alkaen 10 solmua etelästä, siis vastaan. ETA Norfolk olisi keskiviikkona illansuussa. Konetta joudutaan käyttämään puolet matkasta. Sisämaassa oleva matala etenee koilliseen, ja tuulet ovat pitkään tukevasti etelässä, paitsi maanantaina.


Ensimmäisenä päivänä tulomme jälkeen menimme suunnittelemallemme Broadway-kävelylle. Seuraavana päivänä olimme Central Parkissa piknikillä. Koska kaupat ovat auki myös sunnuntaisin, piknik-herkkujen ostaminen ei tuottanut ongelmia. Samalle päivälle osui myös New York City maraton. Juoksureitin varrelle oli kerääntynyt valtava määrä ihmisiä. Liityimme hetkeksi heidän joukkoonsa ja kannustimme juoksijoita, erityisesti tietysti suomalaisia. Tunnelma oli tosi hieno! Tämän jälkeen oli vuorossa Metropolitan Museum of Art. Siellä saisi helposti kulumaan päiväkausia, mutta muutaman tunnin läpijuoksukin on vaikuttava.


Sääennuste on nyt päivitetty. Maanantaiksi luvassa 20-25 W gusting 30 ja ukkosmyrskyvaroitus. Jatkuu samanlaisena tiistaiaamuun. Tiistaista alkaen perjantaihin saakka 10-15 solmua, maks. 20 W. Lähdemme näin ollen tiistaina. Batteryllä on ylävesi klo 13.10, siis lähtö 12.30 aikaisintaan. Silloin jää mukavasti aikaa körötellä vapaudenpatsaan ohi slackilla, ja olemme sopivasti Narrowsissa. ETA Norfolk olisi torstaina illansuussa.
Webasto ryppyili, väitti syyksi alijännitettä. Syykin selvisi: invertteriä asentaessani olin jättänyt liittimen ruuvin löysälle.



10. marraskuuta 2005

Great Kills Harbour



Lähdimme Manhattanilta tiistaina, kuten olimme ajatelleet, mutta sääennuste muuttui. Lupasivat ke-to välisenä yönä 20-25, puuskissa 35-40 SW. Tulimme Sandy Hookin taakse 23 mailia ulos. Tuuli on ollut 35 puuskissa suojaisessa lahdessa, merellä varmaan 40 ja yli ja olisi suoraan vastainen. Perjantaina tuulen pitäisi kääntyä NW ja pudota 15-20 solmuun. Nykynäkymin sään pitäisi pysyä samanlaisena sunnuntai-iltaan. Siis perjantaina jälleen matkaan.


Kävimme kylällä ja havaitsimme venäjän olevan englannin jälkeen yleisin kieli. Kuulimme, että venäläisten osuus on tällä hetkellä noin 25 % ja se on kovassa kasvussa. Osa lähikaupan henkilökunnasta ei puhunut lainkaan englantia, kaikki lehdet olivat venäjänkielisiä, ja suurin osa tavarasta oli venäläistä tai entisen itäblokin alueelta. Löysimme myös mm. Turunmaa-juustoa ja suomalaisia hapankorppuja!




11. marraskuuta 2005

39° 43,02´ N 74° 00,11´ W

Lähdimme aamulla, heti kun onnistuimme pääsemään irti laiturista. Tuuli oli edelleen ennusteista huolimatta 30 solmua suoraan sivulta, mutta puuskittainen. Odotimme ehkä tunnin sopivaa tyyntä väliä ja pääsimmekin lopulta hienosti irti. Olemme vihdoinkin matkalla etelään ja vielä purjein. Sandy Hookin ohitus oli mielenkiintoinen, vuorovesivirta muutaman solmun ja tuuli yli 20 solmua. Vauhtia oli 8 solmua. Vuorovesivirta kerää kalaa rannan kuohuihin ja lokkeja oli valtavina parvina ruokailemassa. New York näkyi vielä pitkään horisontissa.
Pääsimme purjein iltahämärään saakka ennen kuin tuuli loppui lähes kokonaan. Nyt tuulee noin 5 solmua lännestä ja koska on solmun vastavirta, joudumme ajamaan koneella. Viimeinen tuuliennuste oli 15-20 NW ja yöllä 10-15 NW jatkuen samanlaisena muutaman päivän. Reittimme kulkee 7-8 mailia rannikosta ja samoja reittejä käyttävät myös täkäläiset puskuproomut. Golfvirta on tässä melko kaukana rannikosta, joten siitä ei tarvitse välittää, mutta vallitseva virtaus tuntuu olevan meille vastainen. Olemme ohjelmoineet reitin GPS:ään ja autopilotti on kytketty ohjaamaan reittiä. Riittää, kun katsomme, ettemme aja kenenkään päälle tai jää kenenkään alle. ETA Norfolk sunnuntaiaamuna.


Tämä osuus on hankala, koska suojaa ei ole tarjolla kuin Cape Mayssä. Siitä voisi, jos olisi aikaa, jatkaa Delaware Bayn pohjukkaan ja mennä Chesapeake-Delaware -kanavaa pitkin Chesapeaken lahdelle ja sieltä Norfolkiin. Tämä veisi 4-5 vuorokautta ylimääräistä, ja me olemme joutuneet odottelemaan tuulten takia jo liikaakin. Mutta jos keli äityy taas pahaksi, on tietysti hyvä olla varareitti. Onneksi Maptechin karttasarja kattaa koko alueen ja almanakassa on vuorovesitaulukot.

Konetta käynnistäessämme totesimme, että starttiakut ovat tulleet matkansa päähän. Vedenkulutus on lisääntynyt jonkin verran, muttei vielä hälyttävästi. Bilteman akut ovat kestäneet 3,5 vuotta. Norfolkista pitää ostaa halpoja tarvikeakkuja tilalle. Menemme siis marinaan, koska akkujen vaihto käy sillä tavalla helpoimmin. Samalla on hyvä vaihtaa öljyt ja suodattimet. Intracoastal Waterway on ajettava koneella, joten on hyvä pistää kaikki kuntoon. Mastonhuipun purjehdusvalo ryppyilee edelleen. LED-valon etsintää on jatkettava, ei mastossa joka viikko voi käydä. Mastovaloa tosin tarvitaan seuraavaksi vasta, kun lähdemme Floridasta ulos, joten aikaa on. Lähdemme Norfolkista heti, kun sää mahdollistaa. ICW:llä voi edetä noin 50 mailia päivässä, ja matkaa meillä on noin 800 mailia. Muutama tuulipäivä on laskettava mukaan, joten aikaa ei ole liikaa. Ajatuksemme oli olla menossa kanaville marraskuun alussa, mutta kolmeen hurrikaaniin varautuminen ja jatkuva 30-50 solmun vastatuuli on estänyt nopean matkanteon. Mutta vihdoinkin pääsemme etelään!



12.marraskuuta 2005

38° 35,85´ N 74° 36,03´ W
Delaware Bayn suulla 

Yö oli tyyni, tuuli 2-5 solmua NW. Koneella matkanteko on jatkunut äänekkäästi ja vauhdikkaasti. Hinaaja-ponttooni yhdistelmiä kulkee noin 0,5 nm etäisyydeltä molempiin suuntii ja kaksi kertaa jouduimme väistämään troolaria. ETA Norfolk huomenna aamulla. Yö oli kylmä, 7-8 astetta, mutta heti aamulla kun aurinko nousi, nousi lämpötilakin 12 asteeseen. Korkeapaine on päällä, 1030 mbar, joten saamme todennäköisesti vain päivätuulen 10-15 solmua. Auttaahan sekin pitämään nopeutta yllä. Koska olemme lähellä rantaa, rantakaupunkien valot näkyvät selvästi. Atlantic City on toistaiseksi ollut hienoin!



13. marraskuuta 2005

36° 50,63´ N 76° 17,52´ W
Norfolk Waterside Marina 

Tuuli nousi yöllä ja oli 30 solmua vastaista. Noin mailin väyläalueella ei ollut mahdollista luovia, joten runnoimme väkisin eteenpäin koneella melkein läpi yön. Mailin etäisyydellä ulkona oli kalastuslaivasto. Viimeiset 20 mailia päästiin luovimaan ja saatiin purjein nopeutta reippaasti lisää. Chesapeaken suulla olimme sopivasti noin solmun myötävirrassa. Chesapeake-lahden poikki menevä silta oli vaikuttava näky! Jos aika olisi antanut periksi, olisimme varmaankin tulleet Chesapeake-Delaware -kanavaa pitkin.


Norfolkin satama on kaiketi maailman suurin luonnollinen satama. Siellä on USA:n Atlantin laivaston suuri tukikohta, ja kaikki telakat ovat täynnä sotalaivoja. Downtown, jossa marinamme sijaitsee, on toimisto- ja pankkikaupunginosa. Koska kukaan ei asu siellä, siellä ei ole myöskään yhtään ruokakauppaa. Otimme siis taksin ja suunnistimme lähimpään supermarkettiin, josta ostimme välttämättömät ruokatarvikkeet matkamme seuraavaa osuutta varten. Olimme näin valmiit aloittamaan motoroinnin Intracoastal Waterwaytä pitkin.



Intracoastal Waterway




Intracoastal Waterway eli ICW alkaa virallisesti Annisquam Riveriltä Massachusettsista Bostonin pohjoispuolelta. Siihen lasketaan myös Cape Cod Canal, Block Island Sound ja Long Island Sound. Sen syvin ja käytetyin osuus on Chesapeake-Delaware Canal ja vähiten käytetty osuus (syvyys vain 2-3 jalkaa) on Delaware Bay-New York. ICW jatkuu 6 jalan syvyisenä Norfolkista, Virginiasta, Miamiin Floridaan ja Meksikon lahdella aina Brownsvilleen Texasiin saakka. Tosin viimeisimmät hurrikaanit ovat todennäköisesti tuhonneet osan siitä Meksikon lahdella. Käyttökelpoinen osa on Norfolk (0-miles) - Miami (1.095,0-miles). Tällä osuudella on jonkin verran myös kaupallista liikennettä.



16.marraskuuta 2005

 20,972 'N 75°56,899'W 
Coinjock Marina, North Carolina

Lähdimme aamulla Norfolkista, Virginiasta. Naapuriveneestä tuli rouva kertomaan, ettei heillä ole mitään kokemusta kanavamatkailusta, ja pyysi, että he saisivat ajaa meidän perässämme ainakin alkumatkan. Kyllähän se meille sopi. Tuuli oli tavalliseen tapaan vastainen, parhaimmillaan 35 solmua, mutta kanavamatkailussa sillä ei ole suurta merkitystä. Avoimella osuudella tietysti hiukan roiskuttaa, mutta koneella kun ajetaan, se ei haittaa. Suurin osa etelään menijöistä on mennyt pari viikkoa sitten, mutta on meitä vielä. Ruuhkaksi asti ei kuitenkaan.
Teimme melkoiset ruokaostokset Norfolkissa. Toki ruokaa voi ostaa matkaltakin, ja tuoreruuat pitääkin, mutta pikkukylissä ei juuri ole valikoimaa, eikä aina kauppojakaan. Taksin käyttö USA:ssa on halpaa, joten takakontillinen ruokatarvikkeita tuli edullisesti ja kätevästi. Teimme Norfolkissa myös tarpeellisia huoltotoimia, kuten starttiakkujen uusiminen, öljyjen ja suodattimien vaihdot ja tietysti suolan pesu kannelta ja ruostevanojen poisto.


Ensimmäisen legin perusteella tuntuma on hiukan Euroopan kanavien kaltainen. Suurin ero on se, että täällä on vain yksi sulku, joka osuu ensimmäiselle päivälle, mutta siltoja sen sijaan on kaikkiaan 137, ja niistä 81 on avattavia. Onneksi siltoja on eniten eteläisessä Floridassa, 41 viimeisellä 130 maililla, ja me suuntaamme avomerelle ennen sitä. Nyt on 10 avattavaa siltaa, 3 kiinteää siltaa ja ainoa sulku takanapäin. Alkumatka oli vuorovesialuetta, mutta Great Bridgen sulun jälkeen siirryimme "tasavesille". Virtauksia on kuitenkin odotettavissa, samoin kuin vedenkorkeuden eroja tuulista johtuen. Seuraavalla legillä on hankalin silta. Muut sillat ovat 65 jalkaa korkeita, mutta tämä on vain 64 jalkaa, ja tuuli saattaa nostaa vettä 2 jalkaa lisää. Me pääsemme onneksi 60 jalan korkeudella läpi. Korkeudessamme on VHF-antenni mukana, ja se on joustava.


Väylä on osittain kaivettu ja tietojemme mukaan hyvin merkitty, mutta on varottava visusti menemästä sivuun. Monin paikoin on aivan väylän vieressä vedenalaisia paaluja ja kantoja tai muutoin vain hyvin matalaa. Väylä on tähän mennessä ollut vähintään 4 m syvä, mutta olemmehan vasta alussa.



17. marraskuuta 2005

Edelleen Coinjock Marina

Yöllä nousi taas tuuli 35 solmua pohjoisesta ja jatkuu seuraavaan yöhön saakka. Jäämme siis tänne, koska seuraavan legin silta ei luultavasti aukea kovan tuulen vuoksi. Joutuisimme jäämään ankkuriin, eivätkä ankkuripaikatkaan ole suositeltavia kovalla tuulella. Näin ollen tankkaamme tänään ja lähdemme huomenaamuna aikaisin. Saamme yli 50 mailin päiviä ainakin 4 eteenpäin. Tämä myrsky on kaatanut taloja sisämaassa ja ulkomerelle annetaan kovan kelin varoitukset moneksi päiväksi. Sään jumalat eivät todellakaan näytä suosivan matkaamme!!


Ensimmäinen päivämatka oli 42 nm eli 50 sm (statute miles). Coinjockista Daytona Beachiin, joka on määränpäämme, on 680 nm, 780 sm. Kunhan keksimääräinen päivämatka on 25 nm, ajan pitäisi riittää hyvin. Jos siltojen avaamisia ei tarvitse odottaa kauan, etenemme päivässä on 50-60 nm. Voimme jäädä pitämään tuulta tarvittaessa ja tutustua mielenkiintoisiin paikkoihin.



18.marraskuuta 2005

Matkasimme tänään 48 nm ja ankkuroimme Tuckahoe Pointiin. Hieno paikka ja täysin tyyntä! Kaikkialla on hyvin matalaa ja vesi on suomaisen ruskeaa. Ankkuripaikassa oli vettä vain 2,9 m. Samalla alueella yöpyi yhteensä 15 venettä! Laitoimme ankkuriin noutoköyden ja siihen fendarin. Aamulla totesimme, että ankkurinpesuletku olisi poikaa.



19. marraskuuta 2005

Etenimme myös tänään 48 nm ja menimme ankkuriin aivan väylän reunaan Gale Creekiin katkarapumertojen joukkoon 2,1 m:n syvyiseen veteen. Yö oli rauhallinen, tyyni ja kylmä. Katkaravun pyytäjät ja vesilintujen metsästäjät olivat liikkeellä, samoin muutama proomu. Olemme korvessa, vain muutama talo ja kesämökki.



20. marraskuuta 2005

Saimme kokoon 60 nm vähäisistä silloista ja aikaisesta liikkeellelähdöstä johtuen. Sääennuste lupaa jälleen kovaa tuulta, joten tulimme Dudleys Marinaan Swansboroon. Marinassa on auto, jota vierailijat saavat käyttää maksutta. Kävimme sillä marketissa täydentämässä tuoreruokavarantojamme. Marinan laituri on melko kehno, mutta ankkuripaikkojen puutteessa mielestämme erinomainen ja toistaiseksi matkan halvin. Marina on osa BP-huoltoasemaa ja sen yhteydessä on kalastus- ja venetarvikekauppa. Saimme puuttuvat koukut ja vieheet mukavasti vierestä. Jotkut veneet ovat jatkaneet matkaa todennäköisesti tiukasta aikataulusta johtuen, mutta me jäämme tänne odottamaan parempaa keliä.


Marina on lähellä Cape Hatterasia ja Moreheadin satamakaupunkia, josta on vain lyhyt matka Atlantille. Tästä eteenpäin ICW kulkee hyvin lähellä Atlantin Valtamerta, välissä on vain kapea hiekkakannas. Olemme nähneet kanavassa paljon delfiinejä, mutta kuvaaminen on lähes mahdotonta mutaisesta vedestä johtuen. Kanava on kapea ja väylän molemmin puolin on tuskin puolta metriä vettä, joten on oltava koko ajan tarkkana. Autopilotti ei ehdi korjata suuntaa riittävän nopeasti näissä virtauksissa eli käsiohjaus on ainoa vaihtoehto. Kanava on alkujaan ollut 90 jalkaa, 27 m, leveä. Nyt keskellä saattaa olla 5-10 metriä leveä veneelle riittävän syvä kaista. Kukaan ei tiedä, miten virtaukset ovat muokanneet pohjaa, eli tuurilla mennään. Toistaiseksi olemme nähneet vain yhden Hunterin matalassa reimarin väärällä puolen, mutta onneksi he pääsivät itse irti.



21. marraskuuta 2005

Edelleen Swanborossa

Tuuli on parhaimmillaan 40 solmua ja sataa kaatamalla. Odotettavissa samanlaista koko yö ja seuraava päiväkin. Ilmapuntari on tullut huimasti alas, ja alueelle on annettu tornadovaroitus huomisiltaan saakka! Tuuliennuste 40-50 solmua, ukkospuuskissa enemmänkin. Tuuli on repinyt 10:stä 40 solmuun sekunnissa. Mielenkiintoista! Sade oli todella rankkaa; näkyvyys on alle 10 m ja veden pinnassa on vaahtoa ja sumua. Emmepä ole moista ennen nähneet. Tullessamme tälle alueelle ihmettelimme sortuneita laitureita. Uutisista kuulimme Wilman olleen asialla. Paikallisten mielestä saisi jo riittää. Niin meidänkin mielestämme!!


Nyt on hyvä aika tehdä remonttia. Pilssipumppujen tarkistus ja ainakin yhden uusinta on edessä. Sähkökytkentöjä muutetaan niin, että lämmitin ja jääkaappi saavat syötön mahdollisimman suoraa akusta ja paksuilla kaapeleilla. Lämmitin on ollut herkin alijännitteelle.


Hyytelöakkujen jännite putoaa melko alas, vaikka sähköä on vielä paljon jäljellä, ja pudottaa lämmittimen pois päältä hehkutusvaiheessa. Ehkä samasta syystä jääkaappi käy jatkuvasti. Ainakin ensi yönä pitäisi sähkön riittää kiitos tuuligeneraattorin.


Olemme lisänneet kiinnitysköysiä ja seuraamme tilanteen kehittymistä. Varsinkin vedenkorkeuden vaihtelu saattaa olla suurempi kuin normaalisti (2,5 jalkaa) ja siksi köysiä on seurattava tarkemmin. Virtaus oli päivällä 2 solmun tietämissä ja olisi antanut hyvän buustin etelään.



22. marraskuuta 2005

Swansboro

Tuuli on ollut 15-40 solmua, ja taivas on julman värinen. Merelle ennuste on yli 50 solmua ja aallokko 7,5 m. Pitäisi tyyntyä ensi yönä, joten lähdemme huomenaamuna. Lisäsimme köysiä joka tolppaan. Yksi laituritolppa on poikki ja lähes irronnut. Telakan miehet kävivät sitomassa sitä ja lisäämässä fendareita veneemme ja laiturin väliin. Paikkamaalausta on tiedossa jonkin verran!


Ensimmäinen Rulen pilssipumppu on nyt vaihdettu. Ilmeisesti roska on pysäyttänyt juoksupyörän ja moottori on palanut. Ikää pumpulla oli 3 vuotta. Jääkaappi ja Webasto on kaapeloitu akkukaapelilla jännitehäviöiden poistamiseksi. Saapa nähdä, kuinka toimii. Ulkotilan vesitiiviit katkaisimet ovat todella vesitiiviitä. Kun niihin pääsee vesi, se tosiaan pysyy siellä. Uusin yhden kotelon, mutta tiivistäminen ei oikein onnistunut. Kaapelin reiästä kaappiin vuotanut vesi laukaisi siellä olleen pelastusliivin. Tulipa kokeiltua ja samalla uusittua suolapanos ja painesäiliö.


Ilmapuntari oli laskenut 20 tunnissa 42 mbaria. Se kertookin paljon sään kehityksestä. Nyt puntari nousee hiljalleen. Odottelu vain kysyy kärsivällisyyttä.



23. marraskuuta 2005

Pääsimme vihdoin jatkamaan matkaa! Irtipääsy laiturista oli tietenkin hiukan vaikeaa alavedellä savessa, mutta onnistui kuitenkin. Päivän aikaan olimme kaksi kertaa kiinni pohjassa, mutta pääsimme omin avuin irti. Väylä on madaltunut ja huonosti hoidettu, ja merkinnät ovat mitä ovat. Jos näin jatkuu, parin vuoden päästä näistä paikoista ei tule kukaan läpi. Tuuli oli tällä kertaa vain 20 solmua vastainen, mutta ennuste seuraavalle yölle 35 solmua etelästä, siispä yöksi marinaan.



24. marraskuuta 2005

Pekan syntymäpäivä. Jatkoimme aamulla matkaa lähes hampaat irvessä. Tuuli oli koko päivän 35-38 solmua vastaista. Matka hidastui sekä tuulen että parin pohjakosketuksen takia. Ankkuroiminen ei tullut kysymykseenkään, joten jatkoimme matkaa Cricket Cove Marinaan, jonne saavuimme myöhään Thanksgiving-iltana. Koska oli pyhäpäivä, kaikki ravintolat olivat tietysti kiinni. Juhlimme Pekan syntymäpäiviä näin ollen veneellä nauttimalla rapuaterian kuohuviinin kera.


Lähtö laiturista seuraavana aamuna oli työn ja tuskan takana, koska olimme tiukasti pohjassa kiinni. Pääsimme lopulta irti ja peruutimme takanamme olevan kanadalaisveneen kylkeä hipoen kanavaan.



25. marraskuuta 2005

Saavuimme Georgetowniin yöksi. Kaupunki on USA:n kolmanneksi vanhin, asukkaita n. 10 000 ja työllistäjinä teräs- ja paperitehtaat sekä tietysti turismi.


Pekka meni maksamaan yöpymisen ja kertoi palatessaan, että marinanpitäjä oli luvannut, että hänen isänsä kyyditsee meidät vielä samana iltana supermarkettiin. Marinanpitäjä itse oli runsaat kuusikymmentä, joten kuskimme ikää en uskaltanut edes ajatella. Hän oli aivan ihastuttava vanhus, joka kertoi meille kaikenlaista itsestään ja kaupungista, mutta ei kuullut mitään, mitä me sanoimme. Ajoimme markettiin siksakkia sivukatuja pitkin. Hyvä niin, koska hän ei myöskään nähnyt liikennemerkkejä eikä pystynyt seuraamaan muuta liikennettä. Koimme onneksi vain yhden läheltäpiti-tilanteen.


Sääennusteen perusteella jäimme laituriin vielä yhdeksi yöksi. Vietimme päivän tutustumalla kaupunkiin. Kävimme myös viereisessä kalasatamassa ostamassa kampelaa ja katkarapuja viikon annoksen pakkaseen. Edullista ja hyvää!
Tapasimme laiturilla Norfolkin naapurimme, Junen ja Anselmin, jotka tulivat perässämme ICW:n alkumailit, ja vietimme mukavan illan heidän vierainaan.



27. marraskuuta 2005

Lähdimme aamulla jatkamaan matkaa sateessa ja sumussa. Kuulimme, kun June huhuili VHF:llä. He lähtivät puoli tuntia ennen meitä ja olivat eksyneet sumussa väylältä. Joku paikallinen vene kuului ohjaavan heidät oikealle reitille.


Löysimme iltapäivällä hyvän ankkuripaikan Whiteside Creekistä 12 mailia ennen Charlestonia. Paikka on mielenkiintoinen, luonnollisen joen mutkassa. Olemme 0,5 mailia reitin sivussa, ja vettä on 5 metriä. Ihmeellistä, yleensä vesi loppuu paljon ennen sitä.

Olemme nähneet todella paljon lintuja; valkopäämerikotkia, korppikotkia, sääksiä, pelikaaneja, haikaroita jne. ja jne. Riitta yrittää epätoivoisesti ottaa niistä kuvia digikamerallaan. Liikkuva kohde ja liikkuva ja tärisevä alusta ei ole helppo yhtälö. Mutta ainakin saamme muistikuvia! Minkälaista täällä mahtaakaan olla keväällä pesimäaikaan! Yhtään alligaattoria tai manaattia emme sen sijaan ole vielä nähneet. Todennäköisesti emme näekään, sillä ainakin alligaattorit ovat siirtyneet lämpimämpiin vesiin talvikuukausiksi. Niin meidänkin olisi pitänyt tehdä!
Odotamme mielenkiinnolla luonnon muuttumista matkamme edetessä. Olemme olleet jo päivän palmualueella. Lehti- ja havupuiden joukkoon on alkanut ilmestyä yhä enemmän palmuja. Palmu kasvaa täällä villinä, toisin kuin esimerkiksi Espanjassa. Palmera Washingtonia, joka komistaa mm. meidän Espanjan kotimme pihamaata, on ilmeisesti kotoisin täältä.


Onneksi emme ole ruuhka-aikaan liikkeellä. Hyvät ankkuripaikat täyttyvät nytkin jo varsin aikaisin. Olemme edenneet kanavalla jo 2/3 matkasta Daytona Beachiin, jäljellä on enää 270 mailia. Aikaa on jopa turismille. Olemme myös aloittaneet seuraavan etapin tutkimisen. Näyttäisi siltä, että ulos Atlantille kannattaisi mennä West Palm Beachista, josta on vain noin 80 mailia Grand Bahamalle. Saattaa myös olla, että jätämme Bahaman kokonaan väliin ja menemme suoraan Turks and Caicosiin. Silloin jäisi aikaa enemmän myös Kuubaan. Aika näyttää. Tuulesta riippuen voisi olla mahdollista lähteä Daytonasta Abacosin pohjoispuolitse suoraa Turks and Caicosiin.



28. marraskuuta 2005

Aamulla oli upea auringonnousu. Muut ankkurissa olevat veneet näkyivät sumun seassa aavemaisina. Paksusta sumusta huolimatta lähdimme matkaan. Sumu hälveni ennen pitkää, ja päivästä tuli hieno. Löysimme mukavan ankkuripaikan joen mutkasta noin puoli mailia reitiltä. Ankkuripaikalla oli myös muutama delfiini. Olimme ensimmäisinä ankkurissa, mutta illalla tuli samaan paikkaan englantilainen ja amerikkalainen vene. Virta oli melkoinen ja tuulikin kävi yli 20 solmussa, mutta paikka oli suojainen ja mukava.



29. marraskuuta 2005

Lähdimme aamulla taas liikkeelle. Päivän reitti oli hankala; tavallistakin matalampaa, alempi linjataulu oli sortunut veteen, jne. Eräässä välissä varoitettiin 5 jalan syvyydestä, mutta kaiku näytti 5,2 m. Näyttää siltä, ettei karttaan voi luottaa. Tuuli nousi vastaisena lähes 30 solmuun. Beaufortin kohdalla 3 solmun virrassa ja 30 solmun tuulessa totesimme, että tälle päivälle riittää, ja menimme Downtown Marinaan. Beaufort (lausutaan bjyyfoot) kuuluu USA:n vanhimpiin kaupunkeihin. Hienoja taloja, upeita puita ja puutarhoja, mutta näin sesongin ulkopuolella keskusta on lähes kuollut. Kaupungin kaupat ovat täynnä rihkamaa (turhantavarankauppoja), ja kaikki normaalit palvelut ovat automatkan päässä. On ihmeellistä, että majatalot mainostavat, että heidän huoneissaan on minikeittiö, mutta missään ei ole ruokakauppaa.



30. marraskuuta 2005

Yksi päivä Beaufortissa riitti, ja lähdimme aamulla jatkamaan matkaa. Virta oli myötäinen ja tuuli varsin vaatimaton. Kylmää kylläkin, 12 astetta. Päivämatkasta tuli varsin vaatimaton, 26 mailia. Ankkuroimme Bull Creekiin. Kartan mukaan vettä pitäisi olla riittävästi, mutta vuorovesi ei ole ihan hanskassa varsinkaan pikkujoissa, eikä kartta ole osoittautunut luotettavaksi. Mutta toivotaan parasta.


Katkaravunpyytäjät käyttävät heittoverkkoa, joka kiristetään pohjassa ja rapuja näyttää tulevan. Menetelmä on primitiivinen ja monin paikoin maailmalla kiellettykin. Suunnittelimme pohjatroolia: harjanvarsi ja hyttysverkko ja painot harjanvarren päihin. Antaapa olla toistaiseksi.


Tulimme Beaufortista melkein Atlantin kautta, reitti kun tulee Port Royal Soundin poikki. Näimme mielenkiintoisen ilmiön, kun merivesi kulkee sinivihreänä ruskean jokiveden välissä. Yritimme kuvata ja saattaa olla, että onnistuimmekin. Ensimmäisen kerran näimme myös troolarin, joka käyttää "outriggereitä", 15 m pitkiä sivuvarsia, nostamassa troolia. Mielenkiintoisen näköistä. Vastaavaa systeemiä voisi varmaan käyttää Viron puolella hiekkapohjassa. Kalastusta harjoitetaan paljon lähivesillä, ja kelit ovat Itämeren oloihin nähden erinomaiset. ICW:n alueella näkyy paljon metsästäjiä ja vapakalastajia (heittämällä). Kalaa on kuulemma paljon ja montaa lajia, tuskin haukea kuitenkaan. Emme ole vetäneet uistinta, koska rapupyydyksiä on niin paljon. Toisaalta rapupyydystä voisi käyttää ollessamme ankkurissa.

Yö on todennäköisesti tyyni, koska on aurinkoinen päivä. Sääennuste lupaa 10-15 solmua W muutamaksi päiväksi eteenpäin. Hienoa!



1. joulukuuta 2005

Illalla saapui amerikkalainen moottorivene samaan ankkuripaikkaan. Virtaus oli parhaimmillaan 1,5 solmua ja vuorovesi noin 2 m. Ankkuriketjua pitäisi olla paljon, mutta toisaalta kapea ränni ei houkuttele pitkään ketjuun, koska emme halua löytää itseämme aamulla matalikolta. Laitoimme 30 m ketjua. Matalimmillaan vettä oli 2,4 m ja syvimmillään lähes 5 m. Aamulla lähdimme liikkeelle tunti virtauksen kääntymisen jälkeen. Vauhti oli hyvä alkumatkasta, mutta hidastui vähitellen varsinkin Savannahjoella. Joen virtaukset ovat 3 solmun tietämissä ja kaivetuilla jokien välisillä kanavilla virtaukset ovat arvaamattomia. Ruorissa ei saa herpaantua hetkeksikään. Syvimmän rännin löytämisessä oli taas vaikeuksia. Jossakin se kulkee keskellä, jossakin mutkan ulkoreunassa (luonnollinen reitti), mutta jossakin taas sisäkurvissa. Mitään logiikkaa siinä ei ole, eikä sitä näe eikä opi arvaamaankaan. Osittain onnella tulimme taas ilman pohjakosketuksia Thunderboltiin saakka. Thunderbolt on Savannahin esikaupunkialuetta ja täältä pääsee helposti bussilla kaupunkiin.

Näissä virtauksissa päätimme tulla marinaan, ja sopiva paikkakin löytyi helposti. Kirjassa tosin paikka oli nimeltään Palmer&Johnson, mutta nyt Thunderbolt Marina. Laituri on laho, mutta paikka on muuten mukava ja varsin edullinen. Lisäviehätyksenä on aamuisin veneeseen tuodut sanomalehti ja kuusi!!! donitsia. Olemme täällä luultavasti muutaman päivän, pesemme pyykkiä, käymme kaupassa ja tutustumme Savannahiin.


Marina on osa suurta venetelakkaa, aikaisemmalta nimeltään Palmer&Johnson. Superjahteja on paljon ja altaassa on valmistumassa yli 30 metriä pitkä purjevene. Mastot ovat maissa ja niihin ollaan asentamassa satelliittiantenneja, tutka-antenneja ym. Telakka on tehnyt vuosikymmeniä suuria laadukkaita alumiinijahteja ja näyttää tekevän niitä edelleen. Lähistöllä on monenmoisia venetarvikekauppoja, mutta Simradin edustajalla ei ollut kannettavan VHF:n patteria eikä sammutusvaijeria löytynyt. Kaupat ovat erikoistuneet lähinnä perämoottoreihin. Yleisin vene näyttää olevan vähintään 2x250 hv:n perämoottorivene.

Sää on edelleen kylmä; yöllä 7 astetta ja päivällä 16, mutta aurinko paistaa. Parin päivän ennuste on edelleen kylmää, mutta sitten pitäisi lämmetä.

Ennen seuraavaa ankkurointia on oikaistava ankkuriketju. Se on kiertynyt monta kierrosta vuorovesiankkureissa eikä ankkurin leikari pyöritä ketjua suoraksi vaan se hyppelee vinssillä. Koko paketti on laskettava jollaan ja pyöritettävä suoraksi.



2. joulukuuta 2005

Koneen vanha sammutusvaijeri on uudelleenasennettu. Saattaa taas toimia jonkin aikaa. Päätimme jäädä vielä ainakin yhdeksi yöksi. +7° ja tuulee, mutta aurinkoista. Laskimme ankkuriketjun jollaan ja kieputimme sen suoraksi. Kierroksia oli kertynyt yhteensä kymmenen ja puoli.




4. joulukuuta

Olimme Thunderboltissa yhteensä kolme yötä. Pyykit on nyt pesty, kaupassa käyty ja Savannah tutkittu päällisin puolin. Marina oli ehkä tähänastisista mukavin: joka aamu veneeseen tuodaan sanomalehti ja tuoreet donitsit, toimiston e-mail ei maksa mitään ja suihkut ovat erinomaiset.


Ajoituksemme osui myös nappiin, sillä näimme paikallisten pursiseurojen jouluparaatin, jossa uskomattoman hienosti koristellut veneet motoroivat kanavassa auringon laskettua. Se on kuulemma myös pursiseurojen välinen kilpailu. Saimme hienoja valokuvia.
Lähdimme aamulla liikkeelle ukkossateessa, mutta ankkuroimme auringonpaisteessa Kilkenny Creekiin noin 4,5 m syvyyteen. Radion sääennuste antoi ukkosmyrsky- ja tornadovaroituksen huomiseksi. Jos keli on aamulla hyvä, lähdetään jatkamaan, jos huono, menemme Kilkenny Marinaan.



8. joulukuuta 2005

Olemme ankkurissa Fort George Riverillä. Juhlimme itsenäisyyspäivää tyynessä säässä Crooked Riverin ankkuripaikassa, missä nautimme samppanjat Finlandian säestyksellä.
Seuraavana päivänä lähdimme nousevaan tuuleen. Ohitimme Kings Bayn sotilastukikohdan, joka oli Coast Guardin tiukasti vartioima. Syykin selvisi hetken kuluttua, kun perässämme tuli valtava sukellusvene Cumberland Soundin väylää pitkin. Me käännyimme sisäreitille sukellusveneen jatkaessa matkaansa Atlantille.


Väylän merkinnät poikkesivat pahasti kartan merkinnöistä, mutta päättelemällä onnistuimme löytämään oikean välin. Fernandina Beachin sellutehtaan haju seurasi perässämme pitkään. Tehtaan vieressä olisi ollut pari marinaa, mutta eipä kiinnostanut.

Tulimme kokonaista 29 mailin päähän ankkuriin ja tähän ilmeisesti jäämmekin muutamaksi päiväksi. Kylmä rintama menee yli ja hurrikaanin poikanen aiheuttaa kovia tuulia, sateita ja muutenkin paskamaista keliä. Tuuli käy 30 solmussa ja on repivää. Pyörimme milloin mihinkin suuntaan, mutta onneksi ankkuri näyttää pitävän.
Naapuriveneemme ei ollut yhtä onnekas. Tällaisessa tilanteessa ei voi tehdä muuta kuin odottaa seuraavaa nousuvettä, ja toivoa parasta.


Onnistuimme vihdoin saamaan veneelle paikan joulumatkan ajaksi, tosin niinkin pohjoisesta kuin Jacksonville. Olemme yrittäneet varata marinapaikkaa Daytona Beachista tai sen lähistöltä, mutta turhaan. Kaikki Floridan marinat näyttävät olevan täynnä, monestakin syystä. Hurrikaanit ovat tuhonneet osan etelän marinoista, ja veneet ovat siirtyneet niihin, jotka ovat jääneet jäljelle. Lisäksi joulun- ja uudenvuodenpyhien ajaksi paikka pitäisi kaiketi varata ainakin puoli vuotta aikaisemmin. Varauksemme on 15. joulukuuta alkaen, joten aikaa olisi käydä esim. St. Augustinessa. Jacksonvillen kaupunki olisi myös kiehtova, mutta se on n. 16 mailia reitiltä sivussa, eikä meillä ole sinne karttoja. Odotamme myös vielä jonossa Titusvillen Marinaan, jonne meidän pitäisi soittaa ensi maanantaina. Silloin olisi hyvä olla noin päivämatkan verran lähempänä Titusvillea.



9. joulukuuta 2005

St Augustine, Camachee Marina. Tulo merkittyä väylää sivuvirrassa oli hermoja kysyvää. Marina ilmoitti, että heidän tuloväylänsä on 6 jalkaa alavedellä. Ei ollut aivan alavesi, mutta syväyksemmekin on 2 tuumaa yli. Hyvinhän se meni ja saimme hyvän paikan polttoainelaiturista. Aikaisemmin päivällä yritimme mennä toiseen marinaan, mutta jäätyämme kolme kertaa mutapohjaan kiinni, luovuimme aikeesta, ja jatkoimme matkaa.


Tankkasimme vettä ja polttoainetta ja kävimme kaupassa. Marinalla on courtesy car, mutta se oli varattu. Marinan toimiston mies työnsi oman autonsa avaimet käteemme ja antoi ajo-ohjeet supermarkettiin. Täydellistä palvelua! Kävimme vielä viereisessä ravintolassa syömässä todella hyvää ruokaa ja kuuntelemassa musiikkia.



10. joulukuuta 2005

Lähdimme hiukan myöhään, mutta kuitenkin ennen alavettä. Tuloväylällä oli pieni pätkä, jossa kölin alla oli vain 20 cm vettä. Jatkoimme etelään, vaikka tiesimme, ettei ankkuripaikkoja ennen Daytonaa ole. Pohjakosketuksia tuli taas, tosin karttaankin merkityssä pahimmassa paikassa. Emme olleet aivan alavedellä, mutta vettä puuttui silti kölin alta noin 10 cm. Jos joudumme menemään takaisin, pitää ajoitus osua yläveteen. Saavuimme lähes 10 mailia pitkään kanavaan, jossa on sivukanavia aivan kuin omakotialueella teitä. Jokaisella talolla on oma venepaikkansa. Atlantin puolella oli valtavia taloja hienosti hoidettuine puutarhoineen. Näimme mm. "jollan", jossa oli 4 kpl 300 hv perämoottoreita.


Alueella elää manaatteja, minkä takia veneitten nopeutta on rajoitettu. Paikalliset ajavat siitä huolimatta yli 30 solmua. Manaattien mahdollisuudet selviytyä näyttävät heikoilta.

Tällä pätkällä oli paljon siltoja, viimeisellä puolen mailin osuudella neljä, joista kaksi avattavaa. Pääsimme viimeisestä läpi juuri ennen hämärän tuloa ja onnekkaina saimme paikan Daytonan Halifax Harbor Marinan laiturista. Maasähköä meillä tosin ei ole, koska laiturissa oli 50 A:n stöpseli, ja meillä on vain 30 A:n.



12. joulukuuta 2005

Tänään oli Titusvillen varauksen tarkistuspäivä, klo 10. Kävimme aamulla viereisessä Daytona Marinassa kysymässä paikkaa. He lupasivat järjestää matalan varastopaikan 18 päivästä alkaen. Titusvillesta sanottiin, ettei heillä ole tänään, mutta huomenna klo 10 voi soittaa uudestaan. Menimme tämän jälkeen Halifax Marinan toimistoon kysymään, voisimmeko mahdollisesti jäädä 18 päivään saakka. Kuulimme iloksemme, että venepaikan omistaja oli kertonut palaavansa vasta muutaman viikon kuluttua. Tarkistussoiton jälkeen saimme luvan jäädä 2.1. saakka, mikä oli suunnaton helpotus. Peruutimme Daytona Marinan ja Jacksonville Marinan paikat ja hankimme 50 A:n stöpselin.
Olemme nyt kiinni maasähkössä ja pitkäaikaissopimuksella. Lähdemme tästä vuodenvaihteen jälkeen suoraan merelle. Sitä ennen saamme hoidettua varastot täyteen, koiran kenneliin ja itsemme lentokentälle. Laamaset tapaamme näillä näkymin vuoden vaihteessa täällä. Ja aurinkokin paistaa! Kartta- ja opaskirjahankinnat voidaan hoitaa tänne kätevästi ja Westmarin on vieressä. Mutta edelleen on kylmää, yöllä 4 astetta ja päivälläkin vain maks. 20, vaikka olemme Floridassa.



Floridasta Dominikaaniseen tasavaltaan


29º00,68´N, 79º30,83´W

Sarema jäi jouluksi Halifax River Marinaan Daytona Beachiin, ja miehistö jakautui kahtia: Latte meni Cocoa Kenneliin, Miamiin, ja me lensimme Suomen Turkuun. Oli mukava viettää pitkästä aikaa koko perheen joulu, ja ensimmäistä kertaa neljä sukupolvea yhdessä.

Vietimme Miamin lentokenttähotellissa yön mennen tullen, ja järjestely osoittautui hyväksi. Palasimme joulukuun 29. päivä ja vuokrasimme auton vain vuorokaudeksi, koska vuodenvaihteen hinnat olivat 3-kertaiset normaaleihin verrattuna. Tullessamme New Yorkissa oli pitkät jonot, mutta onneksi aikaa oli riittävästi, vaikka välillä tuntui, että juuri meidän jonomme tarkastaja lähti kahville ja jätti homman siihen. Ehdimme kuitenkin Miamin koneeseen. Vene oli entisellä paikallaan, eikä jääkaappiinkaan ollut unohtunut mitään.


Laamaset tulivat kesämökkipaikkakunnalleen Daytonaan San Franciscosta ja kuljettivat meitä paikkakuntalaisen ottein mihin ikinä halusimmekaan. Paikallistuntemus nousi taas kerran arvoon arvaamattomaan. Jopa kirjakaupan löytäminen olisi ollut meille mahdotonta. Kävimme myös Hannun sukulaisissa suomalaistuntuisen järven rannalla: viehättävä paikka ja ihania ihmisiä. Suurkiitokset Ullalle ja Hannulle!

Rautiaiset olivat USA:n kiertomatkallaan ja ajoivat Miamista tapaamaan meitä. Vietimme viimeisen illan joukolla ja Rautiaiset jäivät veneeseen yöksi. Molemmat pariskunnat olivat irrottamassa köysiämme laiturista. Ajoimme ulos marinasta juhlavasti Maamme-laulun saattelemana.


Kanavaa oli jäljellä noin 10 mailia, ja avomerellä olimme klo 14 purjeet ylhäällä. Takanamme oli lähes 1000 mailia liian matalia kanavia ja ikuista 35 solmun vastatuulta, niin se ainakin kipparista tuntui. Nyt paistoi aurinko ja tuuli oli sopivasti 15 solmua sivulta. US Coast Guardin ennusteen mukaan Golf-virta oli nyt 42 mailia ulosajosta, ja karttojen mukaan virta on 4,5 - 5,5 solmua. Tuuliennuste yöksi 5 solmua W, parempaa keliä ei voisi toivoa. Saavuimme virtaan klo 22. Tuuli oli 4 solmua ja ajoimme koneella. Samalla kompassisuunnalla (kaakkoon) näyttivät laitteet kulkusuunnan olevan koillinen.

Olemme nyt aivan virran itäreunassa ja kulkemamme jälki on 45 astetta mutkalla. Reittipisteeseen ei voi ajaa. Silloin menisimme suoraa virtaa vastaan, eikä nopeutta pohjan suhteen olisi lainkaan. Näin menemme kohtisuoraan virran poikki ja nopeutemme säilyy, ainakin jonkin moisena. Virta vääntää venettä melkoisesti, ja vanha pieni maininki antaa aavistuksen siitä, millaiseksi keli menee kovalla tuulella, varsinkin jos tuuli on virtaa vastaan.

Asensimme kartaston CD:ltä työllä ja tuskalla, mutta nyt on navigointi helppoa. Uutta tietokonetta on kokeiltu ja ohjelmia ladattu. Vanhassa koneessa oli kovalevyvika, joka paheni niin, että sääfaxia ei saanut enää otettua. Uuden koneen äänikortti on paljon parempi, ja huonolaatuinenkin faxi tulee hienosti läpi. Saattaa olla, että kun koko retki on ohi, on saatu kaikki laitteet toimiviksi.

Ennen lähtöä ruokaa ja juomaa tuotiin veneelle monta autokuormallista. Vene alkaa olla jo melko painava. Purkkiruoka on USA:ssa niin monipuolista ja halpaa, että ostimme sitä runsaasti. Dominikaanisessa Tasavallassa pitäisi hintojen olla vielä paremmat, mutta valikoimat vastaavasti huonommat, joten ostamme sieltä lisää tarpeen ja tilanteen mukaan.



7.1.2006

24º57´N, 75º20´W

Tulimme vuorokauden varsin reippaassa myötäisessä. Heti Golf-virran jälkeen saimme noin 10 kg tonnikalan ja seuraavana päivänä noin 3 kilon Doradon. Lopetimme kalastuksen, sillä liika on liikaa.


Tuuli oli yöllä parhaimmillaan yli 30 solmua ja vauhti kävi surffeissa reilusti yli 10 solmun. Abacon valot näkyivät horisontissa viime yönä. Vain yksi lentokala oli kannella ja sekin elävänä, ja elää toivottavasti edelleen. Vuorokausimatkaksi tuli 164 nm. Atlantin ylityksillämme ennätys on ollut 177 mailia, joten kovaa tultiin. Aallokko oli niin reipas, että vettä tuli hiukan sisään keittiön aurinkokennotuulettimesta ja auki jääneestä sivukajuutan tuulettimesta. Näin käy, kun on tasaisilla vesillä kauan.

Tuulen pitäisi tänään kääntyä lännestä koilliseen normaalin pasaatin suuntaan, kun kylmä rintama on mennyt koilliseen. Koillisessa tuulen sitten pitäisi pysyäkin niillä vesillä, joille olemme menossa. Joka viides päivä kylmä rintama vaikuttaa Kuubaan, Dominikaaniseen Tasavaltaan ja jopa Cayman saarille, mutta ei etelämmäs. Trooppinen matalapaine Zeta on nyt 1600 mailia meistä itään ja on päättänyt vihdoin mennä pohjoiseen. Aikaisemman ennusteen mukaan se oli tulossa länteen, siis meitä kohti.

Olemme kuunnelleet Herbiä, mutta Bahaman pohjoispuolella ei ole yhtään venettä, joka olisi pyytänyt hänen neuvojaan. Bahamalta Floridaan on kyllä matkalla veneitä, itäiselle Karibialle on menossa useitakin ja Azorien suuntaan myös. Pohjoisessa oli joku, joka on menossa pahaan keliin, mistä Herb varoitteli.
Joudumme tuulen takia menemään liikaa etelään ja todennäköisesti menemme San Salvadorin saaren eteläpuolelta, jos tuuli ei käänny ennen sitä. Sitten on ongelmana liian vastainen. Länteen emme voi Antillien virran vuoksi mennä (0,5 solmua vastaan), joten luotetaan siihen, että tuuli kääntyy riittävän aikaisin.


Asensin karttaohjelman myös vanhaan IBM koneeseen. Olin jo heittämässä sitä yli laidan, mutta tarkistin kuitenkin käyttöjärjestelmän (windows 98) ja vapaan tilan. Mahtuihan se sinne, mutta asennus oli tehtävä hiukan eri tavalla kuin xp:ssä. Muutama yön tunti meni siinä, mutta vahtivuorolla on aikaa. Nyt on kartasto kahdella koneella. Tietokoneisiin ei voi varmasti luottaa, joten saamme ainakin jatkoaikaa, jos toinen pimenee. Olen saanut Laitisen Pekalta korvaamattomia neuvoja asennuksessa ja käytössä. Ihmettelin, miksi GPS sotkee pelin, mutta Pekka tiesi enemmän kuin ammattilaiset. Kone luulee USP- sarjaporttimuunninta hiireksi. Pekan neuvon mukaan löytyi keino homman korjaamiseen. Suurkiitokset kaimalle!

Päivä on kylmä, mutta osittain aurinkoinen. Käynnistimme koneen, jotta saamme lämmintä vettä, ja auttaa se matkantekoakin, kun tuuli on pudonnut alle 10 solmun myötäistä. Elämme edelleen toivossa saapua Caicosille maanantaina, saapa nähdä.


San Salvador on virallisesti saari, johon Kolumbus saapui matkallaan ensimmäiseksi. Sittemmin samaa kunniaa on alkanut peräänkuuluttaa myös Grand Turk, onhan se Columbus Passagen varrella. Mitään näyttöä asiasta ei ole, mutta ei kai sillä väliä. Grand Turkilla on kiinteistökehitysprojekti saaren eteläkärjessä marinoineen kaikkineen, joka ratsastaa vahvasti Kolumbuksen nimellä. Kolumbus oli Italialainen, Genovasta, ja teki retkiänsä Portugalista, ja kunnian ottivat lopulta espanjalaiset (ainakin intiaanien kulta-aarteet), ja nyt kaikki kiistelevät hänen nimensä käyttöoikeudesta. Myös Panaman Colón, joka on Atlantin puoleisen matkamme päätepiste, on Kolumbus espanjaksi. Kolumbuksen nimeen törmää täällä kaikkialla.



18.1.2006

19º53,952´N, 70º57,222´W  
Luperon, Dominikaaninen Tasavalta

Jouduimme kylmän rintaman aiheuttamiin tuuliin tullessamme itään. Bahaman pohjoispuolella San Salvadorin tietämissä tuuli kääntyi hiljalleen pasaatituulten suunnalle koilliseen. Jouduimme tuulen vuoksi tulemaan San Salvadorin eteläpuolelta, mutta kuitenkin Samana Cayn ja Mayacuanan pohjoispuolelta. Vauhti pysyi purjein kuitenkin melko hyvänä, vaikka virta ja kääntyvä tuuli, taas vastainen noin 30 solmua, tekikin aallokon ilkeäksi.
Tulimme maanantaiaamuna Caicos Bankin suojaan ja ajelimme koneella täysin vastaiseen hyvin matalassa ja kirkkaassa vedessä Providencialesiin, Sabodilla Bayn ankkuripaikalle. Tuntuipa hyvältä laskea ankkuri 3 metriin hiekkapohjaan. Vaikka tuuli olikin reipas, 25 - 30 solmua, ei ollut epäilystäkään, ettei ankkuri olisi pitänyt. Muita veneitä oli kymmenkunta, yksi ranskalainen, yksi suomalainen (me) ja loput amerikkalaisia.


Tullimuodollisuudet olivat tyypillisen karibialaisia: toimisto sataman pölyisessä parakissa, 5 taalaa, leimat passiin ja sillä selvä. Minkäänlaista jollalaituria ei ollut, joten jollat vedettiin hiekkarannalle puun juurelle ja siihen lukkoon vaijerilla. Meidän painava jollamme, jossa kaksoispohja vuotaa, oli jätettävä lähes vesille ja saimme sen lukittua vaijerilla vulkaanisessa kalliossa olevaan reikään. Vedimme ankkurin perästä ulos, jolloin se piti jollan irti kalliosta. Vuorovesi on pahimmillaan vain 3 jalkaa, joten siitä ei ole ongelmaa.
Matkaa kylän keskustaan oli ehkä 10 mailia, eikä tällä puolen saarta ollut kauppoja eikä kapakoita. Siispä menimme päivän levon jälkeen tien poskeen ja nostimme peukalon ylös. Ensimmäinen pakettiauto otti meidät kyytiin ja vei keskustaan. Providenciales on noin 10 mailia pitkä kylä. Päätien varresta pääsi karibialaiseen tapaan pikkubussilla minne hyvänsä. Piti vain muistaa, että liikenne on vasemman puoleista, ettei tule mentyä väärään suuntaan. Kiinteistöjen hinnat olivat satumaisia (amerikkalaisia) ja kaikki muutenkin kallista. Pääsimme bussilla takaisin melkein jollan viereen. Julkinen liikenne siis pelaa täälläkin.


Lähdimme aamulla South Caicosille Caicos Bankin pidempää reittiä Starfish Channellia pitkin, syväyksemme takia. Matkaa oli 53 mailia ja köröttelimme vastatuuleen. Kölin alla oli koko aikana vain 0,5 - 2m vettä, mikä hiukan jännitti. Reitti kulkee 50 metrin etäisyydeltä koralliriutoista, ja legit ovat pitkiä. Kyllä GPS-autopilotti on poikaa!
Tulimme iltahämärässä Cockburn Harborin ankkuripaikalle. Seuraavana aamuna ajoimme jollalla viereiselle pikkusaarelle. Suuri alue ankkuripaikasta länteen kuivuu alavedellä. Oli mielenkiintoista kävellä merenpohjaa kuivin jaloin. Rannoilla oli kasapäin conchin eli lambin (suuri simpukka) kuoria, osa alamittaisia. Tehokalastus on sillekin todellinen uhka.


Kävimme myös tutustumassa kylään, joka oli jotenkin lohduttoman tuntuinen. Porukassa ei tuntunut olevan pontta muuhun kuin Heinekenin juontiin ja dominon pelaamiseen. Tapasimme saarella asuvan pariskunnan, joka tarjosi kyydin lähimpään avoinna olevaan ravintolaan lentokentän lähelle. Paikka oli siisti ja ruoka kelvollista. Viinilasillinen tosin maksoi saman kuin ruoka-annos, mitä emme osanneet odottaa, ovathan Kalifornian viinit lyhyen tuontimatkan päässä.


Illansuussa teimme vielä retken viereiselle luonnonsuojelusaarelle. Täälläkin ranta oli kuin conchien hautausmaa. Varoituskylttien mukaan saarella on iguaaneja, joten pidimme Latten hihnassa ja nautimme rantavedessä kahlaamisesta.


Seuraavana päivänä lähdimme Grand Turkin South Basin ankkuripaikalle. Paikka on kaupallinen satama vailla asutusta, mutta se on ainut paikka tehdä ulosselvitys. Viikonlopusta johtuvien pienten viivytysten jälkeen saimme leimat papereihin ja olimme matkalla kohti Dominikaanista tasavaltaa.


Päätimme käydä matkan varrella olevalla Salt Cayllä, mutta koska tuuli oli kääntymässä kylmän rintaman vuoksi, emme päässeet sinne ankkuriin. Jatkoimme siis jonkin matkaa ja ankkuroiduimme asumattoman Big Sandy Cayn edustalle.


Tarinan mukaan saarelle on kätketty espanjalainen aarre, jota emme yrityksistämme huolimatta löytäneet. Paikka on tarinoiden mukaan ollut myös merirosvojen tukikohtana. Onhan se Columbus Passagen varrella, joten rosvottavaa on ollut. Aarteen sijasta löysimme muun muassa kolmet merikilpikonnan jäljet. Ne johtivat merestä hiekkapenkkaan, jonne kilpikonna oli laskenut munansa. Saaren tuulen puolelle oli ajautunut rantaan kaikenlaista mielenkiintoista tavaraa. Otimme talteen kaksi laivakäyttöön tehtyä pelastusrengasvaloa, muutaman verkon kohon ja yhden pikakiinnityshaan. Tuuli oli kuitenkin nousemassa ja kääntynyt suoraan ankkurilahteen, joten meidän oli lähdettävä, vaikka olisimme mielellämme halunneet jäädä vielä etsimään aarretta.


Salamoiden välähdellessä horisontissa suuntasimme keulamme kohti Dominikaanisen Tasavallan Luperonia paikan suojaisuuden ja turvallisuuden vuoksi. Kartat eivät ole kovin hyvin paikkansa pitäviä, mutta pääsimme kuitenkin ongelmitta perille mangrovelahteen, jonne ankkuroiduimme. Sisäänajo on kapea ja matala, n. 7 jalkaa, eikä sitä ole merkitty kuin yhdellä punaisella poijulla, ja senkin paikka on epäluotettava. Ankkurissa on runsaasti jo vuosia paikallaan olleita lähinnä amerikkalaisia veneitä.


Reetta ja Vida ovat tulossa Sosuaan, noin 50 km itään Puerto Platan toiselle puolen pariksi viikoksi. Kävimme tämän vuoksi katsastamassa Sosuan ankkurointimahdollisuudet. Teimme matkan kolmella bussilla, joissa tilan jakoivat matkustajien lisäksi banaanitertut, jauhosäkit, kanat jne. Viimeisen etapin ajoimme bussilla, joka oli itse asiassa tavallinen henkilöauto (Toyota Corolla 1988), johon kuskin lisäksi ahtautui kuusi matkustajaa, me kaksi etupenkille.

Totesimme, että ankkuripaikka on avoin länteen-pohjoiseen, josta tuulee aina, kun kylmä rintama kulkee yli noin joka viides päivä. Muina aikoina sinne osuu maininki. Lisäksi varoitettiin, että varkaita riittää, mene ja tiedä. Jätämme siis veneen Luperoniin ja vuokraamme auton.



20.1.2006

Sosua/Luperon

Reetta ja Vida saapuivat!



Olimme lähteneet ajoissa Luperonista ja olimme hotellissa suunnilleen samaan aikaan kuin hekin. Vuokrasimme auton, koska päivittäinen bussimatkailu Luperonista Sosuaan ei käytännössä luonnistu. Yritimme saada hotellihuoneen Sosuasta, mutta koiran kanssa se ei onnistunut. Latte oli siis jätettävä veneelle Luperoniin, ja meidän oli tultava veneelle joka ilta. Totesimme kuitenkin pian, että huoneen vuokraaminen Sosuasta oli välttämätöntä, jotta edes toinen meistä voi olla Reetan ja Vidan kanssa. Riitta muutti näin ollen Sosuaan saksalaisen pariskunnan pitämään hotelli El Paraisoon, ja Pekka ajoi joka toinen päivä Luperonista Sosuaan ja takaisin.


Toisin kuin Luperon, Sosua on turistipaikka, jossa ei hotellien, ravintoloiden ja matkamuistomyymälöiden lisäksi ole paljon muuta tarjolla. Kaupunki tarjosi toisen maailmansodan aikana turvapaikan tuhansille Saksan juutalaisille, mikä näkyy ja kuuluu kaupunkikuvassa edelleen. Kaupungissa on myös juutalaismuseo. Matkailijat ovat enimmäkseen USA:sta, Saksasta, Hollannista, Ranskasta ja Suomesta. Hinnat ovat 2-kertaiset Luperoniin nähden, mutta eläminen on silti halpaa.


Naiset viettivät aurinkoisina päivinä rantaelämää ja frontien aikana tutustuivat ympäristöön ja viihdyttivät toisiaan, tai oikeammin viihtyivät hyväntuulisen Vidan seurassa. Pekka puolestaan joutui tutustumaan läheisesti maan liikennekulttuuriin. Hän totesi sen vähintäänkin mielenkiintoiseksi, ellei peräti hurjaksi. Ajokortista ei ole kukaan kiinnostunut, ilmeisesti se on täällä vieras käsite. Liikenteessä on vain yksi sääntö eli periaatteessa ajetaan oikealla, mutta tätäkin sovelletaan tilanteen mukaan. Nopeudet ovat kovia ja tiet ovat huonossa kunnossa. TVH:n pitäisi käydä täällä tutustumismatkalla, kunnossapitorahoissa voisi vielä säästää paljon.


Luperonin ankkuripaikalla on noin 50 venettä, joista suurin osa on paikallaan pysyneitä amerikkalaisia. Pekka kävi marinan ravintolan happy hour -tapaamisessa. Eikä viihtynyt kauan. Porukka on hyvin sisäänlämpiävää, eikä joukossa juuri ole kunnon purjehtijoita. Veneet on tuotu Floridasta Bahaman kautta päiväretkinä ja jämähtäneet tänne. Haiti on vain muutaman tunnin matkan päässä, samoin Monte Cristi, mutta kukaan ei ole käynyt siellä, ei edes Puerto Platassa.


Kaasupullot on nyt täytetty. Kaikkien muiden täyttö onnistuu, paitsi amerikkalaisten ylitäytönestopullojen. Protektionismi osuu jenkeille tältä osin omaan nilkkaan. Grilliinkin on Wall Mart -kertakäyttöpulloja 12 x 400 grammaa, siis ainakin 150 grillausta, ja 2 kg:n camping gas -pullot saa myös liitettyä grilliin. Alkaa veneessä olla kansainvälistä tekniikkaa joka lähtöön. Pitää vielä miettiä varaosatilanne Pacificia ajatellen. Kaikkea pitäisi olla vuoden tarpeita varten. Purkki- ja kuivaruokaa pitää myös ostaa täältä, koska hinnat ovat halvat.



31.1.2006

Luperon

Olemme viettäneet mahdollisimman paljon aikaa Sosuassa. Samalla on tuotu lisää ruokatarvikkeita, ja varastot alkavat täyttyä.


Paluumatka Sosuasta Luperoniin oli tänään mielenkiintoinen. Matkalla oli useita mielenosoituksia, ja tiellä oli mm. palavia roskakasoja. Rynnäkkökivääreillä varustetut sotilaat olivat selvittämässä tilannetta, joten pääsin läpi, ja Latte sai iltaruokansa ajallaan. Ihme, että olen yleensä selvinnyt hengissä tässä liikenteessä!

Säärintama aiheutti tällä kertaa melkoiset mainingit, ja rannat olivat muutaman päivän uintikiellossa. Seuraava rintama on täällä torstaina, joten lähtö Kuubaan olisi ajoitettava perjantaiksi tai lauantaiksi, mutta kaikki on vielä mahdollista.



5.2.2006

20º10,31´N 72º56,02´W 
Haitin pohjoispuolella

Vida ja Reetta palasivat Suomeen, ja me tulimme haikein mielin veneelle.


Uusia veneitä, pääasiassa amerikkalaisia, on saapunut paljon. Ajoitus osuu juuri kahden kuukauden Bahaman purjehduksen loppuun. Kaikkialla on hulinaa. Päätimme lähteä heti, kun tuulet vain sallivat!

Sunnuntaina 5.2. aamu oli kylmän rintaman ja tuuliennusteen puolesta hyvä. Windward Passagessa sunnuntaina etelätuuli, mutta maanantaina koillisesta. Ostimme vielä vihanneksia, hedelmiä, perunoita, salaattia, tomaattia, cristofinan, ananaksen ja appelsiineja kokonaishintaan 80 pesoa eli n. 2 euroa. Hintojen takia tänne kyllä kannattaisi jäädä! Ostimme myös paikallisen kartan, jossa on GPS-pisteet reitille. Olimme tulleet sisälle Luperonin lahteen korvakuulolla, mutta tutkittuamme jollalla reitin ja seurattuamme matalikolle päätyneen amerikkalaisveneen pelastusoperaatiota, päädyimme uhraamaan USD 20 tuohon karttaan.

Teimme lähtöselvityksen lauantai-iltapäivällä. Virkamiehet ovat kohteliaita ja avuliaita kuten aina, ja viivytyksistä huolimatta saimme asiat lopulta hoidettua. Lähdimme seuraavana aamuna tyynessä ennen klo 8. Ankkuri oli pitkän seisonta-ajan takia kaivautunut syvälle saveen, mutta tuli pienen temppuilun jälkeen ylös.

GPS-reittipisteiden mukaan tulimme turvallisesti riuttojen välistä avoveteen. Nyt kun vuorokausi on tultu, ei tuulta ole juuri lainkaan, muttei aallokkoakaan. Olemme ajaneet koko matkan koneella, ja ilmeisesti Haitin pohjoisreunassa on vastavirta, joka hidastaa matkaamme tuntuvasti. Kun pääsemme Haitin ja Kuuban väliseen salmeen, pitäisi virran muuttua meille suosiolliseksi. Voi olla, että olemme Santiagon sisääntulossa pimeässä huomenillalla, mutta jäämme odottamaan päivänvaloa, jos niin käy.


Dominikaanisen Tasavallan puolella, Haitin rajalla, oleva Monte Cristin linnoitusniemi näytti mielenkiintoiselta. Olisipa enemmän aikaa! Haitiin emme voi mennä, koska tarvitsisimme viisumin. Saimme myös jopa Dominikaanisen Tasavallan viranomaisilta varoituksia maan vaarallisuudesta. Onko näin, sitä emme ainakaan nyt saa tietää. Harkitsimme menoa Isla Tortugan ja pääsaaren välistä, mutta meno olisi osunut yöhön. Tulimme siis ulkokautta. Virtauskarttojen mukaan Haitin luoteiskulmassa on kova pohjoinen virta ja niin olikin, 2-3 solmua. Missään ei mainita virran leveyttä, mutta pian se nähdään.

Opaskirjojen mukaan USA:n laivasto vahtii Haitin ja Kuuban väliä ja saattaa jopa tehdä tarkastuksia aluksiin kansainvälisillä vesillä. Eihän niillä siihen oikeutta ole, mutta niillä on aseet. Valvovat ilmeisesti, etteivät oman maan kansalaiset yritä mennä Kuubaan. Teimme periaatepäätöksen, ettemme päästä ketään alukseen. Luultavasti, ja toivottavasti, tämäkin on vain yksi hysteeristen veneilijöiden levittämistä huhuista. Odotamme mielenkiinnolla!



Kuuba 2006

11.2.2006

Santiago de Cuba


Saimme tulomatkalla viimeiseksi päiväksi mukavan tuulen pohjoisesta ja vihdoin idästä, ja näin matkamme nopeutui. Olimme Santiagossa tiistaina alkuiltapäivästä. Kukaan ei matkalla kysellyt mitään. Näimme vain muutaman laivan liikennejakoalueella matkalla joko pohjoiseen tai etelään. Kuuban rannikolla ei näkynyt yhtään alusta! Guantanamo ohitettiin selvästi aluevesirajan ulkopuolelta, noin 13 mailin päästä.


Santiago Bayn sisääntuloa komistaa El Morron linnake, jota ohittaessamme Jorge Punta Gordan Marinasta toivotti meidät tervetulleiksi Kuubaan. Hän antoi radiolla ohjeet ensin ankkuroitua laiturin eteen, mutta heti sen jälkeen saimme uudet ohjeet tulla laituriin. Saatuamme köydet kiinni, alkoi viranomaisvirta veneeseemme. Huumekoirakin kävi veneessä, mutta oli enimmäkseen kiinnostunut Latten ruoista. Saimme viisumit ja ison kasan monenmoisia papereita sekä ohjeen jäädä odottamaan seuraavaan aamuun eläinlääkäriä. Eläinlääkäri saapui aamupäivällä, tarkasti koiran paperit, muttei koiraa, ja kysyi onko veneessämme kanan- tai lehmänlihaa. Kuuban viranomaisten mukaan USA:ssa on sekä lintuflunssaa että hullunlehmäntautia, ja tämän vuoksi pakastimessamme olleet kananlihat sinetöitiin.

Tarkastusten jälkeen siirryimme ankkuriin lahdelle, jotta Latte saa olla vapaana kannella. Jollan käyttö satama-alueella on kiellettyä, mutta toki veneen ja marinan välillä sitä saa käyttää.


Ranskalais-norjalainen veneilijä tutustutti meidät heti paikalliseen Pedron ja Rosan kolmilapsiseen perheeseen. Rosa pesee pulsaattorikoneellaan veneilijöiden pyykit ja Pedro hoitelee kaikenlaisia muita asioita, toimittaa ruokatarvikkeita, vaihtaa heidän puolestaan dollarit paikallisiin valuuttoihin jne. Kuubalaisten keskipalkka on n. 20 USD kuukaudessa, joten kaikenlainen tavara ja apu otetaan mielihyvin vastaan, ja ihmiset tekevät monen moista bisnestä pysyäkseen leivässä. Me olemme jatkaneet informaationjakoa uusille tulokkaille, ja eilen illalla olimme suurella joukolla heillä syömässä. Pedro järjestää samalle joukolle maaseutupiknikin ensi sunnuntaina. Luvassa on mm. grillattu(a) sika(a).


Kuubassa on käytössä kaksi rahaa: paikallinen peso ja peso convertible. 1 convertible oli aikaisemmin 1 USD, mutta viime vuonna, kun USA asetti Kuuballe uusia pakotteita, Kuuba asetti taalalle 20 % veron. Näin convertible on enää vain 80 centtiä. Kaupungilla on kuitenkin pankkiautomaatteja, joista saa europohjaisella visalla convertibles kaiketi oikeaan hintaan.


Olemme kulkeneet bussilla kaupunkiin, noin 30 minuutin matkan. Bussilippu on niin halpa (alle 1 sentin), että paikalliset ovat useasti antaneet meille rahat matkaa varten, kun ovat nähneet liian ison setelirahamme.
Ollessamme yhdellä kaupunkiretkistämme Santiagon keskustassa, siellä järjestettiin suuri sodanvastainen mielenosoitus. Mieltä osoitettiin luonnollisesti USA:n politiikkaa vastaan, mutta me kannatamme rauhanaatetta yleisemminkin. Niinpä me marssimme tuhansien muiden joukossa heiluttaen Kuuban lippua ja huutaen ´NO A LA QUERRA!` ja ´ÁBAJO EL TERRORISMO!`.


Tullessamme mielenosoituksesta törmäsimme santiagolaiseen arkkitehtiin ja insinööriin, Maria Isabeliin alias Lili ja Maria Ofeliaan alias Mari, jotka olivat juhlimassa Lilin syntymäpäivää. Kutsuimme heidät jatkoille läheiseen baariin, ja he puolestaan kutsuivat meidät myöhemmin luokseen illalliselle.


Paikalliset puhuvat yleensä vain espanjaa, ja näin espanjan kieli on alkanut pakostakin sujua niin, että saamme asiat selvitettyä.


Kaikkialla näkyy runsaasti 50-luvun autoja, ja ne ovat valtaosin hyvässä kunnossa. Tulimme tänään poikkeuksellisesti taksilla kaupungilta, syynä avomallinen Ford 1930, jonka kyytiin Pekka halusi ehdottomasti päästä. Lähes puolen tunnin reissu 6 pesoa.



15.2.2006

Elämämme on ollut uskomattoman sosiaalista!


Olimme hollantilaisten, Dian ja Atin, ja norjalaisten, Henriettan, Thorlaugin ja Benjaminin, sekä kuubalaisten ystäviemme kanssa sunnuntaina piknikillä. Lastasimme itsemme ja tavaramme katetun kuorma-auton lavalle, ja keskelle katosta ripustettiin päivällisemme, 52 kg:n sika. Parin tunnin ajon jälkeen olimme merenrannalla olevan talon pihamaalla. Keittiökatoksessa viritettiin tuli uuniin, ja sika laitettiin kypsymään. Musiikki soi, uitiin, snorklattiin ja seurusteltiin. Välillä syötiin grillattua papukaijakalaa, ja siestan jälkeen ajoimme läheiselle hiekkarannalle. Iltapäivällä oli vuorossa uunituoretta sikaa, kuubalaista rommia ja tanssia rantahietikolla. Palasimme kaupunkiin iltahämärissä. Kuubalaispojat pistivät pimeällä lavalla räpiksi omaksi huvikseen ja meidän muiden viihdykkeeksi.


Yöllä havahduimme siihen, että veneen kylkeen koputettiin. At hollantilaisveneestä herätti meidät ja kertoi, että Harbour Master oli yrittänyt saada meihin yhteyden VHF:llä, koska hän epäili, että ankkurimme päästää. Niin olikin tapahtunut. Tuuli oli noussut pohjoisesta ja vienyt meitä jo noin 50 metriä etelään. Olimme ankkuroineet 4,5 metrin syvyiseen veteen 40 m kettingillä, mutta "uudessa" paikassa oli vettä 17 metriä. Laitoimme heti VHF:n päälle ja marinasta ilmoitettiin, että voimme tulla lossin kylkeen yöksi. Saimme ankkurin ylös pienen temppuilun jälkeen ja tulimme lossin kylkeen, jossa oli kolme marinan miestä ottamassa vastaan köysiämme. Aamulla siirryimme varsinaiseen laituriin, jotta lossi pääsi lähtemään, ja saimme luvan olla siinä siihen saakka kunnes lähdemme.


Maanantai-iltapäivällä hollantilaiset ja norjalaiset tulivat veneelle vaihtamaan piknik-kuvia ja jutustelemaan. Illalla menimme Lilin, Marin ja Marin äidin luokse syömään Calzadoa, kuubalaista muhennosta. Sovimme tapaavamme vielä torstaina espanjalaistyyppisen tapaksen merkeissä.




18.2.2006

19º50,45´N, 76º41,29´W 

Eläinlääkäri kävi lähtöä edeltävänä päivänä tekemässä tarvittavat paperit ja päästämässä pakastekanamme karanteenista. Kysyimme, olisiko hänellä tai hänen maaseudulla työskentelevillä kollegoillaan käyttöä kumisaappaille. Olimme inventaariota tehdessämme todenneet omistavamme kolmet käytetyt kumisaappaat, joita emme tarvinneet. Hän ilmoitti ottavansa ilomielin saappaat vastaan, mutta ne pitäisi salakuljettaa veneestä, koska hän ei saanut ottaa mitään vastaan ulkomaalaisilta. Isojen saappaiden vieminen salaa maihin osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi, joten Pekka ja eläinlääkäri marssivat saappaiden kanssa tulliin, jossa tullivirkailija tarkasti ne ja teki niistä asianmukaiset lahjoituspaperit. Kukaan ei joutunut maksamaan tullimaksuja eikä lahjaveroa, ja eläinlääkäri oli onnessaan. Taidamme olla yksi niitä harvoja suomalaisveneitä, joka on tehnyt virallisen lahjoituksen Kuuban valtiolle.


Torstaina olimme Marin ja Lilin luona tapaksella. Naiset olivat valmistaneet mm. kimbomboa ja yukkaa kuubalaiseen tapaan, ja me veimme mukanamme liha- ja kalasäilykkeitä ja kalifornialaista viiniä. Ilta kului syöden ja seurustellen pitkälle yöhön.


Perjantaina tapasimme Santiagossa Peter Gersin perheineen. He olivat lomamatkalla Kuuban pohjoisrannikolla ja tulivat vuokra-autolla saaren poikki tapaamaan meitä muutamaksi tunniksi. Tapasimme hotelli Casa Grandan kattoterassilla, josta on hienot näkymät yli kaupungin kattojen. Kävimme myös kuuntelemassa elävää musiikkia Casa de la Trovassa. Oli mukava nähdä heitä pitkästä aikaa!


Perjantaina Pedro ja Rosa kutsuivat meidät jäähyväisillalliselle. Tunnelma oli haikea, olihan tämä tällä erää viimeinen iltamme Santiagossa.


Lähdimme aamulla klo 11 Santiagosta. Lähtöselvitys oli tilattu edellisenä päivänä aamuksi klo 8, mutta viranomaiset tulivat vasta lähempänä klo 10. Papereita täytettiin taas kasoittain ja vene tarkastettiin kahden miehen voimin. Yhtään ylimääräistä matkustajaa ei löytynyt, joten olimme vapaat lähtemään. Tankkasimme hintaan 55c(US) litra ja ostimme marinan kaikki kuubalaiset punaviinit hintaan 2,45 USD/pullo. Rommia ostettiin muutama pullo lahjoitustarkoituksiin hintaan 3,40 USD pullo. Pedro toimitti vielä viikon vihannekset, juustoa ja leipää matkaa varten.
Matkaamme nyt koneen voimin täysin tyynessä 5,5 solmun vauhdilla. Yllätykseksemme kuulimme, että voimme kyllä mennä ankkuriin lähes minne hyvänsä, mutta maihin saamme mennä vain marinasta, ja sellainen on vasta Casildassa.


Menemme luultavasti ankkuriin Las Coloradosiin, samaan lahteen johon Fidel Castro, veljensä Raoul ja Che nousivat maihin 2.12.1956 ja josta henkiin jääneet 12 alun alkaen 81 hengestä pakenivat läheisille Sierra Maestran vuorille. Olemme siellä päivän ja lähdemme yötä vasten Jardines de la Reina -saarille. Reitillä on paljon riuttoja, ja saapuminen on ajoitettava aamupäivään. Matka riutta-alueen läpi on vain noin 8 mailia, mutta kuubalaisten karttojen "datum" on epäselvä, emmekä voi luottaa GPS-paikannukseen. Datum voi olla NAD 72, mutta voi olla uudempikin (NAD 82), jolloin se olisi sama kuin WGS 84. Kanadan kartoissa oli molempia, mutta se oli merkitty, vaikkakin pienellä. Näissä ei ole merkintää. Cabo Cruz näyttää olevan aivan vieressä, mutta sinne on matkaa 50 mailia. Sierra Maestran vuoristo kulkee korkeana ja jylhänä lähes rannan tuntumassa. Tunnelma on epätodellinen.



19.2.2006

19º55,795´N, 77º41,559´W  
Las Colorados

Tulimme aamulla klo 10.15 Las Coloradosin lahteen tyynen yön jälkeen. Tuuli nousi vastaisena viimeisen 10 mailin matkalla, ja ankkuriin päästyämme se on noussut edelleen 20-25 solmuun pohjoisesta. Ankkuripaikka ei ole kovin suojainen, mutta hiekkapohjassa on onneksi hyvä pito. Pysymme tässä iltaan klo 18 saakka ja jatkamme ulkokautta Jardines de la Reinaan, ehkä suojaiseen Cayo Granadaan. Tuuli on kiusallisen voimakas. Tietojemme mukaan saamme ankkuroida lähes missä hyvänsä, mutta maihin emme saa mennä, mutta siitäkin on erilaisia näkemyksiä. Luotamme siihen, että meille tullaan sanomaan, jos olemme kielletyssä paikassa. Olemme päättäneet tarvittaessa sanoa, että jouduimme ankkuroimaan, koska potkuriakselimme vuotaa ja se on korjattava. Tottahan se onkin, pitää kiristää boxitiiviste.

Jos tuulen suunta olisi toinen, ja saisimme mennä maihin, voisimme jäädä tähän pidemmäksikin ajaksi. Rannassa on hotellin tapainen vai mahtaako olla kasarmi, vesi on turkoosinsinistä ja koko lahti on kaunista hiekkarantaa. Osasivatpa Castro ja kumppanit valita hienon paikan.


Rannikkoliikenne on täällä lähes olematonta. Kääntyessämme Cabo Cruzista oli väylän molemmin puolin alus, joista toisella oli kalastusvalot. Lähempänä ajoi kalastusalus aivan vierestä ja aivan rannan tuntumassa oli 2 kalastusvenettä, joista yksi spriipurjeella. Muutoin merellä ei ole ollut liikennettä yhtä vastaan tullutta norjalaisvenettä lukuun ottamatta. Ymmärtäähän sen, Jamaica on lähellä, ja tuuli ja virta siihen suuntaan.
Näyttää siltä, että kartat ovat WGS datumilla. Tulomatkan reittipisteet pitivät hyvin paikkansa.



21.2.2006

21º04,723´N, 78º57,501´W 

Cayo Cuervo. Lähdimme illalla suunnitelman mukaan. Tuuli tyyntyi täysin, ja hienosta paikasta oli jotenkin haikea lähteä. Ajattelimme mennä 12 League Labyrinthin saarijonon päästä sisämeren puolelle Cayo Granadan sisälahteen ankkuriin, ja saapuminen sisäänajoon ajoitettiin aamuun klo 8. Riuttojen läpi on hyvä mennä päivänvalossa, vaikka ajoväylät onkin hyvin kartoitettuja. Käännyttyämme Cabo Cruzissa koilliseen, nousi tuuli hetkessä 20 solmuun idästä ja ryhdyimme nostamaan purjeita. Hetken päästä purjeita taas pienennettiin, kun tuulimittari näytti 30-35 solmua. Tuuli kääntyi yöksi pohjoiseen ja nousi parhaimmillaan 38 solmuun, siis normaali amerikkalainen vastatuuli.


Saavuimme aamulla sisäänajoon, mutta tuuli oli edelleen 30-35 solmua ja aallokko noin 3 metristä. Sisäänajossa on vettä vain 4 metriä, joten sinne ei ollut menemistä. Jatkoimme siis länteen, ja tuulikin kääntyi lopulta itään ja heikkeni 25-30 solmuun. Edessä oli mukavaa purjehdusta koko päivän parhaimmillaan 8,5 solmun vauhdilla.
Olimme iltapäivällä Canal Caballonesin sisäänajossa. Aukon itärannalla oli ankkurissa purjevene, ensimmäinen tällä legillä näkemämme. Tuuli tyyntyi taas täysin, ja ajelimme koneella pari tuntia hummerimertoja väistellen ankkurilahteemme Cayo Cuervoon. Lahti on hyvin suojainen, ja siksi varmaan Kuuban tämän alueen kalastuslaivasto pitää tätä yhtenä tukikohtanaan. Troolarit tuovat saaliinsa ankkurissa olevaan jäähdytyslaivaan. Fleetissä on varmaan kymmenkunta troolaria.


Tulimme lahden pohjukkaan mangrovepensaiden ympäröimään lahdelmaan. Kävimme maissa hiekkarannalla ja iloksemme totesimme, että edessämme on vain 100 m leveä hiekkakannas merta vasten. Rannalla oli paljon iguaanien jälkiä, mutta ihmisen jalanjälkiä ei näkynyt lainkaan. Iltahämärän mukanaan tuomat hyttyset ajoivat meidät nopeasti takaisin veneelle. Onneksi meillä on hyttysverkot kaikissa aukoissa! Aiomme viipyä tässä pari päivää ja jatkaa sitten Canal Grandeen. Sisämeren vesi on jotenkin sameaa ja muuttuu kirkkaaksi aukoissa, canaleissa. Canal Grandessa voisi ehkä jopa saada lobsterin kiinni käsin!


Sääkarttojen mukaan seuraava rintama olisi täällä perjantaina. Vallitseva tuuli on idästä 15 solmua. Lähtö Kuubasta tapahtuisi tämän hetken suunnitelman mukaan 26.2. tai jopa 25.2., jos rintaman tuuli olisi suosiollinen. Sitä ennen tutustumme kuitenkin ainakin Trinidadin kaupunkiin, joka on yksi UNESCO:n suojelukohteista. Satamakaupunki Casilda, joka on vajaan puolen tunnin matkan päässä Trinidadista, on myös tietojemme mukaan port of entry, joten saamme siellä selvitettyä itsemme ulos maasta.



22.2.2006

Cayo Cuervo. Teimme retken rannalle iguaanien joukkoon. Koko saaren kärki on hiekkarantaa, kaiketi kilometrin verran, ja hiekkamatalikko ulottuu kahlaussyvyisenä ainakin 500 metriä vihreälle reimarille saakka. Rannalla oli paljon erilaisia simpukankuoria, pari isoa meritähteä ja runsaasti erikokoisten iguaanien jalan- ja pyrstön jälkiä. Ruohikon reunassa oli isoja vihreitä merietanoita noin metrin syvyydessä.


Jatkoimme pikkusaarelle sisäänajon toiselle puolen. Sieltä löytyi lisää hienoja simpukoita ja, vihdoinkin, aivan ehjä hiekkadollari. Yhtään hummeria emme ole vielä nähneet, mutta taskurapuja kyllä. Ristimme pikkusaaren Sand Dollar Cayksi ja päätimme, jos sää sallii, mennä sinne huomenna piknikille.




23.2.2006

Tuulisen yön jälkeen

Sääfaxin (New Orleans) mukaan seuraava rintama on täällä perjantaina iltapäivällä, joten suunnittelemamme lähtö torstaina aamulla, muutaman tunnin ankkurointi Canal Grandessa ja aamulla Casildaan, näyttäisi oikealta ratkaisulta.

21º05,5´N, 79º33,8´W 24.2.2006 klo 05.35 UTC eli 00.35 paikallista aikaa.


Eilinen päivämme saarilla oli kuin paratiisissa! Kävimme lähisaarten hiekkarannoilla kahlaamassa ja snorklaamassa. Ihastelimme iguaanien jälkiä ja löysimme hiekkadollareita ja erilaisia simpukankuoria. Periaatteessa emme milloinkaan ota kotiloa, joka on asuttu. Muutaman kerran on käynyt niin, että olemme huomanneet vasta veneellä, että tyhjäksi luulemassamme kuoressa asustaakin erakkorapu. Vain kerran olemme huomanneet tämän liian myöhään.


Oli täysin tyyntä. Ankkuripaikkamme oli sen verran etäällä rannasta, etteivät hyttyset kiusanneet. Illalla söimme grillattua kanaa ja ihailimme tähtikirkasta taivasta. Tänään lähdimme tyynessä kohti Casildaa. Ankkuroimme Canal Grandessa noin 3 metrin syvyiseen veteen runsaan puolen mailin päähän rannasta. Ulosvirtaus toi mukanaan sisämeren sameaa vettä, joten pohjaa ei juuri näkynyt. Menimme rannalle, jossa rantahietikko oli iguaanien jälkien kirjoma. Yrittäessämme päästä ryteikön läpi laguuniin, pelästytimme puussa lepäävän iguaanin, joka pakeni uskomatonta vauhtia pensaikkoon. Näimme myös ensimmäistä kertaa jutian, ruskeaturkkisen kissan kokoisen nisäkkään.


Kun tulimme takaisin veneelle, virtaus oli kääntynyt sisämerelle päin, ja vesi oli kristallinkirkasta. Pohjan korallit houkuttelivat snorklaamaan, mutta virta oli liian voimakas.
Tuuli on nyt huimat 7 solmua pohjoisesta, kone työntää ja purjeet avittaa. ETA Casilda klo 09.00.



24.2.2006

21º44,200N 79º59,678´W 
Casildan Marinassa


Tulimme perille Casildaan aamulla tuulettoman yön jälkeen. Menimme opaskirjan ohjeiden mukaan kaupungin satamaan ilmoittautumaan, mutta totesimme kirjan tiedot vanhentuneiksi. Meitä kehotettiin menemään suoraan marinaan, jossa voimme kirjoittautua sisään. Satamasta marinaan pienen lahden poikki kulkeva reitti aiheutti meille melkoisia ongelmia. Se on merkitty yhdellä punaisella ja yhdellä vihreällä reimarilla. Sen lisäksi olisi pitänyt tietää, että punaiselle ajetaan oikealta laajassa kaaressa aivan reimariin kiinni, minkä jälkeen mennään suoraan kohti vihreää. Mehän emme näistä juhlaliikkeistä olleet tietoisia ja olimme hetken kuluttua kunnolla pohjassa kiinni. Onneksi marinasta tuli vene ulos, ja samalla kun pakitimme itsemme irti pohjasta, seurasimme silmä tarkkana veneen reittiä. Tämän jälkeen pääsimme ongelmitta suojaisaan marinaan, johon sopii vain pystytuuli. Täällä on myös Sunsailin tukikohta. Rannassa on kaksi hotellia, molemmat all inclusive, mikä tarkoittaa sitä, että jollei sinulla ole oikean väristä ranneketta, sinulla ei ole mitään asiaa sisälle. Hyvä niin!


Kuulimme, ettei Casildassa voi enää tehdä ulosselvitystä Kuubasta. Se on tehtävä joko Cienfuegosissa tai Santiagossa. Asiat ovat siis muuttuneet täysin purjehdusoppaan teon jälkeen.


Casildaan tulomme syy oli halu käydä Trinidadissa. Se on Kuuban kolmanneksi vanhin kaupunki, aikanaan sokerinviljelyn keskus, joka sijaitsee noin 10 kilometriä satamakaupunki Casildasta sisämaahan. Kaupunki on UNESCO:n World Heritage -listalla eikä syyttä.

Aloitimme Trinidad-retkemme pysäyttämällä ensimmäisen taksin lähihotellin kulmalta. Saimme 3-pyöräisen skootterin, jonka huippunopeus oli 25 km tunnissa ja hinta 4 pesoa.


Vietimme päivän kiertämällä kaupunkia ristiin rastiin. Käväisimme mm. kirjamessuilla, joilla oli enemmän ihmisiä kuin kirjoja, Kuubassahan on huutava pula paperista, ja markkinoilla, jossa myytiin erilaisia kirjontatöitä, soittimia, vaatteita ja tietysti turistirihkamaa. Kävimme myös kaupungin katedraalissa ja kuuntelemassa kuubalaista musiikkia. Kaupungin hienot, vanhat rakennukset on osittain kunnostettu, mutta työtä on vielä paljon. Arvokkain keskusta on suljettu autoliikenteeltä.


Palasimme veneelle jälleen kolmipyöräisellä skooteritaksilla. Tällä kertaa keltaisessa (edellinen oli sininen), jossa oli tosi tehokas moottori, huippunopeus 35 km tunnissa.



28.2.2006

22º48,59´N 80º11,426´W 
Cienfuegos



Toissapäivänä Casildan marinaan tuli hollantilaisvene Angelique, jonka tapasimme jo Santiagossa. Oli mukava nähdä taas Dia ja At. He kertoivat tulleensa sisäreittiä rannikon tuntumassa. He olivat matkan aikana onnistuneet vaihtamaan rommipullon viiteen hummeriin ja lisäksi he saivat hankittua leipää, joka Kuubassa ei aina ole helppoa. Myös he olivat jääneet pohjaan kiinni, kaikkiaan viisi kertaa, yrittäessään tulla lahden poikki marinaan. Marinasta oli lähetetty lopulta paikalle apujoukkoja, jotka luotsasivat heidän veneensä laituriin.


Päätimme lähteä Dian ja Atin kanssa seuraavana päivänä vuoristoretkelle. Vuoret ovat hieman alle 1000 metriä korkeita, ja alue on suurimmaksi osaksi luonnonsuojelualuetta. Keskelle vuoristoa on rakennettu mammuttihotelleja á la Neuvostoliitto, joiden vieraille järjestetään retkiä putouksille, vaelluspoluille, jne. Me pyrimme välttämään ruuhkakohteet, seurasimme omia polkujamme ja nautimme vuoristonäkymistä, jotka ovat eksotiikkaa veneilijälle.
Lähdimme eilen aamulla Casildasta kohti Cienfuegosia kirjoittamaan itsemme ulos Kuubasta. Irrottauduimme laiturista ylävedellä, mutta silloinkin kaiku näytti kölin alla olevan vettä vain 2,0 metriä pahimmissa paikoissa. Atin toivotus ´Vaya con Dios!` oli ihan paikallaan.


Tulomatka Cienfuegosiin oli reipas; ensin 25 solmua idästä, sitten tyyntä, 20 solmua etelästä, 25 solmua lännestä, 25 solmua pohjoisesta ja vihdoin 25 solmua koillisesta. Sisääntulo oli helppo linjatauluineen kaikkineen. Vain kartan "datum" poikkeaa hiukan. Kartan mukaan WGS84, mutta erotus on noin 90 metriä itään. Tosiasiassa datum saattaa olla NAD, mutta eipä sillä ole merkitystä.


Marina oli korkeasesongista huolimatta remontissa ja kaikki vierasveneet olivat ankkurissa marinan edustalla. Ovat tainneet ottaa mallia Halifaxin lentokentästä. Marina on lähellä kaupungin keskustaa, vain 5 minuutin hevostaksimatkan päässä á 1 peson hintaan. Kävimme hallissa ostamassa hedelmiä ja salaattiaineksia ja saimme hankittua myös 7 leipää. Ostimme myös 2 hummeria á 4 pesoa, siis noin 3 euroa kpl.
Cienfuegosin provinssi on Kuuban suurin sokerin tuottaja, 40.000 tonnia päivässä. Sokeritehtaita on täysi tusina. Lähellä on myös ydinvoimala ja sen edustalla on merenkululta kielletty alue. Cienfuegos on myös Jardines de la Reinassa näkemämme kalastuslaivaston kotipaikka.


Lähdemme huomenaamuna kohti Panamaa toivottavasti Cayman Brackin kautta, jos keli sallii. Olemme sopineet lähtöselvityksen klo 0800 ja luultavasti olemme valmiit lähtöön klo 10.00.




1.3.2006

21º42,03N 80º21,64W

Lähdimme aamulla Cienfuegosista. Tankkasimme 190 litraa polttoainetta ja jäimme odottelemaan viranomaisia. Kuubassa muuten jokainen viranomainen pyytää päälliköltä luvan nousta alukseen, jotkut jopa riisuvat kenkänsä, mikä on muualla harvinaista. Aikaa kului ensin polttoainemittarin päähanan avaimen löytämiseen, sitten tankkaamiseen, sitten maksamiseen, minkä jälkeen oli vuorossa lähtöpapereiden täyttö. Emme saaneet passeihimme tulo- emmekä lähtöleimoja. Kuubassa leimattu passi saattaisi aiheuttaa varsinkin USA:han meneville ongelmia, jotka näin vältetään. Pääsimme lähtemään klo 10, kuten olimme ajatelleetkin.

Olemme edenneet vastatuulessa, vain 6 solmua, 4,5 solmun nopeutta kohti Cayman Bracia. Kone käy ja purjeet hiukan auttaa. Parempi ajaa vastaiseen noin vuorokausi, saamme siten paremman tuulikulman Panamaan. Tuulen pitäisi olla idässä tai koillisessa, mutta on lähes etelässä. Elämme toivossa, että Kuuban vuoristo vaikuttaa vielä, ja tilanne paranee muutaman tunnin sisällä.



4.3.2006 klo 01.10

19º06,83´N, 79º51,17´W 
Caymansaarilta Panamaan

Saavuimme Caymansaariin kuuluvalle Cayman Bracille opaskirjan suosittelemaan paikkaan sopivasti puolen päivän aikaan. Q-lippu oli ylhäällä, eikä aikaakaan, kun viranomaiset kutsuivat VHF:llä. Kävin jollalla hakemassa ensin moskiittomyrkyttäjän, joka myrkytti sisätilat niin tehokkaasti, että päänsärystä toipumiseen meni kaksi päivää. Seuraavaksi tulivat tulli ja immigration omalla veneellään. Papereita täytettiin kuin Kuubassa konsanaan, ja venekin tutkittiin jälleen kerran. Suurimpana ihmetyksenaiheena oli, ettei meillä ollut aseita veneessä, ei edes pistoasetta kuten miekkaa. Machete eli viidakkoveitsi meillä on, mutta sitä ei lasketa aseeksi. Hyvä niin!


Meille kerrottiin, että olisimme saaneet mennä suoraa Scott Harbourin poijuun. Siirryimmekin sinne heti muodollisuuksien jälkeen. Scott Harbour on saaren länsipäässä, jossa on saaren keskus lentokenttineen. Veneitä käy kuulemma joskus jopa yksi viikossa, toisinaan menee kuukausia, ettei käy yhtään. Lentomatkustajia sen sijaan tulee saarille paljon. Saaret ovat todellinen sukeltajien paratiisi. Kaikkialla on poijuja veneitä varten, ja rantavesiin on myös upotettu laivoja sukellusta varten.

Ensimmäisen poijumme alapuolelle merenpohjaan oli kuulemma rakennettu kokonainen Atlantis raunioineen, patsaineen ja pylväineen. Mitähän ne seuraavaksi keksivät! Scott Harbourissa olimme poijussa, joka oli kiinnitetty 15 metriä syvällä olevaan hylkyyn, sukellusta varten upotettuun venäläiseen sotalaivaan. Vesi kuohui ja kupli veneemme ympärillä, kun sukeltajaryhmä toisensa jälkeen tutki hylkyä. Koko saarta kiertää myös sukelluskelpoinen jyrkänne, joten luonnollisiakin kohteita on tarjolla. Vesi on saarten ympärillä kristallin kirkasta ja virtaukset kohtuullisia, joten ymmärrämme alueen suosion.

Me emme toistaiseksi ole hankkineet sukelluslisenssiä, mutta kävimme snorklaamassa rannan tuntumassa ja ihastelimme uuden korallin ja varsinkin erilaisten papukaijakalojen määrää.


Caymansaarilla on oma valuuttansa, Caymanin dollari, joka on noin 1,2 x USD. Keräsimme taas kerran kolikot talteen Paololle, portugalilaiselle numismaatikolle, mutta Caymanin vieraslippu jäi hankkimatta, ja se jäi vähän kaivelemaan. Sen olisi saanut ostettua maaseutumuseosta, jonne oli kuitenkin sen verran matkaa, että jätimme menemättä.
Merkillinen paikallinen ilmiö näytti olevan umpihumalaisten autoilijoiden määrä. Keskustan baarissa nuokkui mies tiskin ääressä ja toikkaroi havahduttuaan autolleen. Hänen jälkeensä tulivat autovuokraamon miehet baariin lounaalle jo valmiiksi päissään. Ilmiön takana on ehkä vasemmanpuoleinen liikenne, sitähän ei kukaan kestä selvinpäin.
Teimme iltapäivällä ulosselvityksen. Se onnistui helposti rannalla auton konepellin päällä.

Tuuli on nyt idästä 4-5 solmua, josko sitäkään. Moottori, naftapasaati, käy ja isoa on hiukan ulkona tasaamassa keikutusta. Huomenna pitäisi jo olla purjehduskeli, mutta mitään ihmeellistä ei ole luvassa. Tähtäämme matalikkojen välistä, Serranilla Bank ja Alice Shoal ja siitä Panamaan Coloniin. Laskennallinen purjehdusaika on neljä ja puoli vuorokautta, mutta virtaukset saattavat aiheuttaa yllätyksiä. Kovempien tuulten alue jää kuitenkin selvästi meistä itään.



Kohti Panamaa

15º09,34´N, 79º33,90´W 

Matkaa Panaman Cristobal Colonin aallonmurtajalle on 345 mailia. Tänään oli ensimmäinen purjehduspäivä, tuuli on tähän asti loistanut poissaolollaan. Tuuli loppui taas illalla ja käynnistimme koneen. Virtaukset ovat varsin voimakkaita. North Equatorial Current oli vastainen, noin 1,5 solmua, nyt on myötävirta noin 1 solmua. Jos nopeus pysyisi tällaisena, olisimme perillä tiistai-iltana, mutta veikkaan edelleen keskiviikkoaamua. Keli on hiukan ilkeä, maininki heijaa, mutta tuuli ei riitä antamaan purjeille tukea. Nopeus on silti noin 7 solmua. Kalaa on yritetty pyytää, huonolla menestyksellä. Meri näyttää olevan täynnä sargasso-levää, ja joudumme puhdistamaan pyydyksen vähän väliä.

Matkantekoon alkaa taas tottua, pari päivää menee aina harjoitellessa. Tyynellämerellä tulemme tekemään pitkiä legejä heti alussa, joten tämä on hyvää harjoitusta. Olemme joutuneet väistämään kahta laivaa, joilla kummallakin oli väistämisvelvollisuus. Molemmat tulivat vasemmalta, mutta kuten tiedämme, pienemmän on parempi mennä alta pois. Yöllä alle mailin etäisyydellä oleva laiva tuntuu meistä aina riskiltä. Tietysti on vaikeaa sanoa, onko kippari katsonut laitteillaan, että ohitus tapahtuu turvallisesti. Toinen mahdollisuus on se, että laiva ajaa autopilotilla, eikä komentosillalla kukaan tarkkaile tilannetta. Onneksi on myös kapteeneja, jotka ottavat muut huomioon: takaamme tullut laiva ilmoitti muuttavansa kurssia noin 5 mailin jälkeen lähes samalle kurssille kuin me, siis kohti Panamaa, ja pyysi katsomaan, ettemme jää alle. Valitettavasti vain näin fiksuja näyttää olevan harvassa.


Olemme kuunnelleet Radio Finlandin lähetyksiä, jotka kuuluvat tänne yllättävän hyvin. Tunnin lähetys silloin tällöin auttaa meitä pysymään ajan tasalla. Hallituksen ilmeinen halu kiristää alkoholipolitiikkaa ihmetyttää. Kun tilastot osoittavat, että ongelmat vähenevät, pitää asialle tietysti tehdä jotakin. Kieltolakihan kasvatti alkoholin kulutuksen 5-kertaiseksi, eikö kannattaisi harkita. Luulisi Suomen hallituksella olevan tärkeämpääkin tekemistä. Hyvä puoli tietysti on, kun eivät puutu mihinkään oleelliseen, niin ei synny isoja vahinkojakaan. Jääkiekon häviö kyllä harmittaa ankarasti, ennen kaikkea kun hävisimme arkkivihollisellemme Ruotsille.



7. 3.2006

10º38,38´N 79º50,64´W 

Panamaan matkaa 72 mailia. Takanamme on sekä mukavaa purjehdusta että typerää myötämainingissa rullaamista. Kaksi vuorokautta meni aivan ilman konetta, nyt taas jatketaan naftapasaatilla, kun tuuli loppui lähes kokonaan. Tietojemme mukaan täällä pitäisi olla reipasta pasaatituulta, joopa joo.


Panaman kanavaan meno ei ole yksinkertaista. Ensin pitää tehdä selvitys Panamaan, kolmelle eri viranomaiselle. Seuraavaksi pitää saada Panama Canal Tonnage Certificate eli veneen mittaus. Seuraavaksi pitää varata kanavaanmenoaika. Sitten katsotaan köydet ja fenderit. Koko homma maksetaan, onneksi luottokortilla. Deposit, kaiketi 600 taalaa, maksetaan myös kortilla. 24 tuntia ennen kanavaan menoa vahvistetaan aikataulu.
Tyynenmeren puolella, Balboassa, tankataan ja hankitaan tuoresapuskat ja sitten menoksi. Panamassa pitää tehdä hankintoja: moottoriöljyä, suodattimia, lamppuöljyä, painekeitin ja kahvinkeitin. Ostimme Kuubasta kunnon kahvia, joten tällä erää sanomme hyvästit pikakahville!



8.3.2006

9º20,619´N, 79º54,678´W 
Cristobal

Olemme ankkurissa Colonin edustalla, kanavaan menevän väylän varrella noin 12 metrin syvyisessä vedessä. Tulimme 4,5 vrk Caymanilta, kuten laskettiin. Loppumatka oli myötäiseen ryskimistä, mutta tultiin kuitenkin. Laivoja tuli näkyviin vasta viimeisen vuorokauden aikana, ja kanavan suullahan niitä on ruuhkaksi saakka. Traffic Control ei juuri välitä huviveneistä, mutta vastaa sentään kutsuun ja antaa luvan edetä ankkuriin.


Maahantulomuodollisuudet ovat luku sinänsä. Satamassa oli ensimmäisenä vastassa jollalaiturin maksunkerääjä, 2 taalaa päivä. Sitten immigration-viranomaisten puheille. Seuraavaksi kanavan mittaustoimistoon varaamaan mittausaika, jonka saimme seuraavaksi päiväksi. Sitä varten tarvitaan köydet, jotka vuokrasimme paikanpäältä. Saimme mittausköydet, jotka on palautettava heti mittauksen jälkeen, ja kanavaan saadaan työköydet. Fendereitä tarvitaan 5 kummallakin puolella. Tätä tarkoitusta varten täällä vuokrataan muovilla päällystettyjä autonrenkaita. Meillä on kuusi fenderia puolellansa Euroopan kanavamatkailun ajoilta. Saapa nähdä, hyväksytäänkö ne. Huomenaamuna menemme hakemaan viisumit, joita ei virallisen ohjeen mukaan tarvita. Ne maksavat onneksi vain 10 USD kpl. Sitten tarvitsemme vielä Cruising Permitin Capitanerista, vaikka olemmekin menossa vain kanavan läpi.


Colonilla on erittäin huono maine väkivaltaisena kaupunkina, joten kaupunkikävelyt eivät tule kuuloonkaan. Onneksi on paikallinen taksikuskimme Tito, joka tietää kaiken ja tuntee kaikki. Hänen avullaan saamme asiat hoitumaan, ja voimme tehdä ajankuluksemme ehkä jokusen maaseuturetkenkin.



10.3.2006

Cristobal

Paperisota on nyt hoidettu. Cruising Permit, 69 USD, ja kilo muita papereita, jotta saatiin mittaus aikaan. Veneemme kokonaispituudeksi mitattiin 15,6 m, taavetit mukaan lukien. Mittauspaperit tehtiin Marinan baarissa. Emme ehtineet hoitaa maksua enää illalla, joten suoritimme sen tänä aamuna. Illalla klo 18 jälkeen soitimme numeroon, josta saimme päivän, jolloin pääsemme läpi kanavasta: 6.4.2006!! Edessämme on siis kolmen viikon odotus, ellei ihmeitä tapahdu. Odotusajan käytämme mm. remontointiin ja hankintoja tehden. Paikkamaalaus on ainakin edessä ja pohjan puhdistus snorklaamalla. Kaasupullo on täytettävänä, 11 kg 12 USD. Moottoriöljyä ja valopetrolia pitää myös hankkia. Mastovalo täytyy saada toimimaan ja markiisikangasta on ostettava hyttysverkkoja varten. Latten rokotukset saadaan kuntoon, eläinlääkäriin on jo otettu yhteys Titon avulla. Kaiken saa helposti järjestettyä, kunhan tietää kenen puoleen kääntyä. Pekka yrittää hankkia täältä myös radioamatööriluvan. Mahdollisesti myös uudet visakorttimme ehditään toimittaa tänne, joten ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin.


Pakolliset kuviot hoidettuamme olemme päättäneet tehdä Titon kanssa retken Portobeloon ja purjehtia sen jälkeen kuna-intiaanien asuttamille San Blas -saarille. Aika kuluu nopeammin mielenkiintoisessa ympäristössä, ja tuleepa näin Cruising Permitillekin käyttöä!



17.3.2006

Panama
Cristobal, Colon


Teimme eilen päiväretken autolla Portobeloon, pieneen kylään, joka sijaitsee Colonista noin tunnin ajomatkan päässä itään. Portobelon kautta on aikoinaan kulkenut noin puolet espanjalaisten Etelä- ja Väli-Amerikasta hamstraamista rikkauksista. Luonnonkauniilla paikalla sijaitseva kylä on surullinen esimerkki vanhan Euroopan ahneudesta. Lahti on suojattu linnoituksin ja kanuunoin, mutta silti sinne on hyökätty useita kertoja. Muun muassa Sir Francis Drake menetti henkensä kylän edustan taisteluissa. Merirosvokapteeni Henry Morgan joukkioineen oli onnekkaampi. Hän onnistui tekemään yllätyshyökkäyksen kylään tunkeutumalla sinne maata pitkin ikään kuin takaovesta.


Kylän edustan lahti on hyvin suojainen, eikä sisäänajossa ole yllättäviä riuttoja. Kylässä on mielenkiintoinen museo, joka kertoo paikan historiasta varastettujen rikkauksien läpikulkupaikkana. Satuimme olemaan museossa samaan aikaan kuin Panaman edellinen presidentti. Ystävämme Titon mukaan entisten presidenttien ei tarvitse tehdä työtä virkakautensa jälkeen, koska poliitikkojen omaan taskuun jää aina riittävästi. Eikä vain Panamassa!


Kanavaan pääsi eilen illalla viisi venettä normaalin kahden veneen sijasta, ja se nopeuttanee jäljellä olevien läpimenoa muutamalla päivällä. Suunnitteilla on ensi viikolle veneiden niputusta, ja se nopeuttaisi edelleen aikatauluamme. Tuskin pääsemme kuitenkaan lähtemään ennen kuun vaihdetta, joten Islas San Blas sisältyy ohjelmaan vastatuulesta huolimatta.


Eläinlääkäri kävi tänään antamassa Lattelle rokotukset ja lupasi antaa loput juuri ennen kuin lähdemme sekä toimittaa tarvittavat lääkkeet seuraavaksi vuodeksi. Asiat siis etenevät.
Haemme illalla Henriettalta ja Benjaminilta reittipisteet San Blasille. He viettivät saaristossa muutaman viikon ennen Coloniin tuloaan ja ovat kehuneet aluetta kovasti.
Tuuli on nyt varsin reipas, 25-30 solmua, ja koettelee ankkurien pitävyyttä. Jollamatka vastatuuleen on märkä, mutta tässä helteessä se vain virkistää!



20.3.2006

9º32,672´N, 78º53,991´W 
Islas de San Blas, Cayos Limon


Lähdimme 18. päivä Cristobalista. Tämän hetkisten tietojen mukaan olemme menossa kanavaan 31.3., ja näin ollen meillä on mukavasti aikaa. Tulimme noin 84 mailin vastatuulimatkan yön yli ja saavuimme 19. päivä norjalaispariskunnan suosittelemaan paikkaan. Olemme nyt ankkurissa riuttojen suojassa, monen pikkusaaren muodostamassa poterossa.


Heti kun olimme saaneet ankkurin alas, kylkeemme meloi kuna-intiaaneja yhdestä puunrungosta koverretulla kanootillaan. Naiset tulivat myymään meille kauniita aplikointitöitään, joita ostimmekin muutaman ja annoimme lapsille karkit. Seuraavaksi saapui kalanmyyjä samoin kanootilla. Ostimme illalliseksi kaksi kalaa, yhteensä 2 $.


Tänään ostimme ruoaksi kaksi suurta taskuravun näköistä rapua, ja hiukan myöhemmin tuli eilinen kalanmyyjä mukanaan kaksi hummeria. Grillasimme lounaaksi taskuravut. Ne olivat enemmän kuin herkullisia. Illalliseksi on luvassa valkosipuli-chilimarinoitua hummeria grillattuna. Konkurssiin ei joudu ainakaan hintojen vuoksi, hummerit 3 $ kappale.


Ankkuripaikkamme eteläpuolella on pieni saari, jossa on baari ja rakenteilla oleva "hotelli" eli viisi palmunlehtimajaa, lähinnä sukeltajien käyttöön. Projektin johdossa on mukavan oloinen kuna, joka toimii myös saaren päällikkönä ja hoitaa baaria. Retkiltä palattuamme poikkeamme toisinaan baarissa kylmällä oluella ja juttelemme päällikön kanssa. Hän kertoi meille saariston nykytilasta ja sen kehitysnäkymistä, kunien historiasta ja tietysti omasta elämästään.


San Blasin saaristo on kuna-intiaanien hallinnoimaa aluetta. Jokaisella asutulla saarella on oma päällikkönsä, joka ratkaisee pienemmät ongelmat. Tärkeämmät asiat viedään päällikköjen kokouksen ratkaistavaksi, ja vasta kun kysymyksessä on vakava rikos, asia annetaan Panaman viranomaisten käsiteltäväksi. San Blasissa asuu noin 40.000 kunaa, ja alueella on satoja ellei peräti tuhansia saaria. Kaikilla saariryhmillä on oma 6-luokkainen koulunsa, yhdellä 9-luokkainen. Sen jälkeen on mentävä Panama Cityyn tai muuhun kaupunkiin jatkamaan koulunkäyntiä. Koulu itsessään on ilmainen, mutta asuminen ja eläminen tietysti maksavat.


Kuna-intiaanien tavallisin kulkuväline on yhdestä puunrungosta veistetty kanootti. Pitkiä legejä varten siinä on kahvelipurje, ja sen mastoa käytetään matalassa vedessä sauvoimena. Kanooteissa on lisäksi melat, joilla sekä ohjataan että melotaan. Kaikki kanootit näyttävät olevan varsin vanhoja.


Pääsaarella, Porvenirilla, on lentokenttä, josta on kaksi kertaa päivässä lento Panama Cityyn pikkukoneella (noin 20 matkustajaa). Saarella on 5 hotellia, yhteensä noin 200 hengen kapasiteetti, ja sukellusmatkailua ym. tarjoavia yrityksiä. Myös suuret risteilijät pysähtyvät täällä aika-ajoin. Seuraava saapuu kuulemma perjantaina.
Kävimme snorklaamassa saaren eteläisellä riutalla. Korallit ovat tosi hienoja, ja riutta syvenee jyrkästi 10 metrin päässä matalikosta. Vesi on hyvin kirkasta ja näkymät mahtavat. Veneemme vieressä on suurin koskaan näkemämme conch. Varsinainen simpukka ei kasva pituutta, mutta se kasvattaa valtavan lehden tapaisen kylkiäisen. Se on niin syvällä, että luultavasti se saa elää vielä pitkään rauhassa.

Lähes kaikki pikkusaaret ovat asuttuja, mutta suuret asumattomia. Asutut saaret on puhdistettu pensaikoista ja muusta aluskasvillisuudesta. Näin saadaan ilmastointi pelaamaan ja päästään eroon moskiitoista ja muista pistävistä hyönteisistä.


Viivyimme Cayos Limonin ankkuripaikalla 23.3. saakka. Paikka osoittautui niin mukavaksi, ettemme siirtyneet muualle. Ankkuripaikkaamme näkyi Eden Passage, jonka toisella puolella oli paljon veneitä ankkurissa. Teimme sinne jollaretken. Ankkuripaikka oli suojainen, mutta ei muuten mitenkään erikoinen. Paikan viehätys olikin ehkä siinä, että sinne oli helppo mennä ja sieltä löytyi aina seuraa. Me poistuimme pikaisesti oman poteromme rauhaan.


Menimme iltapäiväksi snorklaamaan "omaa" riuttaamme ja löysimme itäpuolelta kerrassaan loistavan alueen jyrkänteineen. Voisipa tänne jäädä pitemmäksi ajaksi! Tapasimme Colonissa veneen, joka oli tullut San Blasiin pariksi viikoksi ja jäi tänne lopulta useammaksi kuukaudeksi. Emme enää ihmettele heidän päätöstään.
Saimme valitettavasti Henriettalta ja Benjaminilta viestin, että olemme menossa kanavaan jo 28.3. Päätimme lähteä 23.3. ja yöpyä Portobelossa. Kävimme vielä viimeisenä iltana lähisaaremme baarissa oluella ja tapasimme amerikkalaisen katamaraanin Auroran miehistön. He olivat myös menossa kanavasta läpi ja olivat tulleet San Blasiin odotusajaksi. Menimme illalla heidän veneelleen tutustumaan sähköiseen haintorjuntalaitteeseen. On harkinnassa!


Lähdimme 23. päivä aamuhämärissä, mutta silti kuna-ystävämme oli vilkuttamassa meille hyvästejä rannalla. Tuuli oli alkuun hyvä, ja saimme purjein mukavan 7-8 solmun vauhdin sivumyötäisessä. Pari tuntia ennen Portobeloon kääntymistä meidät saavutti 47 jalkainen Beneteau Sophie II, jonka perässä liehui Suomen lippu. Tämä oli ensimmäinen näkemämme suomalaisvene sitten keväällä 2005 Bermudalla tapaamamme Kristiinan. VHF-yhteyden kautta selvisi, että veneellä matkasivat David ja Suvi Whiteside. Vene on tosiasiassa rekisteröity USA:ssa, mutta he käyttävät Suomen lippua merellä. He olivat myös matkalla Portobeloon, joten sovimme tapaavamme siellä.

Tuuli loppui ja jatkoimme koneella Portobelon ankkuripaikalle, missä vietimme miellyttävän illan Suvin ja Davidin seurassa. He ovat seilanneet viimeiset kolme vuotta puolen vuoden jaksoissa Panaman ja Kolumbian vesiä ja olivat nyt tulossa Cartagenasta.
Yritimme vaihtaa mastonhuipun tricoloria, mutta jatkuvat sadekuurot estivät homman. Cristobalissa on liian kova aallokko, mahtaakohan onnistua Balboassa.
Tulo Portobelosta oli sateista ja tuuletonta, tulimme siis koneella. Nyt olemme Colonissa lähes samassa paikassa ankkurissa kuin aikaisemminkin. Kuulimme Henriettalta, että veneilijät pitävät maanantaina 27.3. klubilla kokouksen, jotta line handler -asia saataisiin järjestettyä. Kanavaan mennessä jokaisessa veneessä on nimittäin oltava kapteenin ja kanavahallinnon järjestämän neuvonantajan eli advisorin lisäksi neljä ihmistä köysissä eli ns. line handlerit. Line handlereina toimivat sekä vuoroaan odottavien että jo kanavan läpi menneiden veneiden miehistöt. Näin eivät viimeisetkään veneet jää ilman apua.


Panaman kanava


Mentyämme maanantaiaamuna maihin, näimme listalta, että Sareman nimi olikin 27.3. menevien joukossa. Eli lähtö samana päivänä klo 17.30! Tästä alkoi ryntäily paikasta toiseen: oli yritettävä järjestää koiran rokotukset ja lääkkeet, vietävä kanavaköydet veneeseen, saatava Suomesta lähetetyt VISA-kortit DHL:ltä, haettava pyykit, tehtävä viimehetken hankinnat jne. Ruokaostokset oli tehtävä pikimmiten, pitihän kanavamatkan aikana tarjota kaksi lämmintä ateriaa plus aamiainen ja välipalat kuudelle hengelle. Olimme myös vielä ilman line handlereita!


Ostokset saimme tehtyä, mutta eläinlääkäriä ei tavoitettu millään. Jätimme Titon hommaksi etsiä eläinlääkäri Michael Lau käsiinsä ja selvittää onko hän hankkinut tarvitsemamme lääkkeet. Saimme lopulta kaiken valmiiksi: fenderit, köydet, pyykit, visat, ostokset jne. ja olimme reippaina klo 14 kokouksessa. Saimme line handlereiksi Susanin ja Waynen Kanadan Vancouver Islandilta ja Ingridin Itävallan Wienistä.


Joukkomme kokoontui Saremaan klo 17.00 ja odotimme ankkurissa advisorin eli kapteeni Alan Barnesin saapumista. Tulisimme olemaan oikeanpuoleisena veneenä kolmen veneen "lautassa", ranskalainen katamaraani keskellä. Katamaraanin luotsi tulisi toimimaan ryhmän ylipäällikkönä.


Veneiden sitominen yhteen alkoi parin kaapelin päässä Gatunin sulusta, tuuli takaa 26 solmua ja repivä virta 3-4 solmua, lisänä juuri sulusta ulostulleen laivan potkurivirta, ja totta kai pimeässä. Kytkimme kaikki kansivalot. Keulaköysi saatiin kiinni, mutta peräköyttä ei, koska tuuli ja virta vetivät molemmat veneet poikittain. Saimme tilanteen korjattua 2 kertaa, mutta kolmas oli liikaa, varsinkin kun katamaraanissa ei tehty mitään. Keulasta kuului helvetillinen paukahdus, kun lasikuitu ja teräs kohtasivat. Ihme kyllä, näkyviä vaurioita ei syntynyt, vaikka katamaraanin fenderit eivät olleet oikealla korkeudella. Luotsimme tosin sanoi, että äänestä päätellen katamaraanissa pitäisi olla metrinen reikä. Saimme vihdoin kaikki kolme venettä yhteen ja matkamme sulkuun alkoi.


Gatunin sulku koostuu kolmesta erillisestä sulusta, joiden yhteinen korkeusero on noin 85 jalkaa (26 m) ylöspäin. Köysissä oli Wayne keulassa ja Susan perässä ja muut auttamassa. Katamaraani hoiti ajon koneillaan, minkä pystyi. Kun sulkuun tuli vettä, virtaukset olivat melkoisia ja köydet lujilla. Keulaköyttä ei saatu vinssille, joten Waynen voimille oli käyttöä. Perä saatiin helposti vinssille, eikä siinä ollut ongelmaa.


Kovimmat virtaukset syntyivät, kun edessämme ollut laiva, "Global Harvest", lähti liikkeelle konetta käyttäen. Sulun reunoilla liikkuvien pienten junien eli lokomotiivien tehtävänähän on vain pitää laivaa paikallaan sivusuunnassa, ja laiva liikkuu omilla koneillaan.
Pienet alukset kiinnitetään sulussa köysillä pollareihin. Maissa olevat köysimiehet heittävät heittoliinan veneeseen, ja siihen sidotaan varsinainen kanavaköysi, joka vedetään maihin pollariin. Heittoliinan painoa on syytä varoa, päähän osuessaan se vie varmasti tajun. Sulusta poistuttaessa varsinainen köysi vedetään takaisin veneeseen, mutta heittoliina jätetään siihen kiinni. Köysimiehet vievät ohuen köyden rantaa pitkin seuraavaan sulkuun. Siellä taas vedetään köysi pollariin.


Noin klo 21 olimme tulleet kolmesta sulusta läpi ja saapuneet Gatun-järvelle. Menimme yöksi poijuun kylkikiinnitykseen. Poijun toiselle puolen tuli katamaraani.


Luotsivene tuli hakemaan Capt. Barnesia, ja seuraavan luotsin piti saapua seuraavana aamuna klo 6.00. Yöllä oli rankkasade ja poijukiinnityksestä johtuen tuuli piiskasi sateen sisään luukuista. Kukaan ei juuri nukkunut. Nousimme ylös klo 5.00 ja nautimme kiireettömän aamiaisen mölyapinoiden karjahdellessa taustalla. Onneksi yöllinen kaatosade oli lakannut, ja taivas oli alkanut kirkastua.


Uusi luotsimme Enrique saapui klo 7.30 ja olimme irti poijusta klo 8.00.
Lähdimme ensimmäistä sulkua kohti Banana Channellia pitkin, joka kuulemma oikaisee noin 0,5 tuntia. Aikamme Pedro Miquel sulkuun oli vasta klo 12.30, joten saatoimme körötellä. Sitten tuli uusi tieto: joku laiva oli saanut konevian, ja me pääsisimme sulkuun odotettua aikaisemmin. Lisäsimme siis nopeutta, ja olimme hyvin aikataulussa. Luotsimme kertoi, että jos veneet eivät ehdi mukaan, ne jätetään odottamaan aikaa parempaa. Hetken kuluttua saimme uuden tiedon, että muista ongelmista johtuen ei olekaan enää kiirettä. Menimme katamaraanin kanssa lounasajaksi poijuun. Saimme lounaan juuri valmiiksi, kun meille kerrottiin, että tilanne on taas muuttunut, ja meidän pitää lähteä kiireesti liikkeelle. Siispä matkaan, ja söimme lounaan matkalla sulkuun.


Sulusta tuli ulos "Bremen Express" ja matkustajalaiva "Millenium". Pääsimme sulkuun kahden pienen päiväristeilyjä tekevän matkustajalaivan mukana niin, että punainen vene New Yorkista, sama joka oli Gatunissa katamaraanin toisella puolen, meni matkustajalaivan kylkeen, alumiininen yksimastoinen vene meni toisen katamaraanin vasemmassa kyljessä, ja me viimeisenä toinen katamaraani vasemmassa kyljessämme. Tällä kertaa kiinnitys meni helposti. New Yorkilais -vene oli kieltäytynyt kylkikiinnityksestä katamaraanin kanssa. Heidän mukaansa katamaraanin pollarit eivät olleet riittävän vahvoja. Veneiden tehoja ja potkureita vertailtuaan luotsit päättivät käyttää meidän veneemme voimavaroja matkantekoon.


Olimme Tyynellämerellä klo 15.00, irrotimme katamaraanin kyljestämme ja suuntasimme keulamme kohti Las Americas -siltaa. Enrique jäi pois ennen siltaa, ja line handlerit vietiin maihin Balboa Yacht Clubin tenderillä. Balboa Yacht Clubilla ei ollut poijua saatavilla, joten kaikki nyt läpitulleet veneet tulivat Flamenco Islandin ankkuripaikalle.


Tällä puolella on noin 4 metrin vuorovesi, ja ankkuroinnissa on oltava tarkkana. Olemme paikassa, jossa ylävedellä on 10,5 m vettä, ja ankkurikettinkiä on ulkona 60 metriä. Ensikokemuksena voimme todeta, että Tyynimeri on nimensä mukainen.


Menemme Panama Cityyn vasta tänään. Tarkoitus on, että Pekka lähtee 31. päivä takaisin Cristobaliin line handleriksi johonkin veneeseen. Olemme valmiit lähtöön 1.-2. 4., todennäköisimmin maanantaina 3. päivä. Viikonlopun ulosselvityksen ylityökuluja ei kannata maksaa. Ennen lähtöä on vielä ostettava ruokatarvikkeita ja generaattorin suodattimet, tricolor on vaihdettava toimivaan, öljynvaihto on tehtävä, vuorovesitaulukoita hankittava jne. Onpahan askareita tiedossa. Sekä vesi- että polttoainetankit on täytettävä ja perämoottorin bensakannut myös, kaikkiaan noin 100 litraa. Saahan bensaa saariltakin, mutta mihin hintaan ja kuinka puhdasta, sitä emme tiedä. Tuossahan se kulkee mukana ja hinta täällä on hiukan yli 0,6 taalaa litralta. Halvemmaksi bensa ei ainakaan matkalla tule.



1.4.2006

 Balboa, Flamenco Islandin ankkuripaikka

Pekka lähti aamulla bussilla takaisin Coloniin. Hän vei mukanaan köydet samoin kuin Saremaan unohtuneet Ingan kynän ja Waynen lippiksen sekä cd-kuvat retkestä molemmille. Cristobalissa selvisi, että line handlereita on liikaakin, joten Pekkaa ei tarvittu. Hän toi tullessaan Michael Laulta Lattelle lääkkeet seuraavaksi vuodeksi, joten sekin asia on nyt kunnossa.


Kuukausi on vaihtunut ja lähdön aika lähestyy. Yritämme vielä metsästää purjehdusopasta Papua New Guinean ja Thaimaan välille. Paljon kehuttu Blue Water Book Store Floridassa ei taaskaan vastaa kyselyymme. Pitää varmaan lainata joltakin ja kopioida.


Kävimme päivällä kaupungilla ja saimme ostettua mielestämme edulliset lyhyet märkäpuvut, korallitossut ja yhden harppuunapyssyn. Löysimme lisäksi paikallisen karttakaupan Islamorada Internacionalin. Siellä oli tarjolla lähes kaikki maapallon kartat paperilla ja cd:llä ja kirjallisuutta todella paljon. Onhan selvää, että laivat tarvitsevat niitä, ja aikaa tilaamiseen ei ole. Ostimme kaupan viimeisen purjehdusoppaan Thaimaan Phuketiin saakka, Pacificin vuorovesitaulukot ja List of Radiosignals USA-Pacific alueelle. Maailman sääfax-taajuudet ja -aikataulut meillä jo onkin. Vieraslippuja oli vain Ecuadoriin ja Tongaan. Ja kaupassa käytiin taas, joten Lattelle on nyt ruokaa vuodeksi ja meille myös. Limuja, vettä ja viiniä ei mahdu enää yhtään. Olemme valmiit lähtöön tuoreruokahankintojen ja tankkauksen jälkeen. Tankkauksen voimme ilmeisesti hoitaa tuossa aivan vieressä, Punta Culebrassa.


Huomenna yritämme uusia mastonhuipun tricolorin edellyttäen, ettei tuule liikaa, ja sitten vielä öljyjen vaihdot. Polttoainesuodattimia on jäljellä enää 4, siispä hankitaan lisää. Varmaan myös tankkauksia varten voisi hankkia Baja-suodattimen. Syrjäkylillä kun ei tiedä mitä polttoainetonkissa on aikaisemmin ollut. Toisaalta tankkaamme harvoin ja tankkauspaikka voidaan valita luotettavammasta päästä. Ainoa paikka, jossa tuli vettä polttoaineen joukossa oli Korppoon Kesoil marraskuussa kauan sitten. Lähtiessämme täytämme myös kaikki kanisterit: 100 l bensaa, 100 l dieseliä, 40 l hanavettä ja 80 l pullotettua vettä. Tankeissa on 1.000 litraa vettä ja 1.000 litraa dieseliä.


Illalla nousi tuuli ja rikkoi hetkessä illuusion tyynestä merestä. Toivottavasti tuuli tyyntyy aamuksi, jotta saamme vaihdettua tricolorin. Maston huipussa työskentely kovassa keinutuksessa ei onnistu!


Aamu valkeni aurinkoisena ja tuulettomana, joten Riitta voitiin vinssata mastoon. Noin kahden tunnin taistelun jälkeen vanha tricolor oli poistettu ja uusi asennettu. Toivottavasti se toimii seuraavat pari vuotta eli loppumatkan!
Hankinnat on nyt tehty ja remontit hoidettu. Eli purjehdus maailman ympäri takaisin kohti Eurooppaa voi alkaa!


No comments:

Post a comment